A veces parece absurdo que el tiempo siga pasando. Ahora, por ejemplo. Parece absurdo que no haya un punto en que el tiempo se detenga abruptamente. Como esa gente que creía que la Tierra era plana y que había una línea donde el océano se terminaba en una gran cascada. Una cascada eterna. Tal vez la Tierra sea redonda solo para evitar que la gente vaya hasta el borde del mundo y salte al vacío, para que no podamos escapar de ella. Pero el tiempo siguió pasando a pesar de mí, a pesar de nosotros, aunque debería haberse terminado el día en que Flor cumplió un año, con la sonrisa de papá y la veleta mágica. Ese sí habría sido un final feliz. Un final perfecto.

Fernanda Trías: La azotea

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Kuuntelin aiemmin chileläisen Alejandra Zambran romaanin Poeta chileno äänikirjana ja kokemuksen innoittamana aloin etsiä muutakin latinalaisamerikkalaista kirjallisuutta kuunneltavaksi. Löytyi tämä uruguaylaisen Fernanda Tríasin pienoisromaani La azotea. Taitaa ylipäätään olla ensimmäinen uruguaylainen kirja, jonka olen lukenut. Montevideossa vuonna 1976 syntynyt Trías on julkaissut neljä romaania ja kaksi novellikokoelmaa. La azotea on hänen esikoisromaaninsa. Se on klaustrofobinen kertomus isänsä ja tyttärensä kanssa asuntoon linnoittautuvasta Clarasta, jonka mielenterveys murenee vähitellen.

Romaanin kertoja Clara asuu yhdessä isänsä ja pienen Flor-tyttärensä kanssa pienessä asunnossa Montevideossa. Huonokuntoinen isä makaa huoneessaan, seuranaan kanarialintu. Myös Clara, Flor ja isä elävät kuin linnut häkissään. Clara uskoo, että koko maailma asunnon ulkopuolella on heitä vastaan. Hän ei uskalla juuri käydä ulkona eikä päästä myöskään isää tai tytärtä ulos asunnosta. Clara on asunut isänsä kanssa siitä lähtien kun isän vaimo Julia kuoli onnettomuudessa, ehkä neljä vuotta sitten. Clara on tehnyt kaikkensa piristääkseen isää. Välillä hän on pukeutunut äitipuolensa Julian mekkoon, mutta se on johtanut asioihin, joita Clara ei halua muistella. Hän on kuitenkin saanut Florin ja tyttöhän on ihana. Synnytyksessä auttoi naapurissa asuva ulkomaalainen nainen Carmen. Hän on ainoa ulkopuolinen, joka käy asunnossa. Vaikka Carmen auttaa, käy esimerkiksi ostoksilla Carlan puolesta, Carla on vakuuttunut, että Carmen johtaa salaliittoa heitä vastaan. Poliisikin ramppaa harva se päivä rapussa, muka ratsaamassa juhlivia naapureita. Kun Julialta perityt rahat loppuvat, sähköt katkaistaan ja asunto muuttuu yhä tukalammaksi, Claran mieli järkkyy lopullisesti.

Sana azotea tarkoittaa kattotasannetta. Puhekielessä sillä viitataan myös päänuppiin. Tässä romaanissa sanalla voi katsoa olevan kaksoismerkitys. Sitä mukaa kun Claran pää muuttuu yhä sumuisemmaksi, hän etsii pakopaikkaa talon katolta. Se on ainut paikka, missä hän tuntee olevansa kaiken pahan ulottumattomissa. La azotea on arvoituksellinen ja tummasävyinen romaani, jossa epäluotettava kertoja antaa vain summittaisia vihjeitä siitä, mistä kaikessa on kysymys. Onko Clara isänsä vankina vai isä Claran vankina? Mitä oikeasti tapahtui Julialle? Missä on Claran oma äiti? Kuka lopulta on Florin isä? Mitä naapurissa tapahtuu? Kirja on julkaistu alun perin 2001, jolloin Uruguaylla oli takanaan siirtyminen sotilasdiktatuurista demokratiaksi ja sen jälkeisiä talouskriisejä ja levottomuuksia. Ne kaikki kummittelevat tämän kirjan taustalla, vaikka niihin ei suoraan viitatakaan.

Romaanin asetelma ja tunnelma johdattaa ajatukseni muihin kirjoihin, joissa naiset ovat sulkeutuneina asuntoihinsa vainoharhojensa tai todellisten pelkojensa vallassa. Erikoista sinänsä, nämä kaikki mieleeni tulleet verrokit ovat espanjankielisestä maailmasta. Barcelonalaisen Merce Rodoredan romaanissa Timanttiaukio nuori nainen yrittää sisällissodan aikana ylläpitää arkea kyyhkysten valtaamassa asunnossaan. Myös Carmen Laforet’n romaanissa Nada ollaan Barcelonassa, jonne orpo Andrea saapuu sodan jälkeisinä vuosina opiskelemaan. Hän asuu sukulaisten synkässä ja vinksahtaneessa kodissa, joka tuntuu kuin vankilalta. Venezuelalaisen Karina Sainz Borgon romaanissa La hija de la española (Caracasissa on vielä yö) Adelaida piilottelee kuolleen naapurinsa asunnossa väkivaltaisiksi riistäytyneiden mielenosoitusten ravisuttamassa Caracasissa. Näitä naisia yhdistää turvattomuuden tunteen lisäksi voimakas pyrkimys murtaa häkkiensä seinät ja lentää vapauteen – kukin tavallaan. Tríasin romaanin Claran valitsema tapa on näistä ehdottomasti synkin.

Fernanda Trías: 
La azotea
Storyside 2019
(alun perin julkaistu 2001)
Äänikirjan lukija: Alma Olguín

Sinua voisi myös kiinnostaa

Alejandro Zambra: Poeta chileno

Carmen Laforet: Nada

Karina Sainz Borgo: La hija de la española

Mercé Rodoreda: Timanttiaukio | Klassikkohaaste 7

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja espanjankielinen Fernanda Trías La azotea latinalaisamerikkalainen kirjallisuus mielenterveys Uruguay vainoharhat