Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Soittimessa on kullanvärinen cd-levy. Hän ottaa sen ulos. Myös se puoli, johon on painettu levyn sisältö, hohtaa pikemminkin kultaisena tai messinkisenä eikä hopeisena, joka hänen muistaakseen oli levyjen yleisin väri. Hänen olonsa on puoliksi jännittynyt, puoliksi pelon kangistama. Kuulokkeet ovat kuluneet. Korviin työnnettävissä osissa on kuivunutta vaikkua – hän hakee lavuaarin vierestä paperia ja pyyhkii ne. Sitten hän työntää kuulokkeet korviinsa. Ja panee levyn soimaan.
Kohinaa.
Hän voi edelleen muuttaa mielensä ja lähteä.
Joku hengittää mikrofoniin.
Hän voi ottaa kuulokkeet korvistaan ja panna soittimen takaisin reppuun. Hän ja Em voivat palata jatkamaan elämäänsä.
Ehkä rantaan lyövien aaltojen kohinaa.
”On katto, jolta näkee merelle asti.”
Ääni tosiaankin on Mion. Mahdotonta.
”Aallot vyöryy halkeilleiden katujen yli. Ne pärskyy ovista sisään.”
Levyllä puhuu Mio – Ruthin käsi lennähtää suun eteen.
Onko tämä jokin vanha nauhoitus?
Ei. Puhuja on joku muu. Tietenkin. Mio ei voi olla se, joka sanoo asiat joista levyllä puhuva mies kertoo.
Kyse on vain sairaasta leikistä, jonka 2070:n jengi on keksinyt ja joka ei liity häneen millään tavalla.
Hän katsoo sairaalasängyssä makaavaa poikaa. Äänitys rätisee, puheeseen tulee katkoja ja se muuttuu hitaammaksi ja vaimeammaksi:
”Opetan sut hyppäämään sortuneilta silloilta.”

– Johannes Anyuru: Ixelles

Ruotsalainen Johannes Anyuru vieraili taannoin Helsingin Kirjamessuilla, jossa Li Andersson haastatteli häntä uudesta suomennetusta romaanista Ixelles. Muistan pitäneeni paljon Anyurun edellisestä suomennoksesta He hukkuvat äitiensä kyyneliin, joka on ravisteleva dystopia tulevaisuuden ruotsalaisesta yhteiskunnasta, jossa kakkoskansalaisina pidetyt muslimit pakotetaan mukautumaan valtaväestön kulttuuriin. Myös tyylivarma Ixelles käsittelee segregaatiota ja sijoittuu lähitulevaisuuteen, mutta Ruotsin sijasta siinä ollaan Belgian Antwerpenissa. Se on kertomus kertomuksista ja niiden kyvystä vaikuttaa ihmisiin niin hyvässä kuin pahassa.

Pääjuoni sijoittuu määrittelemättömään lähitulevaisuuteen. Anyuru itse sanoi messuilla, että kaikki hänen kirjansa sijoittuvat noin minuutin päähän tulevaisuuteen. Tällä hän tarkoittaa, että kaikki mitä hänen kirjoissaan on, on jo olemassa nykymaailmassa, mutta romaanissa ne ehkä ovat hieman kärjistetymmin esillä. Ixelles kuvaa maailmaa, jossa työ ja vapaa-aika ovat sekoittuneet entisestään, ihmiset syövät hyönteisiä, juovat Jupiter-nimistä juomaa ja käyttävät avaruussukkuloista valmistettuja koruja. Valeuutiset, trollitehtaat, propagandakeskukset, mainostoimistot ja PR-yritykset ovat sulautuneet yhdeksi huijausammattilaisten verkostoksi ja yhteiskunnan eriytyminen on kiihtynyt entisestään.

Päähenkilö Ruth on runoilija ja luokkamatkaaja. Hän on jättänyt huonomaineisen postinumeron 2070 taakseen ja asuu nyt vauraan Ixellesin merenrantatalossa. Hän työskentelee hämäräperäisessä agentuurissa, jossa hän luo fiktiivisiä henkilöitä ja tarinoita rikkaille asiakkaille, jotka haluavat vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Hän valehtelee myös omasta taustastaan pojalleen Emille. Emin isä, teini-ikäisenä huumediileriksi ryhtynyt ja väkivallan täyttämään elämään ajautunut Mio, puukotettiin kuoliaaksi yksitoista vuotta sitten. Ruth muistaa Mion ristiriitaisena hahmona, joka keräsi höyheniä ja puhui kauniisti linnuista, vaikka hänen elämäänsä leimasivat vaaralliset valinnat. Mio on fyysisesti poissa, mutta elää ajatuksissa, muistoissa ja kertomuksissa, ja hänet on maalattu yhteen 2070-lähiön talon seinään. Nyt Ruthin tehtävänä on kehittää fiktiivinen henkilö, joka vakuuttaa juuri tuon lähiön asukkaat siitä, että alue kannattaa purkaa uusien asuntojen tieltä. Hänen tehtävänään on vaikuttaa vanhan kotipaikkansa asukkaisiin niin, että he eivät vastustaisi aluetta uhkaavaa gentrifikaatiota. Se tietysti herättää hänessä ristiriitaisia tunteita, mutta hän ottaa silti tehtävän innokkaana vastaan.

Anyuru kuvaa yhteiskunnan polarisoitumista syvällisesti ja monitasoisesti, ja tuo esiin, kuinka tärkeää on arvostaa erilaisuutta ja luoda tila, jossa jokainen saa tuntea olevansa osa yhteisöä. Romaanissa kirjasto on yhteisön sydän ja nuorille turvapaikka, joka tarjoaa myös mahdollisuuden ilmaista itseään. Ruthin oma elämä muuttui juuri lukemisen ja kirjaston kautta, ja sieltä hän löysi väylän päästä eteenpäin, pois toivottomuuden kehästä. Kulttuurilla ja koulutuksella on keskeinen rooli siinä, että yksilö pääsee osaksi yhteiskuntaa ja löytää keinon kiinnittyä yhteisöönsä. Siitä Ixelles hienosti myös muistuttaa.

Kirjan kerronta liikkuu lyhyissä luvuissa saumattomasti nykyhetken ja menneisyyden välillä, ja lukijaa haastetaan pohtimaan totuuden ja todellisuuden luonnetta: löytyykö totuutta lainkaan, vai onko se vain uskon varassa? Ruth yrittää rakentaa pojalleen eräänlaista suojaa synkän todellisuuden ympärille, mutta Mion ääni palaa kummittelemaan kullanvärisellä CD:llä, jolla hän lupaa viedä pojat ”ei-minkään osastolle” – paikkaan, jossa kaikki on paremmin. Ruth on varma, että Mio on kuollut, mutta epäilyt heräävät: menikö kaikki kuitenkaan niinkuin hän luuli? Onhan hän itsekin manipuloinnin mestari, joten miksei joku muukin osaisi lavastaa tilanteen edukseen.

Ixelles käsittelee ajankohtaisesti syrjäytymistä, huumeita, väkivaltaa, maahanmuuttoa ja yhteiskunnan polarisoitumista. Anyurun mosaiikkimainen kerronta jättää sopivalla tavalla enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, ja hänen runollinen, kaunis kielensä tuo lohtua ankaraan ympäristöön. Outi Mennan hieno käännös ansaitsee erityiskiitoksen: hänen työnsä säilyttää Anyurun vivahteikkaan proosan ja tuo esiin teoksen syvät tunnetasot. Kysymykset siitä, onko maailmassa vielä universaaleja arvoja ja uskallammeko luottaa tulevaisuuteen, ovat Anyurun teoksen ytimessä. Messuilla hän itse toi myös esiin uskonnon. Romaanin mystinen Ei-minkään osasto symboloi tarvetta jollekin jumalalliselle läsnäololle, uskolle paremmasta paikasta ja paremmasta huomisesta. Se on uskoa siihen, että yhteiskunnan syrjityimmilläkin on paikka, jossa he voivat tuntea olevansa hyväksyttyjä.

Johannes Anyuru:
Ixelles
Ixelles (2022),
suom. Outi Menna
S&S 2024

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Jorman lukunurkka
Kirjojen kuisketta
Reader, why did I marry him?

Sinua voisi myös kiinnostaa

Helsingin Kirjamessut 2024 – Juhlahetket ja tulevaisuuden haasteet

Hanya Yanagihara: Paratiisiin

Annastiina Heikkilä: Vapaus valita kohtalonsa

Anna Burns: Maitomies

Hassan Blasim: Kelloja ja vieraita

Jonas Hassen Khemiri: Soitan veljilleni

Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt

Johannes Anyuru: He hukkuvat äitiensä kyyneliin

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista

Seuraa Kirjaluotsia

dystopia Ixelles Johannes Anyuru kirjastot lähiö lähitulevaisuus maahanmuutto manipulointi segregaatio yhteiskuntakritiikki