I used to want desperately to be a ‘proper’ critic, to be taken seriously, to have full command of history and theory, but I don’t want that anymore. I don’t want to ‘admire’ writing for its erudition. I want to be changed by it. I want to know what it’s like to be someone else. I want to have that moment of recognition, finding something on the page I’ve felt before but haven’t put into words. I don’t want just to accumulate knowledge but to be transformed by it, even if that transformation is tiny. Reading like this is at first about the possibility of changing your mind, but it can also be about changing the way you live, moving beyond what you already know, and letting that expansion affect how you live. Even at the size of a sandgrain, the shift is enough.

Joanna Biggs: A Life of One’s Own: Nine Women Writers Begin Again

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Joanna Biggs on englantilainen ja nykyään New Yorkissa asuva kirjailija ja Harper’s Magazinen toimittaja. A Life of One’s Own: Nine Women Writers Begin Again on muistelmateos, joka koostuu luvun mittaisista kirjailijaelämäkerroista tai kirjallisuusesseistä. Kirja sai alkunsa, kun Biggs kävi samaan aikaan läpi avioeroa ja äitinsä Alzheimer-diagnoosia ja pohti, miltä hän halusi elämänsä näyttävän. Hän päätti kääntyä muiden naiskirjailijoiden puoleen, sillä kirjoista hän oli ennenkin saanut lohtua ja oivalluksia vaikeissa elämäntilanteissa. Kirjallisiksi oppaiksi valikoituivat Mary Wollstonecraft, George Eliot, Zora Neale Hurston, Virginia Woolf, Simone de Beauvoir, Sylvia Plath, Toni Morrison ja Elena Ferrante. Kirja juhlistaa näitä naiskirjailijoita, jotka loivat itsensä uudelleen uhmaten aikansa naisideaaleja saavuttaakseen älyllisen vapauden. Pienoiselämäkerroissa Biggs tutkii myös, miten heitä edeltäneiden naisten perintö vaikutti heihin ja miten he vaikuttivat heitä seuranneisiin.

Oxfordissa opiskellessaan Biggs opetettiin analysoimaan lukemiaan kirjoja viileän analyyttisesti, ottamatta huomioon kirjailijoiden henkilökohtaista elämää tai omia kokemuksiaan. Tässä kirjassa hän kapinoi tuota traditiota vastaan ja tarkoituksella tutkailee naisten kirjoittamia mestariteoksia peilaten niitä sekä kirjailijan oman elämän tapahtumiin että hänen henkilökohtaisiin kokemuksiinsa. Yksi Biggsin syistä kirjan kirjoittamiseen oli vakuuttaa itsensä siitä, että avioliiton loppuminen ei tarkoita elämän loppumista. Hän palaa nuorena rakastamiensa kirjailijoiden pariin nähdäkseen, mitä heillä on sanottavaa uusista aluista.

Biggs kertoo avioeronsa jälkiseurauksista ja muutostaan Lontoosta New Yorkin Brooklyniin. Samalla hän kertoo yllättävän vähän itse avioliitosta ja siitä, mikä eroon johti. Annetuista vihjeistä saa kasaan ainakin sen, että suhdetta rasitti molempien työ kirjailijana ja se, ettei Biggs ollut valmis näkemään itseään äitinä ja kodin hengettärenä, kuten hänen miehensä toivoi. Kirjassa hän pohtii, voiko olla yhtä aikaa feministi ja rakastunut, ja onko kotiäitiys ansa. Biggs tuntuu uskovan, ettei yksikään nainen voi selviytyä avioliitosta menettämättä samalla itsenäisyytensä. Hän tutkailee valitsemiensa kirjailijoiden avioliittohistoriaa ja yrittää löytää niistä perusteluja ajatukselleen tai malleja toisenlaisista tavoista elää yhdessä. Kirjassa korostetaan heterosuhteita, vaikka Woolfin ja de Beauvoirin naispuoliset rakastajat mainitaankin, samoin kuin Biggsin yhdet omat epäonnistuneet treffit naisen kanssa.

Biggs kutsuu kirjallisia oppaitaan tuttavallisesti etunimillä: Mary, George / Mary Anne, Zora, Virginia, Simone, Sylvia, Toni ja Elena. Vaikka he elivät eri aikakausina ja erilaisissa elämäntilanteissa, jokainen heistä antoi itselleen tehtäväksi kirjoittaa naisena ja siten neuvotella uudelleen suhteensa avioliittoon ja lasten kasvatukseen. Biggs osoittaa myös, miten nämä kirjailijat liittyvät vahvasti toisiinsa – hän siteeraa Eliotia Wollstonecraftista, Woolfia Eliotista ja Morrisonia Hurstonista. Naiskirjailijat ovat toimineet toistensa inspiraationa ja voimanlähteenä, ja tekevät niin yhä haudan takaakin. Kirjan nimi tulee tietysti Virginia Woolfin vuoden 1929 esseestä A Room of One’s Own ja muistuttaa kirjoittamisen mahdollistavista aineellisista tarpeista, joita naisille harvoin on historian saatossa suotu. Woolfia ja erityisesti tuota esseetä on käsitelty monissa teoksissa ja monenlaisista näkökulmista. Vieläkö siitä saisi jotain uutta tiristettyä? Woolfin tuotannosta Biggs käsittelee kuitenkin erityisesti romaania To the Lighthouse, joka tuo hänelle lohtua kun hänen äitinsä kunto heikkenee. Hän kokee, että Woolfin tarjoama lohtu on se, että meidän ei koskaan tarvitse olla äidittömiä, kun on olemassa joukko naisia, jotka kirjoituksillaan antavat äidillistä ohjausta läpi vuosikymmenten ja vuosisatojen.

Kirjailijavalinnat ovat tietyllä tapaa tylsiä, sillä näistä feminismin ikoneista on kirjoitettu jo niin valtavasti. Näistä kahdeksasta kirjailijasta olen itse lukenut kuuden kirjailijan teoksia, vain Mary Wollstonecraftin ja George Eliotin kirjoihin en ole vielä tutustunut lainkaan. Eliotin Middlemarch on ollut pitkään lukulistalla ja Biggs kuvaa sitä niin vastustamattomasti, että olin jo heti syöksyä sen kimppuun. Se löytyy äänikirjana ihanan Juliet Stevensonin lukemana, joten vielä tänä vuonna aion viettää tuon romaanin parissa mukavat 36 tuntia. Jo luetuista kirjoista oli toki myös hauska kuulla taustoja ja Biggsin tulkintoja. Erityisesti pidin siitä, että mukana oli Zora Neale Hurston, jonka romaaniin Their Eyes Were Watching God ihastuin joitain vuosia sitten.

Yllättävin kirjailijavalinta on Elena Ferrante, sillä kyseessähän on pseudonyymi, eikä todellista kirjailijaa nimen takana tai hänen elämäntarinaansa ole tiedossa. Siksi Biggs keskittyy hänen kohdallaan itse kirjoihin ja Ferrante-huumaan, joka niiden ympärille on syntynyt. Erityisesti hän vaikuttaa tuntevan sielunkumppanuutta Ferranten romaanihenkilön Lenùn kanssa. Biggs keskittyy etsimään vapautta lukemistaan kirjoista ja niiden kirjoittajien elämästä. Hän suhtautuu kirjojen voimaan muuttaa ihmistä hyvin konkreettisella tavalla, mikä minulle kuulosti jopa hieman banaalilta ajatukselta. Biggsin päätelmän mukaan kirjojen lukeminen voi muuttaa ihmisen käyttäytymistä esimerkiksi näin: …you might speak up at the dinner table like Mary, or take up drinking wine and crying like Simone, or get up early to write like the character of Lenù in Ferrante’s Neapolitan novels. Minua tämän kirjan lukeminen ei ihan näin konkreettisella tavalla muuttanut, mutta ainakin sain innostuksen lukea George Eliotin Middlemarchin. Katsotaan sitten, miten se minuun vuorostaan vaikuttaa.

Helmet-lukuhaaste 2024:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 42 – Kirjan nimessä on alaotsikko.

Joanna Biggs:
A Life of One’s Own: Nine Women Writers Begin Again
HarperAudio 2023
Äänikirjan lukija: Hannah Curtis

Sinua voisi myös kiinnostaa

Rachel Cusk: Mykkäkoulu

Rosa Montero: El peligro de estar cuerda

Zora Neale Hurston: Their Eyes Were Watching God | Klassikkohaaste 10

Naistenviikkohaaste | Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway / Leskinainen ja papukaija

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Seuraa Kirjaluotsia

A Life of One's Own äänikirja avioero englanninkielinen feminismi helmet2024 helmethaaste Joanna Biggs kirjallisuusesseet klassikot muistisairaus naiskirjailijat