menu Menu
Evelyn Waugh: Brideshead Revisited | Klassikkohaaste 12
Hachette Audio, Iso-Britannia, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Waugh Evelyn 31/01/2021 9 kommenttia
Brit Bennett: The Vanishing Half Edellinen Iris Murdoch: The Sandcastle Seuraava

My theme is memory, that winged host that soared about me one grey morning of wartime.
These memories, which are my life—for we possess nothing certainly except the past—were always with me. Like the pigeons of St. Mark’s, they were everywhere, under my feet, singly, in pairs, in little honey-voiced congregations, nodding, strutting, winking, rolling the tender feathers of their necks, perching sometimes, if I stood still, on my shoulder; until, suddenly, the noon gun boomed and in a moment, with a flutter and sweep of wings, the pavement was bare and the whole sky above dark with a tumult of fowl. Thus it was that morning of war-time.

Evelyn Waugh: Brideshead Revisited

On taas aika klassikkohaasteen, jonka kahdennettatoista osaa kokoaa Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogi. Tällä kertaa minulla oli runsaudenpulaa klassikoista, sillä viime aikoina olen viihtynyt menneessä ajassa enemmänkin. Erityisesti olen lukenut ja kuunnellut brittiklassikoita alkukielellä ja siksi oli luontevaa valita haasteeseen anglofiilin perusteos, joka on ollut syystä tai toisesta vielä lukematta. Evelyn Waugh’n romaani Brideshead Revisited: The Sacred and Profane Memories of Captain Charles Ryder julkaistiin vuonna 1945 ja vuonna 1949 suomeksi nimellä Mennyt maailma: Kapteeni Charles Ryderin hengelliset ja maalliset muistelmat (Otava, suom. Pentti Lehtinen). Minä päädyin kuuntelemaan englanniksi melko tuoreen äänikirjaversion, jonka lukee näyttelijä Jeremy Irons. Irons myös näytteli Charles Ryderin roolin kirjan pohjalta tehdyssä tv-sarjassa. Minä olin sarjan ensiesityksen aikaan 80-luvulla vielä sen verran nuori, etten muista sarjaa katsoneeni. Kirjasta on tehty myös elokuvasovitus vuonna 2008. En ole aivan varma olenko nähnyt sitäkään, mutta elokuvan traileri on jostain syystä jäänyt mieleeni (johtuu varmaan Ryderia esittäneestä Matthew Goodesta 😍).

Romaanin prologissa eletään toisen maailmansodan aikaa. Kapteeni Charles Ryder majoittuu osastonsa kanssa Bridesheadin linnaan, joka on hänelle hyvinkin tuttu paikka menneisyydestä. Ryder palaa muistoissaan 20-luvulle, jolloin hän Oxfordissa opiskellessaan tutustui Sebastian Flyteen ja tämän karismaattiseen perheeseen ja pääsi osaksi Bridesheadin lumovoimaa. Ystävyys Sebastianin kanssa on intensiivinen, mutta Charlesin on vaikea ymmärtää Flyten perheen tiukkaa suhdetta katoliseen uskontoon ja sen kaksinaismoralistista ulottuvuutta, joka tuntuu vievän Sebastiania kohti alkoholismia ja tuhoa. Samalla Brideshead ja Flyten perhe ruokkivat Charlesin intohimoa taiteen tekemiseen ja hänestä tuleekin lopulta arkkitehtuuriin keskittyvä taiteilija. Kun Sebastianin paheneva alkoholismi erottaa ystävykset toisistaan, aukkoa paikkaa Sebastianin sisko Julia. Onko rakkaus Juliaan myös korvike mahdottomasta rakkaudesta Sebastianiin, sen voi jokainen lukija päättää itse. Charles saa joka tapauksessa huomata, että hänen ja Flyten suvun välissä on aina joku ylitsepääsemätön muuri – joko kirkon, luokkayhteiskunnan tai perheen matriarkan Lady Marchmainin pystyttämä.

Romaanin suomenkielinen nimi kuvaa hyvin kirjan teemaa ja tunnelmia. Kertoja muistelee sodan myllertämässä maailmassa aikaa, joka on monella tapaa mennyttä. Takana ovat niin omat nuoruuden päivät kuin viktoriaanisen herraskartanon kukoistus. Charlesin nostalgisten muistojen perässä on kiehtovaa sukeltaa menneeseen maailmaan, Oxfordin railakkaaseen opiskelijaelämään ja paremman väen piireihin, joissa pelataan monimutkaisilla säännöillä. Waugh’n henkilökuvaus on monisävyistä, kaikissa henkilöissä on sekä charmikas että epämiellyttävä puolensa. Charlesin kohdalla hätkähdyttää suhtautuminen omiin lapsiin, kun hän jossain välissä ehtii olla hetken naimisissa. Charles matkustelee toisella puolella maapalloa lasten ollessa pieniä, eikä ole nuorempaa lastaan edes tavannut saati muista heidän nimiään. Ei siis ole suuri järkytys, että vaimolla on sivusuhde. Romaanin lopussa Charles kuvaa itseään kodittomaksi, lapsettomaksi, keski-ikäiseksi ja vailla rakkautta olevaksi. Voisiko tässä oikeutetusti sanoa, että sitä saa mitä tilaa.

Jeremy Irons lukee kirjan vahvasti eläytyen. Minua ei yleensä eläytyvä lukeminen haittaa – päinvastoin -, mutta nyt kyllä meni ylieläytymisen puolelle. Osalle henkilöistä viina maistuu ja Irons eläytyy juopuneen mielentilaan niin autenttisesti, ettei sammalluksesta meinaa saada selkoa. Osalle henkilöistä hän on puolestaan luonut niin ärsyttävän puhetavan, että kuunnellessa toivoo ettei tuo kyseinen henkilö esiinny kirjassa kovin usein. Sinänsä harmi, sillä esimerkiksi Sebastianin eksentrinen, avoimesti homoseksuaali ystävä Anthony Blanche on kiehtova hahmo. Ironsin tulkinta hänestä on vaan rasittava. Pidin myös Charlesin isästä Edwardista ja isän ja pojan välisten keskustelujen kuivakasta sarkasmista, mutta tässäkin tapauksessa Ironsin epäselvä mumina Edwardin äänenä häiritsi nautintoa. Välillä Irons myös lukee huokaillen ja maiskutellen ja kuulostaa siltä, että koko lukuhomma tympii. Erikoista. Onneksi suurimmaksi osin tätä oli ilo kuunnella, onhan Waugh’n kieli mitä ihastuttavinta englantia. Suomennosta moni bloggaaja on kommentoinut kankeaksi, joten alkukielellä tämä kannattaa ehdottomasti lukea (tai kuunnella), jos vain mahdollista.

Helmet-lukuhaaste 2021:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 4 – Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan.

Evelyn Waugh:
Brideshead Revisited: The Sacred and Profane Memories of Captain Charles Ryder
Hachette Audio UK 2015
(alun perin julkaistu 1945)
Äänikirjan lukija: Jeremy Irons
Kuunneltu Audiblesta

Muissa blogeissa:
Jokken kirjanurkka
Kirjavinkit
Luettua elämää
Luetut, lukemattomat
Lumiomena
Oksan hyllyltä

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja Brideshead Revisited Evelyn Waugh Jeremy Irons kartanoromantiikka katolisuus klassikko klassikkohaaste luokkaerot Mennyt maailma


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Olen pariin kertaan katsonut tv-sarjan, ja monet sarjan henkilöt jäävät korventamaan, myös katolilaisuuden voima. Viimeksi Mennyt maailma jyskytti, kun luin Jarkko Volasen Varjoihmiset – sarjalla on siinä mielenkiintoinen rooli.

    1. Katolilaisuuden voima on vahvasti läsnä kirjassa. Toivottavasti sarja tulee joskus uusintana vaikka Ylellä, ehkä Irons on siinä parempi kuin äänikirjan lukijana 😅 Tuo Varjoihmiset kiinnostaa, pidin Volasen esikoisesta.

  2. Tuttu lähtöasetelma, sekä siinä että on tässä muutenkin tullut klassikkoja lueskeltua että siinä että vaikka anglofiili olenkin, Brideshead ei ole vielä edes Visited.

    Joskin pari muuta Waughin kirjaa olen lukenut, ja sinänsä niiden kuvaus luokkayhteiskunnasta ja epäoikeudenmukaisuudesta on tullut sen verran ihon alle että saavat Brexitin kannattajaksi, joten en ole ihan varma haluanko ja uskallanko lukea lisää.

    1. Huomaan viime aikoina hakeutuneeni yhä enemmän klassikkojen pariin. Ehkä se on joku pakoreaktio stressaavasta nykymenosta. Nyt on menossa Daphne du Maurierin Rebecca, joten kartanoteema jatkukoon.

      Taidan jossain välissä lukea Waughia lisää, ehkä sinäkin joskus kyläilet vielä Bridesheadissa. Onko joku lukemasi Waugh tehnyt erityisen vaikutuksen?

      1. Olen lukenut Decline and Fallin ja A Handful of Dustin, jotka kai on tämän ohella ne ”perusteokset”, ja molemmissa on ansionsa, ja ne hetket jolloin haluaa heittää kirjan seinään (joka kai myös voidaan ansioksi laskea)

  3. Mielenkiintoinen postaus, joka kannustaa lukemaan Waughia. TV-sarja oli aikoinaan vaikuttava ja teoksen tunnelmiin pääsee käymällä Howard Castlessa, kun se taas on mahdollista.

    1. Sarjaa en tosiaan ole nähnyt, mutta paljon hyvää siitä kuullut. Ihana olisikin taas päästä Englantiin, mutta onneksi on edes kirjallisuus ja nojatuolimatkat 😊

  4. Olen nähnyt tv-sarjan pariin kertaan, ensimmäisen kerran olen ollut 14-vuotias ja aivan rakastunut Sebastianiin teddynalleineen. Sarjasta ja sen maailmasta on jäänyt vahva muistijälki. Katsoin myös elokuvan kun se esitettiin 2018, ei se tietenkään sama ole, mutta upposin haikeana siihenkin.

    En tiennytkään että Charles oli mennyt naimisiin ja saanut lapsia, joko ne on ohitettu filmatisoinneissa tai kuitattu niin ohi mennen, etten ole kiinnittänyt niihin huomiota. En usko että haluan lukea romaania, tahdon pitää sen maailman joka on syntynyt ruudun kautta.

    Suomalaislukijat ovat kyllä niin värittömiä englanniksi lukeviin verrattuna, useimmiten minäkin pidän kovasti heidän eläytymisestään. Miten kuvasit Jeremy Ironsin suoritusta ei kyllä houkuttele, etenkin tuo että on jo vaikeaa saada selvää tai menee överinä parodian puolelle ei kuulosta hyvältä.

    1. Ai niin, Sebastianin nalle, se mainittiin kirjassakin usein. Nuo Charlesin lapset ohitettiin kirjassakin niin nopeasti, ettei ihme jos ei ole jäänyt sarjasta mieleen. Se siinä järkyttikin, Charles ei edes muistanut heidän nimiään eikä tuntunut kiinnostuvan heidän tapaamisestaan.

      Nyt kun olen lukenut romaanin, kynnys katsoa sarjaa tai elokuvaa nousee vastaavalla tavalla. Sitä haluaa pitää kiinni siitä ensimmäisestä mielikuvasta.

      Tuo Ironsin lukutapa oli kyllä varsin erikoinen. Yleensä preferoin englanninkielisiä äänikirjoja kun suomalaiset lukijat ovat usein niin jäykkiä ja monotonisia, mutta tämä oli kyllä epätasainen kuuntelukokemus.

keyboard_arrow_up