Minusta murrosikä ja avioero muistuttavat toisiaan. Avioeron keskeinen järistys on, että yhdessä sovittu versio elämästä jakautuu kahdeksi: nyt onkin kaksi vihamielistä versiota, kaksi tarinaa jotka pyrkivät kumoamaan toisensa. Murrosikään asti vanhemmat yleensä hallitsevat perheen tarinaa. Lapset ovat kylläkin tarinan aihe, he tekevät siitä kiinnostavan tai viehättävän, mutta he jäävät ikään kuin henkilöhahmoiksi, tosielämään pohjautuviksi olennoiksi jotka kuitenkin elävät kirjailijan päässä. Vanhempien arvovallasta menee suuri osa tämän tarinan ylläpitämiseen ja ruokkimiseen, sen toistamiseen, sen jatkuviin muunnelmiin ja versiointeihin. Ja sen kertominen tuntuu oikealta, tarjoammehan me lapsillemme sellaisen kertomuksen elämästä, jossa heillä on oma rooli. Kuinka tosi se on? Vaikea sanoa. Tarinassa on aina joku joka omistaa totuuden, ja olennaista on vain, miten hyvin hän sitä palvelee. Tähän tarinaan ei ehkä kuitenkaan kannata kiintyä tai uskoa liikaa, sillä jossain vaiheessa kasvava lapsi ottaa sen käteensä ja kääntelee sitä kuin mikäkin viileä kriitikko, joka laatii kylmäkiskoista arviota hehkutetusta romaanista. Säikäyttävä kritiikki on ensimmäinen vaimea merkki tulevasta konfliktista, joskin ehkä tuo konfliktiksi kutsuttu onkin vain ansaittu rangaistus siitä, että olemme kertoneet tarinaa väärin, että olemme antaneet oman turhamaisuutemme ja toiveajattelumme vääristää sitä emmekä ole onnistuneet kunnioittamaan totuutta.

Rachel Cusk: Mykkäkoulu – Ote esseestä Leijonat lieassa

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Rachel Cusk on viime vuosina noussut yhdeksi kiinnostavimmista brittiläisistä nykykirjailijoista. Erityisesti Ääriviivat-romaanitrilogia on saanut monet huokailemaan innostuksesta – minutkin. Nyt on saatu suomeksi Cuskin esseekokoelma Mykkäkoulu, joka ilmestyi alun perin vuonna 2019 nimellä Coventry. Kaisa Kattelus jatkaa hienoa työtään Cuskin luottosuomentajana. Kokoelman kaikki esseet on julkaistu aiemmin eri lehdissä ja julkaisuissa, ja esseiden sekalaisuuden vuoksi kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa Mykkäkoulu sisältää henkilökohtaisimmat kirjoitukset, jotka käsittelevät esimerkiksi puhumattomuutta ihmissuhteissa, huonoa käytöstä, vanhemman ja murrosikäisten lasten suhdetta, avioeroa ja kotia. Toinen osa on nimeltään Traagista harrastelua ja sisältää neljä kulttuuriesseetä, joissa on kaikissa feministinen vire. Viimeinen osa Klassikkoja ja myyntimenestyksiä sisältää kirjallisuusesseitä, joissa käsitellään seitsemän kirjailijan teoksia.

Kirjan avausessee Ajaminen metaforana käsittelee autoilua monelta kantilta – sekä konkreettisesti että metaforana muille asioille. Tämä tuntui ensin itselleni vieraalta ja epäkiinnostavalta aiheelta, koska en ole yli 20 vuoteen ajanut autoa. Cusk onnistuu kuitenkin esseen lopussa sanoittamaan ne tunteet, joita muistan joskus auton ratissa tunteneeni ja joissa ehkä piilee syy siihen, että ajaminen jäi: Leveällä harmaalla vieraalla tiellä, kovaa ajavien autojen anarkistisessa myllerryksessä tuntui, että jokaisessa hetkessä piili tuho, tappaminen tai tapetuksi tuleminen: ajaminen oli kuin tarina johon olin äkkiä lakannut uskomasta, ja ilman uskoa jouduin todellisuuden kauhujen riepottamaksi. Ehkä tuo vierauden ja hallitsemattomuuden tunne olisi hälvennyt, jos olisin sitkeästi jatkanut ajamista. Toisen kyydissä ollessani uskon ajamisen tarinaan jostain syystä helpommin – ikään kuin muille ratin takana oleminen on luonteva osa maailmassa olemista, mutta minulle ei. Ajamisesta syntyykin tässä esseessä oiva metafora myös oman tarinansa omistamisesta.

Kirjan nimiessee Mykkäkoulu on yksi kokoelman kiinnostavimpia kirjoituksia. Se kertoo puhumattomuudesta ja hiljaisuudella rankaisemisesta erilaisissa ihmissuhteissa. Suomen sana mykkäkoulu on kiinnostava ilmaisu ja niin on myös sen englantilainen vastine: passittaa Coventryyn. Cusk ihmettelee esseessään, miksi juuri Coventryn kaupunki on valikoitunut tällaisen hiljaisuusrangaistuksen symboliksi, mutta ei tutki sanan taustoja sen enempää. Sen sijaan hän tarkastelee tämän erikoisen rankaisumuodon ilmentymiä ja kertoo omakohtaisesti kokemuksistaan. Hänen vanhemmillaan on tapana passittaa hänet Coventryyn milloin mistäkin kuvitellusta tai tapahtuneesta rikkomuksesta. Mykkäkoulun yksi erikoinen piirre on se, ettei sen kohteeksi joutunut useinkaan tiedä, mistä syystä toinen vetäytyy ja hiljenee. Ihmisen passittaminen Coventryyn vaatii kärsivällisyyttä: tämä peli ei sovi niille jotka haluavat välittömän tyydytyksen.

Esseessä Miten sinne päästään Cusk käsittelee luovan kirjoittamisen kursseja, joista on tullut yhä suositumpia. Kuten Cusk toteaa: keskivertoihminen ei usko osaavansa säveltää sinfoniaa, mutta on merkittävä määrä niitä jotka haluavat kirjoittaa romaanin. Suomessa akateeminen luovan kirjoittamisen opetus on aivan lapsenkengissä verrattuna esimerkiksi juuri Britanniaan. Turun yliopistossa on voinut opiskella luovan kirjoittamisen perus- ja aineopintoja vuodesta 2001, Taideyliopiston luovan kirjoittamisen maisteriohjelma aloitti vasta 2019. Yliopistojen ulkopuolella erilaiset kirjoittajakurssit ovat hyvin suosittuja ja monet esikoiskirjalijat mainitsevat nykyään opiskelleensa esimerkiksi Kriittisessä korkeakoulussa. Yhden ystäväni kanssa olemme keskustelleet, että monesta kirjasta on jo helppo tunnistaa “Kriittisen ääni”. Onko se hyvä vai huono asia, siitä voi olla montaa mieltä. Samaa pohtii Cusk eli tuottavatko kurssit omaäänisiä kirjailijoita vai ohjaavatko tietynlaiseen muottiin. Ja mikä ylipäätään on kirjoittajakurssien tarkoitus? Cuskin mukaan opiskelijoilla tuntuu olevan päällimmäisenä vain se yksi kysymys: miten “sinne” pääsee eli miten päästä julkaistuksi kirjailijaksi.

Kirjan loppuosan kirjallisuusesseet käsittelevät seitsemää kirjailijaa tai teosta ja suurin osa niistä on julkaistu esipuheina kyseisten klassikkokirjojen uusissa painoksissa. En itse ole suuri esipuheiden ystävä. Luen ne kyllä aina, mutta vasta viimeisenä, sillä liian usein esipuheen kirjoittaja on spoilannut kirjan paljastamalla liikaa etukäteen. Cusk ei tähän onneksi sorru, mutta nämä kirjallisuusesseet jäävät jotenkin valjuiksi verrattuna kokoelman muihin teksteihin. Moni Cuskin käsittelemistä kirjoista ja kirjailijoista on tuttuja, mutta on joukossa myös uusia tuttavuuksia. Esimerkiksi Olivia Manningia en ole lukenut ja Cuskin esittelemä romaanisarja Leimuava taivas, kumiseva maa herätti kiinnostuksen. Balkan-trilogiana tunnettu suurteos sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Eurooppaan. Edith Whartonilta olen lukenut romaanin The House of Mirth, josta tunnistin paljon samoja teemoja, joista Cusk kirjoittaa Viattomuuden aika -romaanin esipuheessa. Kazuo Ishiguron Ole luonani aina oli yksi tämän blogin ensimmäisiä kirjajuttuja ja olikin kiinnostavaa lukea Cuskin ajatuksia tuosta dystooppisesta itkettäjäromaanista. Aika samanlaisia teemoja olemme pohtineet!

Cuskin esseet ovat monitulkintaisia, harvemmin hän ottaa vahvasti kantaa mihinkään tai ainakin häilyy eri vaihtoehtojen välillä. Esseet taistelevat maailman mustavalkoisuutta vastaan, juhlivat sen harmaita vyöhykkeitä. Cusk osoittaa, että asioista voi olla montaa mieltä ja on ihan ok tunnustaa epätietoisuutensa tai muuttaa mieltään – olla keskeneräinen ihminen. Cuskin havainnot ovat tarkkoja ja usein yllättäviäkin, hän yhdistää henkilökohtaisen kokemuksen laajempaan kulttuurilliseen kontekstiin kiinnostavalla tavalla. Toisaalta tässä kokoelmassa on epätasaisuutta ja Cuskin intellektuelli kerronta jättää lukijan usein ikään kuin kohteliaan etäisyyden päähän. Kirjan kokonaisuutta onkin yhtä hankala hahmottaa tai pukea sanoiksi kuin sen erikoista kansikuvaa. Kuvassa on samaa viileää tyylikkyyttä kuin Cuskin teksteissä, mutta mitä ihmettä kuva esittää? Sitä en edelleenkään tiedä, mutta sen sain selville, että kyseessä on Ukrainassa syntyneen helsinkiläistaiteilija Lina Jelanskin taidevalokuva. Itse päädyn usein hankalissa kuvitettavissa valitsemaan jonkun kukkakuvan, mutta joku juju niissäkin pitää olla. Tämän bloggauksen kuvituskuvana on viileän tunnelmallinen ruusu, joka on otettu missäpä muualla kuin Coventryssa. (kuva: Dan Edge/Unsplash)

Rachel Cusk:
Mykkäkoulu
Coventry (2019),
suom. Kaisa Kattelus
S&S 2023

Muissa blogeissa:
Kirjavinkit
Mitä luimme kerran
Reader, why did I marry him?

Sinua voisi myös kiinnostaa

Claudia Durastanti: Tuntemani vieraat

Ann Patchett: These Precious Days

Silvia Hosseini: Tie, totuus ja kuolema

Rachel Cusk: Toinen paikka

Deborah Levy: Elämisen hinta

Emilie Pine: Notes to Self

Rachel Cusk: Kunnia

Seuraa Kirjaluotsia

äitiys esseet feminismi kirjallisuusesseet kirjoittaminen Mykkäkoulu perhesuhteet Rachel Cusk taiteilijuus