menu Menu
John Boyne: The Heart's Invisible Furies
Boyne John, Irlanti, Transworld Publishers, Ulkomainen kaunokirjallisuus 08/02/2019 2 kommenttia
J. D. Vance: Hillbilly Elegy Edellinen Emma Hooper: Koti-ikävän laulut Seuraava

It was a difficult time to be Irish, a difficult time to be twenty-one years of age and a difficult time to be a man who was attracted to other men. To be all three simultaneously required a level of subterfuge and guile that felt contrary to my nature. I had never considered myself to be a dishonest person, hating the idea that I was capable of such mendacity and deceit, but the more I examined the architecture of my life, the more I realized how fraudulent were its foundations. The belief that I would spend the rest of my time on earth lying to people weighed heavily on me and at such times I gave serious consideration to taking my own life.

John Boyne: The Heart’s Invisible Furies

Moni varmaan muistaa irlantilaisen John Boynen kirjasta Poika raidallisessa pyjamassa, joka kertoo natsiupseerin pojan ja keskitysleirillä olevan pojan ystävyydestä. Kirjasta on tehty myös elokuva. Tuon lisäksi minä muistin Boynen lastenkirjasta Leijuva poika, joka on yksi poikani ja minun suosikkeja yhdessä lukemistamme lastenromaaneista. Olen lukenut Boynelta myös romaanin Kuudes mies, joka ei jostain syystä ole jäänyt vahvana muistijälkenä mieleen. Tällä kertaa nautin Boyneni äänikirjan muodossa, mikä olikin tämän tiiliskiviromaanin kohdalla aikamoinen rupeama, yhteensä 21 tuntia 19 minuuttia. Raskas kuuntelukokemus se ei missään nimessä ollut. Lukijan irkkuaksenttia oli ilo kuunnella ja The Heart’s Invisible Furies on valtavan kiinnostava kertomus yhden miehen elämästä aina syntymästä vanhuuden päiviin saakka. Päähenkilön vaiherikkaan elämän kautta romaani laajenee kuvaukseksi Irlannista, jossa vanhoillinen kirkko ja konservatiiviset arvot tekevät joidenkin elämästä yhtä helvettiä.

Kirjan aloitusvirke on niin täräyttävä, että se on tässä jaettava:

Long before we discovered that he had fathered two children by two different women, one in Drimoleague and one in Clonakilty, Father James Monroe stood on the altar of the Church of Our Lady, Star of the Sea, in the parish of Goleen, West Cork, and denounced my mother as a whore.

Että näin. Cyril löytää oikean äitinsä vasta aikuisena, mutta lukija saa heti tietää sen traagisen tapahtumaketjun, joka johtaa pienen Cyrilin syntymään. Eletään 40-lukua. Catherin Goggin on vasta 16-vuotias tultuaan raskaaksi ja perheensä ja yhteisönsä hylkäämäksi. Hänet käytännössä häpäistään kesken sunnuntain jumalanpalveluksen ja karkotetaan samantien kylästä. Raskaus avioliiton ulkopuolella oli niin suuri häpeä tuon ajan Irlannissa. Catherin päätyy yksin ja rahattomana Dubliniin, mutta määrätietoisena ja neuvokkaana tyttönä onnistuu saamaan itselleen majapaikan bussissa tapaamansa miehen ja tämän ystävän luota ja pienen huijauksen turvin myös työpaikan Irlannin parlamentin teehuoneesta. Lasta varten hänellä on suunnitelma valmiina: nunna saa viedä lapsen pois heti sen synnyttyä ja antaa adoptoitavaksi jollekin pariskunnalle, jolla on vaikeuksia saada omia lapsia.

Cyril ei ole oikea Avery. Sitä adoptiovanhemmat jaksavat muistuttaa joka välissä. Eivät he niin pahoja ihmisiä ole, omalaatuisia vaan. Tosin ”isä” Charles Avery päätyy vankilaan veropetostensa vuoksi. ”Äiti” Maud taas on kirjailija, joka kirjoittaa kaiket päivät tupakansavun keskellä eikä missään nimessä halua tulla kuuluisaksi kirjailijaksi. Vastoin tahtoaan hänestä kuitenkin tulee Irlannin yksi kuuluisimmista ja hänen kirjansa ovat myyntitilastojen kärjessä vuodesta toiseen. Cyril on adoptiovanhemmilleen usein näkymätön, mutta kai he omalla tavallaan häntä rakastavatkin. Cyrilin elämä muuttuu 7-vuotiaana, kun hän tutustuu isänsä asianajajan poikaan Julianiin. Heistä tulee parhaat ystävykset, mutta Cyril tuntee Juliania kohtaan myös tunteita, joita hän ei uskalla ääneen tunnustaa. Julianista tulee hänelle pakkomielle ja salaisten intohimojen kohde ja tuohon salailun verkkoon hän jää niin pahoin vangiksi, että onnistuu sotkemaan sen seitteihin monen ihmisen elämän.

Cyrilin elämää seurataan vuosikymmenten ajan. Kun elämä Irlannissa menee täysin umpisolmuun, Cyril pakenee maailmalle. Ensin vapaamieliseen Amsterdamiin, jossa hän tapaa todellisen elämänkumppaninsa ja päätyy isähahmoksi yhdelle tieltään eksyneelle pojalle, ja sitten New Yorkiin, jossa AIDS-epidemia tekee tuhojaan ja lietsoo homofobiaa. Kohdattuaan jälleen yhden tragedian Cyril palaa Irlantiin ja yrittää tehdä tiliä menneisyytensä kanssa. Voiko anteeksiantamattomat teot sovittaa ja onko Irlanti avannut tarpeeksi syliään, jotta siellä voisi elää vapaasti hengittäen, juuri sellaisena kuin on?

Boyne käy tässä eeppiseksi kasvavassa sukusaagassa läpi Irlannin historiaa 40-luvulta tähän päivään. Käsittelyyn pääsevät mm. kirkon vahva ote valtiosta ja ihmisistä, IRA:n väkivalta ja terrorismi, naisten heikko asema sekä seksuaalivähemmistöjen ahdinko ja siihen liittyvä ilmiantokulttuuri. Kovin synkältä kuulostaa ja totta puhuen aika takapajuisen kuvan Irlannista saa tämän romaanin perusteella. Toki loppua kohden käy ilmi, että meno on muuttunut sallivammaksi ja inhimillisemmäksi. Raskaista teemoistaan huolimatta romaani ei ole raskasta luettavaa (tai kuunneltavaa). Boyne pitää juonirattaan pyörimässä ja höystää tarinaansa nasevalla dialogilla, jossa on paikoin riemastuttavaa komiikkaa. Tästä esimerkkinä pikkupoikien keskustelu. Cyril ihailee Julienia, joka tuntuu olevan hyvin kartalla hänelle täysin vieraasta asiasta:

‘What’s a pervert?’ I asked.
‘It’s someone who’s a sex maniac,’ he explained.
‘Oh.’
‘I’m going to be a pervert when I grow up,’ he continued.
‘So am I,’ I said, eager to please. ‘Perhaps we could be perverts together.’

Even as the words came out of my mouth I could tell there was something not quite right about them and the expression on his face, one of disdain combined with mistrust embarrassed me.

’I don’t think so,’ he said quickly. ’That’s not how it works at all. Boys can only be perverts with girls.’

’Oh,’ I said, disappointed.

Koskettavan ja hauskan pallottelu toimii, mutta onhan tämä kirja pitkä kuin elämä. Vähempikin olisi riittänyt tekemään tarinasta eheän. Boyne päätyy pudottelemaan matkan varrelle omaan makuuni myös liikaa ”yllättäviä yhteensattumia”. Jos pidät tarinoista, joissa kaikki langanpäät sidotaan lopussa somasti yhteen, et tule pettymään. Minulle olisi kelvannut avoimempikin lopetus. Loppulause oli imelyydessään jopa hampaita vihlova. Toisaalta kirjan henkilöihin ehti pitkän matkan varrella kiintyä niin että heille toivoo vaan kaikkea hyvää. Viihdyttävä, avartava ja emotionaalinen matka tämä oli kaiken kaikkiaan. Vahva tarina ystävyydestä ja rakkaudesta. Toivottavasti The Heart’s Invisible Furies saadaan myös joskus suomennettuna.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 17 – Kirjassa on kaksoset. Kaksoset ovat vain sivujuonne kirjassa, mutta kaksospareja mainitaan ainakin kolmet. Yksi henkilöistä saa kahdet kaksosvauvat peräkkäin. Julian taas seurustelee jossain vaiheessa suomalaisten siamilaiskaksosten Emmin ja Pepin kanssa, jotka huhujen mukaan on erotettu toisistaan nelivuotiaina.

John Boyne: The Heart’s Invisible Furies
Transworld Digital 2017
Äänikirjan lukija: Stephen Hogan
Kuunneltu Storytelista

John Boyne: The Hearts Invisible Furies

äänikirja helmethaaste homoseksuaalisuus Irlanti John Boyne The Heart's Invisible Furies


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. John Boynen Tarkoin vartioitu talo matkusti mukanani Irlantiin, mutta jäi lukematta. Olin valinnut vähän oudon teoksen auttamaan irlantilaiseen tunnelmaan pääsemisessä. Siinähän ollaan tsaarin Venäjällä ja Lontoossa. Väärä valinta eikä oikein napannut myöhemminkään.

    1. Minäkin olen tuota kirjaa joskus tutkaillut kirjastossa, mutta se ei silloin vetänyt puoleensa. Boyne on tuottelias kirjailija, mutta aika harvat hänen kirjoistaan ovat käsitelleet Irlantia. Voisin kuvitella, että tämä on hänen kirjoistaan henkilökohtaisin. Itse asiassa kuulin, että kirjan lopussa on kirjailijan monisivuiset jälkisanat, joissa hän kertoo omista kokemuksistaan. Äänikirjassa jälkisanoja ei ollut, mikä on tosi harmillista. Tuo on äänikirjojen huono puoli, ettei aina tiedä mitä on jätetty pois.

keyboard_arrow_up