Kun vuorilla sataa, joki nousee, ja siksi majat ja talot on rakennettu rinteisiin. Se saa aikaan vaikutelman, että Río Blanco hallitsee maisemaa, elää elämäänsä alhaalla, paisuen ja kutistuen, ja talot seuraavat sitä etäältä. Andres ja Marie Møllerin talo sijaitsee yhden mäen länsipuolella niin, että vasta ilta-aurinko osuu sen seiniin. Siis niinä harvoina hetkinä, kun taivas ei ole pilvessä. Useimmiten sade kuitenkin piiskaa rinteitä ja valuttaa kuraa kohti jokea ja laaksoa. Lähellä rinnettä, jolla Møllerit asuvat, avautuu laakso, jonka kauimmaisella laidalla on Philbyn ja matagalpojen rakentama yksinkertainen, suuri maja ja siinä lehtikatto, joka ulottuu molemmin puolin melkein maahan asti. Sinne monet siirtolaiset, joilla ei ole vielä omia majoja, ovat sitoneet riippumattonsa.

Laakson takana metsä jatkuu tasaisena ennen kuin yhtyy Cerro Musúnin rinteeseen, joka muuttuu kohotessaan sumuiseksi, kosteaksi pilvimetsäksi. Tuolta tasaiselta alueelta laakson ja Cerro Musúnin välissä tanskalaiset lähtevät raivaamaan metsää. Apunaan heillä on pelkkiä kirveitä, jotka Vilhelm kävi ostamassa Matiguásista. Työ on hidasta, mutta puut on raivattava kahvipensaiden tieltä.

– Cristina Sandu: Tanskalainen retkikunta

Cristina Sandun esikoisteos Valas nimeltä Goliat tarkasteli suomalaisen kertojan matkaa romanialaisille juurilleen tarkkanäköisesti ja lumoavasti, ja oli ilmestymisvuonnaan 2017 Finlandia-ehdokkaana. Toinen romaani Vesileikit koostui kuudesta novellimaisesta tarinasta, joiden naisia yhdisti häpeä omista itäeurooppalaisista juuristaan. Sandun uusin romaani Tanskalainen retkikunta vie lukijan yllättäen Nicaraguaan, ja kertoo tanskalaisten siirtolaisten elämästä siellä 1920-luvulta nykypäivään. Tarina alkaa vuonna 1923, kun Nicaraguan presidentti lupasi tanskalaisille maata kahvinviljelyyn. Retkikunnan vaativa matka pohjoiseen, läpi viidakoiden kohti Rio Blancoa, täyttyi vaikeuksista – jatkuva sade, viidakon uhat ja yksinkertaiset leiriytymisolosuhteet lannistivat siirtolaiset heti alkuunsa. Retkikunnan johtajalla Vilhelm Grønillä oli unelma rakentaa Nicaraguaan pieni Tanska, mutta monille siirtolaisille tämä unelma osoittautui mahdottomaksi, ja pettyneet palasivat kotiin. Yksittäisiä tanskalaisten tarinoita jäi kuitenkin elämään Nicaraguaan ja näiden todellisten tarinoiden pohjalle Sandu luo romaaninsa.

Alkuperäisen retkikunnan lisäksi kirjan keskeisiä henkilöitä ovat esimerkiksi kuvanveistäjä Edith Grøn, Vilhelm Grønin tytär, joka palaa Nicaraguaan kehittämään taiteellista uraansa, sekä Karen ja Poul, tanskalaiset lääketieteen opiskelijat, jotka palvelevat lääkäreinä sisällissodan keskellä. Sandu kuvaa Edith Grønin voimakkaana hahmona, jonka sisäinen maailma kumpuaa yksinäisyydestä, rohkeudesta ja nuorena koetusta onnettomuudesta. Hänen muistonsa olmeekkien massiivisista kivipäistä Meksikossa innoittavat häntä tavoittelemaan samaa voimaa omassa taiteessaan. Grønista kertova osa on romaanin yksi kiinnostavimpia ja vahvimpia. Tanskalaislääkäreiden vaikutus maassa on myös kiinnostava historiallinen juonne. Alkuperäiseen retkikuntaan kuulunut lääkäri H. P. Møllgaard houkutteli Nicaraguaan myös muita nuoria tanskalaislääkäreitä ja heitä alettiin yhteisesti kutsua nimellä Doctor Danés.

Yksi keskeinen naishenkilö on nuori Dorthe Lund, jonka isä työskentelee insinöörinä Nicaraguassa. Dorthen tarina taas nivoutuu Møllerin perheeseen, jonka juuret ovat alkuperäisessä retkikunnassa. Teos rakentaa tanskalaisista siirtolaisista hiljalleen kokonaiskuvaa, ja vaikka yhteydet retkikuntaan haalistuvat, ne eivät katoa täysin. Loppuosan tapahtumat vievät lukijan nykyhetkeen, jossa paikallinen turismi etsii yhä jälkiä tanskalaisuudesta, kuten Nicon suvun perhetilalta Danesiasta, joka on ”pala Tanskaa trooppisen metsän keskellä.”

Tanskalainen retkikunta on kaunis ja tunnelmaltaan intensiivinen romaani, mutta vaatii lukijaltaan myös paneutumista. Sandun kieli ei paisuttele asioita, vaan tunnelma syntyy luonnon ja ihmisten pienten eleiden kuvaamisesta. Sandun puoliso on nicaragualainen ja maassa on selvästi vietetty aikaa, niin eläväistä on Nicaraguan luonnon ja kulttuurin kuvaus. Teoksen rakenne etenee kronologisesti henkilötarinoiden kautta 20-luvulta aina näihin päiviin asti. Henkilöiden moninaiset tarinat avautuvat vähitellen ja kaikilla on jonkinlainen yhteys alkuperäiseen retkikuntaan. Lopussa palataan myös hetkeksi takaisin vuoden 1923 tapahtumiin.

Siirtokuntien perustamishaasteet tuntuvat ainakin romaanien perusteella olevan samankaltaisia, oli paikka tai aika mikä tahansa. Ville-Juhani Sutisen historiallisessa romaanissa Paratiisista lähdettiin metsäsuomalaisten matkassa rakentamaan Uutta Ruotsia Amerikkaan 1600-luvulla, Anni Kytömäen Mirabilis-romaanissa suomalaissiirtokunta perustetaan Itä-Siperian Amurinmaalle 1800-luvun lopussa. Muutaman vuosi sitten julkaistu Sari Aron esikoisromaani Nukkuvan jättiläisen laakso kertoo suomalaissiirtokunnan elämästä 1930–40-luvun Brasiliassa. Kaikissa näissä kuvauksissa törmätään samoihin haasteisiin, kun luvattu paratiisi ei olekaan odotusten mukainen. Olosuhteet ovat vaikeat, paikallisten suhtautuminen kitsasta ja siirtokuntalaisten keskinäiset välit koetuksella. Tanskalainen retkikunta osoittaa, ettei ongelma ainakaan piile suomalaisuudessa. Aivan yhtä mutkikasta on tanskalaisten asettuminen omaan luvattuun paratiisiinsa.

Cristina Sandu:
Tanskalainen retkikunta
Otava 2024

Muissa blogeissa:
Kirja hyllyssä

Sinua voisi myös kiinnostaa

Anni Kytömäki: Mirabilis

Gabriela Wiener: Undiscovered

Ville-Juhani Sutinen: Paratiisista

Sari Aro: Nukkuvan jättiläisen laakso

Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo

Cristina Sandu: Vesileikit

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat

Seuraa Kirjaluotsia

20-luku Cristina Sandu historiallinen romaani Nicaragua siirtokunta siirtolaisuus Tanskalainen retkikunta