Hysteria levisi seuraavien viikkojen aikana, minkä jälkeen tilanne riistäytyi vielä pahemmin käsistä. Kotoa lähteneitä nuoria alkoi näkyä kaupungilla, mutta ei kuitenkaan missä tahansa, vaan ainoastaan neljässä suuressa puistossa: Chacabucossa, Avellanadassa, Sarmientossa ja Rivadaviassa. Niihin he leiriytyivät, nukkuivat vieretysten yöt, eikä heillä näyttänyt olevan aikomustakaan liikahtaa puistoista mihinkään. Lasten joukossa oli jopa vauvoja, jotka ilmeisesti toinen vanhemmista oli siepannut, vaikka yhtä hyvin heidät oli voitu ryöstää sairaaloista tai synnytyslaitoksilta. Sekopäiset vanhemmat tulivat etsimään lapsiaan pysähtymättä miettimään, miten outoa oli että kaikki lapset palasivat yhtä aikaa. Ensimmäisenä puistoista haettiin luonnollisesti vauvat. Isompien lasten keskuudessa vallitsi hiljaisuus. Harva puhui ylipäätään, eikä kukaan halunnut kertoa, missä oli ollut. Lapset eivät näyttäneet edes tunnistavan vanhempiaan, vaikka lähtivät mukaan kuuliaisesti, mikä oli vähintäänkin yhtä puistattavaa.

Mariana Enríquez: Sängyssä tupakoimisen vaarat – Ote novellista Teinien paluu.

Tämän kevään Helsinki Lit -tapahtuma on loppuunmyyty, enkä ihmettele. Kymmenvuotissynttäreitä juhlivaan käännöskirjallisuusfestivaaliin on tulossa monta nimekästä kirjailijaa. Itse koin valtavan pettymyksen, kun huomasin, että kaksi viime vuosien lempikirjailijaani, yhdysvaltalainen Elizabeth Strout ja argentiinalainen Mariana Enríquez, ovat molemmat perjantain ohjelmassa. En nimittäin perjantaina pääse paikalle oman tanssiesitykseni vuoksi. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä millainen goottilaisen kauhun kuningattareksi tituleerattu Enríquez on ihmisenä, sen verran hurjia tarinoita hän kirjoittaa. Hänen kanssaan tapahtumassa keskustelee kotimaisen psykologisen kauhun taitaja Marko Hautala. Varmasti hyytävän kiinnostavaa keskustelua luvassa!

Nyt suomennettu Mariana Enríquezin novellikokoelma Sängyssä tupakoimisen vaarat on alun perin julkaistu vuonna 2009, siis ennen aikaisempia suomennoksia: novellikokoelmaa Mitä liekit meiltä veivät ja romaania Yö kuuluu meille. Siitä voi nähdä tuttuja teemoja, mutta etenkin samoja vahvoja tunnelmia. Tämän kirjan sivuilta löytyy pakkomielteisiä ja himokkaita aaveita ja niiden palvojia. Yhteiskunnallinen sorto, poliittinen väkivalta, syvällä kulttuurissa piilevä usko mustaan magiaan ja popkulttuurin vaikutteet kietoutuvat yhteen makaaberiksi kauhukuvastoksi. Kuolleet ryömivät aina esiin likaisten katujen alta eivätkä suostu pysymään haudattuina, ja nautinto saavutetaan itsensä vahingoittamisen tai sadistisen fetissin avulla. Enríquezin fiktio voi olla häiritsevää, mutta se on myös hätkähdyttävän tehokasta. Luen hänen teoksiaan aina kuin kuumeen vallassa ja riivattuna. En pysty laskemaan kirjaa käsistäni, vaikka samalla kavahdan sen kuvaamia näkymiä.

Sängyssä tupakoimisen vaarat on epätasaisempi kokoelma kuin myöhempi novellikokoelma Mitä liekit meiltä veivät, jossa oli vahvemmin nähtävissä jokin yhteinen nimittäjä. Tuossa kokoelmassa sotilasdiktatuurin jälkeensä jättämä pelko ja nyky-yhteiskunnan marginaaleissa elävien ahdinko lävisti kaikki kokoelman novellit. Sängyssä tupakoimisen vaarat on poukkoilevampi, mutta senkin kaksitoista tarinaa muodostavat eheän lukukokemuksen. Enríquezille tyypillisesti monien tarinoiden keskiössä ovat lapset ja nuoret. Novellissa Tekojärven Neitsyt teinityttöjen porukka seuraa mustasukkaisena, kun porukan ”aikuisin” mutta heidän mielestään vähiten viehättävä ystävänsä aloittaa suhteen heidän yhteisen ihastuksensa kanssa. Tarina vetää lukijan mukaan tyttöjen pikkumaisiin kaunoihin ja kostohaaveisiin, jotka lopulta kärjistyvät kohtalokkaalla tavalla. Novellissa Liha kaksi teinityttöä fanittaa hartaasti rocklaulaja Santiago Espinaa ja erityisesti hänen kiisteltyä albumiaan nimeltä Liha. He vievät palvontansa hälyttäviin äärimmäisyyksiin. Lopetusnovellissa Silloin kun puhuimme vainajien kanssa tyttöporukka käyttää ouija-lautaa yrittäessään ottaa yhteyttä sotilasjuntan tappamiin sukulaisiinsa. Kuten ouija-lautoja käyttäville fiktiivisille hahmoille usein käy, he saavat enemmän kuin uskalsivat odottaa. Olin hiljattain katsomassa Q-teatterin näytelmää Uuteen nousuun, jossa 90-luvulla eläneet lapset onnistuivat ouija-laudalla manaamaan vaivoikseen yksisarvisen päällä varustetun Esko Ahon. Jäin miettimään, kumpi näistä ouija-kokemuksista oli osallistujilleen traumatisoivampi. ????

Kokoelman vaikuttavin novelli Teinien paluu keskittyy myös nuoriin ja on samalla kokoelman pisin tarina. Se voisi toimia myös pienoisromaanina ja onkin espanjaksi ilmestynyt omana kirjanaan hieman laajennettuna versiona. Novellissa Mechin tehtävänä on ylläpitää ja päivittää arkistoa Buenos Airesin kadonneista lapsista. Se on loputon, huonosti palkittu ja usein ahdistava tehtävä. Hän saa pakkomielteen eräästä kadonneesta Vanadis-nimisestä tytöstä. Hän järkyttyy, kun hänen toimittajaystävänsä hankkima video näyttää Vanadisin kuolleen. Kuitenkin päiviä myöhemmin Mechi näkee Vanadisin elossa. Se vaikuttaa mahdottomalta, mutta itse asiassa se on vasta alkua oudolle ilmiölle. Kadonneita teinejä alkaa ilmestyä kaupungin puistoihin ja he näyttävät aivan samalta ja saman ikäisiltä kuin kadotessaan. Joukossa on myös vauvoja ja aiemmin kuolleena löydettyjä lapsia. Alkuhuuma ja ilo teinien ihmeellisestä paluusta hyytyy nopeasti ja vanhemmat alkavat palauttaa lapsia takaisin puistoihin.

Väkivaltaisen kohtalon kokeneita lapsia kummittelee monissa tämän kokoelman novelleissa. Heti aloitusnovellissa Maasta kaivettu pikkuenkeli kuollut ja puoliksi mädäntynyt lapsi seuraa erästä naista joka paikkaan. Lapsiaaveet kummittelevat myös novellissa Murheiden Rambla, joka on ainut Argentiinan ulkopuolelle sijoittuva tarina. Kun goottilaisesta kauhusta on kyse, mikä olisi sen parempi paikka Euroopassa kuin Barcelona ja sen goottilainen kaupunginosa. Novellissa argentiinalainen nainen vierailee Barcelonassa ystäviensä luona ja yllättyy kaupungin likaisuudesta ja joka puolella parveilevista narkkareista ja hulluista. Erityisesti resuisia aavemaisia orpolapsia tuntuu vaeltavan joka kulmassa. Rakastan Barcelonaa ja etenkin Carlos Ruiz Zafónin kirjallista Barcelonaa Unohdettujen kirjojen hautausmaa -tetralogiassa. Vaikka hänenkin kaupunkikuvansa on synkkä, siinä on kuitenkin ripaus jotain taianomaista ja romanttista. Enríquezin Barcelonasta haluaisin pysyä kaukana, sen verran karmivan hän siitä novellissaan saa luotua. Tässä novellissa Enríquez hyödyntää jälleen tosielämän kauhuja ja nivoo tarinaan historiallisen tapauksen Barcelonaa ravisuttaneesta laajamittaisesta pedofiliatapaukseksta.

Novelli Lähdekaivo muistuttaa eniten romaanin Yö kuuluu meille tunnelmia. Lapsena Josefina käy äitinsä ja siskonsa kanssa vierailulla maineikkaan noidan, La Señoran, luona. Ennen niin peloton Josefina on vierailun jälkeen sairas pelosta ja pelkää kaikkea niin paljon, että hänen on vaikea elää normaalia elämää. Josefinan olemassaolon traagisuus ja tämän kurjuuden syy kuvataan novellissa voimakkaasti. Pohjoisargentiinalainen musta magia on tässä novellissa läsnä samalla konkretialla kuin Enríquezin voimakkaassa romaanissa Yö kuuluu meille, jonka päähenkilö Gaspar joutuu myös lapsena pahojen voimien käyttöön. Kirouksia langetetaan myös novellissa Kärry, jossa naapurustossa alkaa tapahtua kamalia sen jälkeen kun yksi asukkaista häätää sieltä laitapuolen kulkijan, joka jättää jälkeensä roskilla täytetyn löyhkäävän ostoskärryn.

Jostain syystä kokoelman niminovelli Sängyssä tupakoimisen vaarat oli juuri se, joka jäi vähiten mieleen. Novellin nimi aika lailla tiivistää sen, mistä siinä on kysymys. En myöskään innostunut niin paljon seksuaalisia fetissejä kuvaavista novelleista. Novelli Missä olet, sydämeni valittu? kertoo naisesta, joka kiihottuu kuullessaan kumppaninsa sydämen lyövän epätahtiin. Mitä sairaampi sydän, sen parempi. Todella häiritsevä novelli, joka synkkenee aste asteelta loppua kohti. Hyvin epämukava olo jäi myös novellista Ei syntymäpäiviä eikä ristiäisiä, jossa kertojan ystävä Nico tarjoutuu sanomalehti-ilmoituksella kuvaajaksi ”outoihin tilanteisiin”. Väistämättä hän päätyy kuvaamaan paljon kotitekoista pornoa, mutta sitten tulee todella outo pyyntö: eräs nainen haluaa Nicon kuvaavan mielisairasta tytärtään Marcelaa, joka väittää näkevänsä näkyjä. Teoriassa video todistaisi Marcelalle, että hän huutaa tyhjille seinille. Novelli pitää otteessaan – kuten kaikki mitä Enríquez kirjoittaa – mutta sen perimmäinen tarkoitus jäi epäselväksi.

Novellissa Näkötorni asemaansa kyllästynyt aave etsii merenrantahotellissa halukasta jatkajaa työlleen ja löytää täydellisen kumppanin itsemurhaansa suunnittelevasta naisesta. Lähtökohdastaan huolimatta novelli on omalla syvästi melankolisella tavallaan varsin romanttinen. Kaikki tarinat ovat tunnelmaltaan pahaenteisiä. Ne alkavat viattomasti ja arkipäiväisesti, sitten esitellään jokin odottamaton muutos tai anomalia, joka mahdollistaa kauhun hiipiä sisään. Enríquez hyödyntää klassisia kauhukirjallisuuden teemoja, mutta asettaa henkilönsä johonkin tosielämän kauhujen ja yliluonnollisen kauhun välimaastoon. Mikään ei voi pelastaa näitä sieluparkoja, joita uhataan kahdelta puolelta. Lukija voi myös itse päättää, kummaltako puolelta haluaa näitä novelleja lähestyä: puhtaasti ”nautittavina” kauhutarinoina vai kulttuuri- ja yhteiskuntakriittisiä ulottuvuuksia pohtien. Kylmäksi nämä tarinat eivät varmasti jätä, vaikka selkäpiitä karmivatkin.

Helmet-lukuhaaste 2024:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 2 – Kirjassa tehdään taikoja.

Mariana Enríquez:
Sängyssä tupakoimisen vaarat
Los peligros de fumar en la cama (2009),
suom. Sari Selander
WSOY 2024

Sinua voisi myös kiinnostaa

Adriana Riva: La sal

Camila Sosa Villada: Yöeläimiä

Fernanda Trías: La azotea

Alejandro Zambra: Poeta chileno

Mariana Enriquez: Yö kuuluu meille

Karina Sainz Borgo: Kolmas maa

Sayaka Murata: Earthlings

Mariana Enriquez: Mitä liekit meiltä veivät

Patricia Engel: Infinite Country

Seuraa Kirjaluotsia

#helsinkilit2024 Argentiina helmet2024 helmethaaste kauhu Mariana Enriquez novellikokoelma Sängyssä tupakoimisen vaarat