Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Vai nämä niitä ”kattavia kysymyksiä” sitten olivat.
Tunnetteko itsenne a) suomalaiseksi b) ruotsalaiseksi?
(Molemmiksi, en kummaksikaan, jumalauta.)
Mihin yhteiskuntaluokkaan ruotsalainen hoitoperheenne kuului a) yläluokkaan b) keskiluokkaan c) työväenluokkaan d) maanviljelijöihin?
(Mikä niistä? Ja mistä minä tietäisin. Oli Agnes ja Einar ja Margit ja koira ja nukke, mihin luokkaan nukke kuului?)
Oliko yhteiskunnallinen tasonne Ruotsissa suomalaista a) korkeampi b) alhaisempi c) samantasoinen?
(Mitä helvettiä sillä on merkitystä? Ihmisistä se oli kiinni, lämmöstä. Kuka mittaa lämmön ihmisten välillä, ja miten, asteinako?)
– Ei sinun tarvitse ottaa näitä niin kirjaimellisesti. Sinähän voit kertoilla vapaasti, minä vain esitän lomaan viitteellisiä kysymyksiä. Pannaan koko paperi pois ja mankka pyörimään.
(Mitä sinulle voisi kertoa tyttöpieni? Et sinä ole kulkenut rajan yli maailmassa joka hajoaa juuri nyt. Et sinä ole jättänyt itseäsi taakse, sinne missä äiti parhaillaan palaa poroksi. Etkä rakentanut uutta itseä joka heti taas luhistui kuin korttitalo. Et sinä ole vaeltanut minästä toiseen kunnes et enää tiennyt kuka olet etkä pysty koskaan tietämäänkään.)

– Aila Meriluoto: Kotimaa kuin mies

Aila Meriluodon Kotimaa kuin mies (1977) on romaani juurettomuudesta, joka ei korotu äänekkääksi teemaksi vaan tihkuu hiljaisesti kaikesta. Se kertoo Elinasta, suomalaisesta sotalapsesta, joka lähetetään pikkusiskonsa Helinän kanssa Ruotsiin pommituksia pakoon. Jo rajan toisella puolella sisarukset erotetaan, eikä Elina enää koskaan saa mitään pysyvää. Hän siirtyy perheestä toiseen – välillä saa lämpöä, välillä joutuu töihin, joskus häntä kohdellaan silkkihansikkain, toisinaan tuskin siedetään. Ainoa pysyvä asia on muutos.

Sopeutuminen vaatii enemmän kuin mitä lapselta pitäisi odottaa. Elina oppii tarkkailemaan, mukautumaan, olemaan näkymätön. Hän ei kysele, ei ilmaise tunteitaan, vaan elää kuin varjo – riittävän kilttinä pysyäkseen paikallaan, riittävän joustavana mahtuakseen uuteen ympäristöön. Hän ei juurru mihinkään, mutta oppii selviytymään. Ja juuri siinä piilee suurin tragedia: selviytymisen hinta on oma minuus.

Kun Elina varttuu, hänen levottomuutensa ei katoa. Hän on liian ruotsalainen suomalaisille, liian suomalainen ruotsalaisille. Kieli toimii molemmilla mailla, mutta ei koskaan tunnu täysin omalta. Hän on kaunis ja huomiota herättävä, pärjää käytännön elämässä, mutta ei löydä itselleen pysyvää paikkaa. Raskaus 15-vuotiaana sitoo hänet fyysisesti Ruotsiin, mutta hänen mielensä ei asetu. Hänestä kasvaa terävä ja temperamenttinen nainen, joka ei enää edes yritä juurtua – mutta kaipaa silti jotakin, jota ei osaa nimetä.

Hänen avioliitostaan ruotsalaisen miehen kanssa ei kerrota paljoa, mutta ei se ainakaan kovin onnelliselta vaikuta. Elina tekee töitä sairaalan kirjastossa ja matkustaa laivalla Suomen ja Ruotsin väliä. Laivamatkat ovat hänen ominta tilaansa: ei vielä perillä, mutta ei myöskään lähtöpisteessä. Välitilassa on helpompi hengittää, kun mikään ei vaadi pysyvyyttä. Siellä voi myös heittäytyä halujen vietäväksi, eikä kukaan saa tietää. Romaanin nimi Kotimaa kuin mies saa merkityksensä keskustelussa, jonka Elina käy ruotsinsuomalaisen Annikin kanssa. Suorasanaisen Annikin lausunto on karu, mutta totuutta tavoitteleva:

”Jos ihmisellä ei ole kotimaata, häntä ei ole. Hän ei pysty todellisiin ihmissuhteisiin. Eihän olematon sellaisiin pysty. Hei, huomaatko, kotimaa on kuin mies. Et ole nainen ilman miestä. Et ole nainen ilman kotimaata.”

Tässä kiteytyy koko romaanin ajatus: ilman kotimaata ihminen jää määrittelemättömäksi, ilman miestä nainen jää yhteiskunnan ulkopuolelle. Meriluoto ei esitä tätä hyväksyttävänä ajatuksena, vaan paljastaa sen rakenteen, jossa identiteetti on pitkälti muiden määrittelemä. Kun ulkoiset rakenteet puuttuvat – kansallisuus, kieli, parisuhde – jää jäljelle epävarma minä, joka ei tunnu kuuluvan mihinkään. Romaanin lopussa Elina lähettää suomalaislehteen ilmoituksen, jossa etsii suomalaista miestä. Hän viettää yhden viikonlopun ilmoitukseen vastanneen kanssa mökkimaisemissa, mutta ei – ei synny yhteyttä, ei löydy pelastusta. Ei järvimaisemasta, ei toisen ihmisen läheisyydestä. Se, mikä särkyi jo lapsena, ei korjaudu aikuisuudessa, vaikka kuinka etsii.

Yksi romaanin pysäyttävimmistä kohdista on Elinan ja nuoren tutkijan kohtaaminen. Tutkija yrittää haastatella Elinaa sotalapsikokemuksista lomakekysymyksin, mutta Elinan turhautuminen käy nopeasti ilmi. Miten mitataan juurettomuus? Mihin yhteiskuntaluokkaan kuuluu lapsi, jota heiteltiin paikasta toiseen kuin perunasäkkiä? Mikä merkitys on kysymyksellä, oliko ruotsalainen perhe keskiluokkainen, jos tärkeintä oli se, oliko perheessä ketään, joka katsoi lempeästi? Yhdessä perheessä tärkein turva oli nukke, toisessa koira – ja molemmat vietiin Elinalta pois.

Aila Meriluoto kirjoitti tämän romaanin omakohtaisen kokemuksen pohjalta – ei siksi, että hän itse olisi ollut sotalapsi, vaan siksi, että hän asui Ruotsissa kaksitoista vuotta ja kuuli siellä monien suomalaisten sotalasten tarinoita. Kotimaa kuin mies ei ole muistelo, ei kannanotto, ei dokumentti, vaan teos, joka pyrkii ymmärtämään. Ja juuri siksi se toimii. Romaania lukiessa ei voi olla ajattelematta nykyisten sotien lapsia – heitä, jotka joutuvat lähtemään ilman vanhempia, elämään ilman tuttua kieltä, ilman kotimaata. Elinan tarina ei ole vain osa Suomen historiaa, vaan yleismaailmallinen kertomus siitä, miten syvälle sota voi ulottua: koko identiteetin ytimen läpi. Se, että Meriluoto antoi näille lapsille äänen – vaikkakin fiktion kautta – tuntuu yhä tärkeältä. Ja surullisen ajankohtaiselta.

Aila Meriluoto:
Kotimaa kuin mies
WSOY 1977

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Kirja hyllyssä
Kirjanainen

Sinua voisi myös kiinnostaa

Marja-Liisa Vartio: Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö

Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä

Maritta Lintunen: Sata auringonkiertoa

Eeva Joenpelto: Elämän rouva, rouva Glad

Merja Mäki: Ennen lintuja

Rosa Liksom: Väylä

Eeva Joenpelto: Viisaat istuvat varjossa

Mia Franck: Pommipuutarha

Seuraa Kirjaluotsia

#naistenviikko2025 Aila Meriluoto identiteetti juurettomuus Kotimaa kuin mies naisen asema siirtolaisuus sotalapset ulkopuolisuus