menu Menu
Carlos Ruiz Zafón: La ciudad de vapor
Espanja, Novellit, Planeta, Ruiz Zafón Carlos, Ulkomainen kaunokirjallisuus 15/02/2021 4 kommenttia
Kevin Wilson: Nothing to See Here Edellinen Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2020 Seuraava

Años más tarde, en su lecho de muerte, el viejo Sempere habría de explicar cómo en aquel instante creyó ver que Andreas Corelli derramaba una lágrima que al golpear la tumba de Cervantes se convirtió en piedra. Supo entonces que sobre aquella roca empezaría a construir un santuario, un cementerio de ideas e invenciones, de palabras y prodigios que crecería sobre las cenizas del Príncipe de Parnaso, y que algún día albergaría la mayor de las bibliotecas, aquella en la que toda obra perseguida o despreciada por la ignorancia y la malicia de los hombres iría a parar a la espera de volver a encontrar al lector que todo libro lleva dentro.

– Amigo Cervantes — dijo al despedirse —. Bienvenido al Cementerio de los Libros Olvidados.

Carlos Ruiz Zafón: La ciudad de vapor

Suru-uutinen lempikirjailijani Carlos Ruiz Zafónin kuolemasta viime kesänä pysäytti. Hän kuoli syöpään 55-vuotiaana kesäkuussa 2020. Olin surun murtama. Zafónin luoma Barcelona peittyisi ikuisiksi ajoiksi sumuun eikä hänen nerokas mielensä tuottaisi enää mitään uutta luettavaa. Unohdettujen kirjojen hautausmaa -tetralogian olin jo lukenut kahteen kertaan. Marraskuussa päätin pitkästä aikaa tutkailla lukuaikapalvelun espanjankielistä valikoimaa – ja mitä ihmettä – juuri sinä päivänä oli ilmestynyt uusi kirja Zafónilta! En osannut ollenkaan odottaa tällaista lahjaa haudan takaa. Zafón oli sairastuttuaan päättänyt koota eri julkaisuissa ilmestyneet tarinat yksiin kansiin, lahjaksi faneilleen. La ciudad de vapor sisältää 11 tarinaa, joista osa on aiemmin julkaisemattomia. Ne kaikki liittyvät hänen luomaansa kuvitteelliseen Barcelonaan ja mukana on myös tuttuja henkilöitä aiemmista kirjoista. Kuuntelin äänikirjan heti marraskuussa, mutta petyin sen lukijaan ja jäin kaipaamaan kirjoitettua tekstiä. Iäkkään mieslukijan rasittavan käheä ääni ja yliteatraalinen lukutapa häiritsivät keskittymistä. Lisäksi Zafónin kieli on niin rikasta, että halusin nähdä sen kirjoitettuna ja varmistaa ymmärtäneeni. Siksi odotin kirjaa vielä kirjastosta ja luin sen uudestaan tammikuussa.

Olen jostain syystä rakastanut Barcelonaa jo ennen kuin pääsin siellä käymään. Tein jopa joskus koulussa esitelmän arkkitehti Antoni Gaudísta, en enää muista mistä kiinnostukseni häntä kohtaan alun perin syntyi. Ikuisuusprojekti Sagrada Família ja mielikuvitukselliset lohikäärmesuomuiset rakennukset kiehtoivat jo silloin ja myöhemmin olen niissä päässyt jo useamman kerran vierailemaan. Tuntui siis aika erityiseltä, että lempikirjailijani tarjoaa haudan takaa tarinan Gaudísta. Tarinassa Gaudí en Manhattan arkkitehti matkustaa New Yorkiin keskustelemaan pilvenpiirtäjähankkeesta. Gaudía ei varsinaisesti pilvenpiirtäjät kiinnosta, mutta hankkeella saisi rahoitettua Sagrada Famílian rakentamista. Tarinan kertoja on nuori opiskelija, joka pääsee ihailemansa arkkitehdin matkaan tulkiksi – tosin hänen englannin kielen taidossaan saattaa olla toivomisen varaa. A litel, hän vastaa, kun kielitaitoa tiedustellaan. Se kuitenkin riittää. Manhattanilla kaksikkoa odottaa mystinen asiakas, la dama de blanco, jonka ehdotus on Gaudílle liikaa. Kertoja ei koskaan saa tietää, mikä sai Gaudín palaamaan pikaisesti kotiin ja viskaamaan suunnitelmansa mereen.

Zafónin kertomuksissa toistuu usein tällainen paholaismainen hahmo, joka tekee mahdottomia tarjouksia. Usein hän ilmenee Andreas Corellin hahmossa ja niin myös näissä tarinoissa. Corellin kanssa tekemisiin joutuu myös Miguel Cervantes, joka solmii paholaisen kanssa sopimuksen luodakseen mestariteoksen ja noustakseen kilpailijansa Lope de Vegan varjosta. Sopimus kuitenkin vaatii veronsa: mestariteosta ei synny ennen kuin kirjailija on menettänyt kaikkein kalleimpansa, rakastamansa Francescan. Tarinan loppuun Zafón on myös kuvitellut oman versionsa Cervantesin hautapaikkaan liittyvästä mysteeristä – sitä kun ei varmuudella tiedetä. Mikä olisikaan parempi alkusysäys Unohdettujen kirjojen hautausmaalle kuin Cervantesin salainen hauta!

Kirjan nimen La ciudad de vapor voisi suomentaa vaikka Sumujen kaupunki tai Usvaan peittyvä kaupunki. Nimi sopii loistavasti Zafónin kuvaamaan rinnakkais-Barcelonaan, joka vuosisadasta toiseen säilyttää mystisen, uhkaavan goottisen tunnelmansa. Tarinoita lukiessa voi nähdä pimeät kujat ja sateesta märät kadut, tuntea ytimiä ravisuttavan vilun ja hahmottoman kauhun. Nämä tarinat ovat kaikki synkkiä, surullisia tai pahaenteisen tunnelman raskauttamia, mutta silti niin uskomattoman kiehtovia ja intensiivisiä. Toisaalta näistä tarinoista puuttui se lämpö ja huumori, joita Zafónin kirjoissa yleensä myös on. Esimerkiksi lempihahmoani Fermin Romero de Torresia Sugus-pastilleineen ja sutkauksineen jäin kaipaamaan. Tutuista hahmoista Corellin lisäksi kirjassa esiintyy Enkelipeli-kirjasta tuttu David Martín. Hän kertoo tarinan lapsuuden ihastuksestaan sekä äitinsä karmean kohtalon 1900-luvun alussa.

Vaikuttava kaikessa synkkyydessään on myös tarina Una señorita de Barcelona, jossa valokuvaajan tytär Laia joutuu jo pienenä hyväksikäytön uhriksi. Isä ottaa hänet mukaan kuvauskeikalle, jossa on tarkoitus ikuistaa erään rikkaan perheen edesmennyt tytär kuolinvuoteellaan. Surusta sekaisin oleva äiti luulee Laiaa tyttärekseen ja isäntä tarjoaa köyhälle valokuvaajalle sievoista summaa siitä, että Laia tulee takaisin ja astuu kuolleen tytön nahkoihin. Siitä alkaa Laian ura muiden unelmien toteuttajana ja isän rahalähteenä. Hän tulee työssä niin hyväksi, että kadottaa oman minuutensa. Tämä tarina on todella julma ja surullinen, mutta sisältää myös herkät hetkensä. Laia löytää onneksi oman isänsä tilalle toisen, paremman isähahmon.

Kirjasta löytyy myös Zafónin versio Dickensin joulutarinasta, jossa Ebenezer Scroogen Barcelona-versiona häärää kaupungin rikkain mies, asianajaja Eveli Escrutx. Raakaa dekkarimeininkiä löytyy taas tarinasta Hombres de gris, joka agentteineen ja tunnelmineen muistuttaa Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan viimeistä osaa El laberinto de los espíritus (Henkien labyrintti). Aavemaista tunnelmaa taas löytyy lyhyestä tarinasta La mujer de vapor, jossa entinen vanki tapaa puistossa nuoren naisen, joka tarjoaa hänelle asunnon. Mies rakastuu naiseen, joka käy hänen luonaan vain öisin. Hän myös pitää kovasti ystävällisistä naapureistaan. Kun poliisi hakee hänet yllättäen ja syyttää talonvaltaajaksi, mies kuulee, ettei talossa ole asunut ketään sen jälkeen, kun siihen osui pommi vuonna 1939 ja kaikki asukkaat kuolivat. Hyytävää ja vaikuttavaa. Zafón todella osasi kuljettaa erilaisiin tunnelmiin. Häntä ja hänen luomaansa Barcelonaa tulee kova ikävä. Terveiset sinne pilven reunalle!

Helmet-lukuhaaste 2021:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 30 – Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen.

Carlos Ruiz Zafón:
La ciudad de vapor
Planeta Audio 2020
Äänikirjan lukija: Jordi Boixaderas
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Kirja vieköön!

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Antoni Gaudí Barcelona Carlos Ruiz Zafón La ciudad de vapor Miguel Cervantes novellit Unohdettujen kirjojen hautausmaa


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Voi – haikeana mutta kiittäen Zafonia 💕 Aion joskus kuunnella kaikki Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan osat.

    1. Minä luin ne putkeen pari vuotta sitten, silloin kun viimeinen osa julkaistiin. Silloin luin ne julkaisujärjestyksessä, mutta haaveena on joskus vielä lukea ne kolmannen kerran kronologisessa järjestyksessä (2, 3, 1, 4). Jotenkin niistä ei vaan saa tarpeekseen ja aina tarinalabyrintista löytyy uusia kujia ja tarinapolkuja, joita ei edellisillä kerroilla huomannut. Jotain mystistä sumuisessa rinnakkais-Barcelonassa on, kun en kahdenkaan lukukerran jälkeen pysty täysin palauttamaan mieleen kaikkia tapahtumia ja henkilöitä. Siellä ne usvan seassa odottavat, että astuisin labyrinttiin uudestaan ja uudestaan.

      “Cada libro, cada tomo que ves, tiene alma. El alma de quien lo escribió, y el alma de quienes lo leyeron y vivieron y soñaron con él.” – La Sombra del Viento ❤️

  2. Olen lukenut Zafonilta monta kirjaa, mutta juuri mitään muistijälkeä ei ole jäänyt! Ainoastaan se, että Tuulen varjosta pidin tosi paljon. Pitänee ottaa uusintalukuun. Toivottavasti tämäkin kokoelma suomennetaan.

    1. Zafónin kirjoissa on tosiaan joku mystinen ominaisuus, että ne katoavat helposti muistista. Jää vain tunne, että kirjaan haluaa palata uudelleen. Kestävät siis hyvin uusintalukua ja niistä voi aina löytää jotain uutta. Toivotaan tosiaan, että tämä jäähyväiskokoelmakin saadaan suomeksi.

keyboard_arrow_up