After that they browsed for a minute or two in a semi-detached fashion. Nick found a set of Trollope which had a relatively modest and approachable look among the rest, and took down The Way We Live Now, with an armorial bookplate, the pages uncut. “What have you found there?” said Lord Kessler, in a genially possessive tone. “Ah, you’re a Trollope man, are you?”

“I’m not sure I am, really,” said Nick. “I always think he wrote too fast. What was it Henry James said, about Trollope and his ‘great heavy shovelfuls of testimony to constituted English matters’?”

Lord Kessler paid a moment’s wry respect to this bit of showing off, but said, “Oh, Trollope’s good. He’s very good on money.”

“Oh…yes…” said Nick, feeling doubly disqualified by his complete ignorance of money and by the aesthetic prejudice which had stopped him from ever reading Trollope. “To be honest, there’s a lot of him I haven’t yet read.”

“No, this one is pretty good,” Nick said, gazing at the spine with an air of judicious concession. Sometimes his memory of books he pretended to have read became almost as vivid as that of books he had read and half forgotten, by some fertile process of auto-suggestion. He pressed the volume back into place and closed the gilded cage.

– Alan Hollinghurst: The Line of Beauty

Line of Beauty – tuo koristearkkitehtuurin käyrä, jota kutsutaan ogeeksi – muodostuu kahdesta vastakkaiseen suuntaan kaartuvasta kaaresta, kuin peilikuvaksi taitetusta S-kirjaimesta. William Hogarth piti sitä kauneuden ytimeen kurkottavana viivana, esteettisen viehätyksen ytimeen osuvana muotona. Alan Hollinghurstin Booker-palkitussa romaanissa The Line of Beauty tästä käyrästä tulee paitsi kauneuden myös halun, nautinnon ja yhteiskunnallisen jakautumisen symboli. Se on huumaava viiva, joka vetää puoleensa – ja joka voi myös johtaa kohti tuhoa.

Romaanin päähenkilö Nick Guest on nimensä mukaisesti vieras: nuori, homo ja keskiluokkainen mies 1980-luvun Lontoossa, joka päätyy asumaan konservatiivipoliitikon perheen kotiin Notting Hillissä. Hän on kuin koristeellinen yksityiskohta muiden keskellä, ihaillen heidän maailmansa tyyliä, kulttuuria ja vaikutusvaltaa – mutta kuitenkin pysyen sen ulkokehällä. Nickin suhde kauneuteen on esteettistä, älyllistä ja lihallista. Häntä viehättävät sekä Henry Jamesin proosa että kokaiinin kiiltävä vetovoima, sekä rokokoon kepeys että katujen varjoisammat kulmat. Hollinghurst kuvaa tämän halun maailmaa tarkasti ja elegantisti, mutta myös julman paljastavasti.

Romaanista tulee väistämättä mieleen Evelyn Waugh’n Brideshead Revisited – kuin klassikko siirrettynä 80-luvun aidatuille pihoille ja parlamentaaristen skandaalien aikakauteen. Nick on oma aikansa Charles Ryder, mutta hänen Bridesheadinsa ei tarjoa lohtua tai kääntymystä, vaan enemmänkin armotonta valheellisuutta, jossa kauneus ei pelasta, vaan peittää.

Nick on romaanin aikana työstämässä väitöskirjaa Henry Jamesista ja suunnittelee ystävänsä kanssa elokuvasovitusta Jamesin romaanista The Spoils of Poynton. Tuohon romaaniin viitataan kirjassa toistuvasti – usein hieman ilkikurisesti, kuten kohtauksessa, jossa todetaan sen olevan ”se kirja, jonka kaikki väittävät tuntevansa mutta jota kukaan ei oikeasti ole lukenut.” No, minäpä olen. Klassikkohaaste innosti minut tarttumaan siihen pari vuotta sitten, ja täytyy sanoa, että siitä saatu etulyöntiasema teki tästä romaanista erityisen nautinnollisen. Hollinghurstin teksti vilisee viittauksia Jamesin tematiikkaan ja tyyliin: esteettisiin ristiriitoihin, halun ja moraalin jännitteisiin, siihen, kuka omistaa kauneuden ja kenellä on siihen oikeus.

The Line of Beauty ei ole pelkästään romaani homoseksuaalisuudesta Thatcherin ajan Britanniassa, vaikka se sitäkin on – se on myös romaani luokasta, vallasta ja etuoikeudesta. Nickin asema perheen liepeillä muistuttaa palvelijan tai tarkkailijan roolia, vaikka hänet otetaan näennäisesti tasavertaisena vastaan. Kun hän rakastuu ja elää omaa elämäänsä piilossa salonkien kulisseissa, käy yhä selvemmäksi, kuinka ehdollista tuo hyväksyntä on.

Romaanin ilmaisu on hillityn loisteliasta, täynnä älykkäitä viittauksia ja tarkkaa kieltä, joka kulkee yhtä pehmeästi kuin ogee-viiva. Se ei kuitenkaan sorru pelkkään esteettiseen pintaan – sen alla sykkii haavoittuvuus, yksinäisyys ja alati uhkaava yhteiskunnallinen romahdus. AIDS, ahneus ja kaksinaismoralismi hiipivät hiljaa esiin, kun kauneuden viivaa seurataan liian pitkälle. Lukukokemuksena The Line of Beauty on kuin taidokkaasti rakennettu sali, jonka koristeellisten listojen ja kiiltävien pintojen takaa paljastuu kylmä rakenne. Se on tarkkanäköinen ja haikea romaani kauneuden hinnasta – ja siitä, kenellä on varaa sen tavoitteluun.

Helmet-lukuhaaste 2025:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 34 – Kirjassa on tunnettu rakennus.

Alan Hollinghurst:
The Line of Beauty
Bloomsbury 2004

Sinua voisi myös kiinnostaa

Alan Hollinghurst: Our Evenings

Andrew O’Hagan: Caledonian Road

Henry James x 2 | Klassikkohaaste 15

Evelyn Waugh: Brideshead Revisited | Klassikkohaaste 12

Rebecca Makkai: The Great Believers

Ian McEwan: Machines Like Me

John Boyne: The Heart’s Invisible Furies

Edward St Aubyn: Loistava menneisyys

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi

Seuraa Kirjaluotsia

80-luku AIDS Alan Hollinghurst englanninkielinen helmet2025 helmethaaste homoseksuaalisuus Lontoo luokkayhteiskunta The Line of Beauty