I’d been packing on the day before going up to Oxford when the phone rang, and as nobody answered I nipped along the landing to the big bedroom. The lacquer-red extension was on what I had worked out was Esme’s side of the bed. Mum had made a new counterpane, oyster-white, which shimmered on top of the hillocky blankets and eiderdown, and I flung myself across it to reach the receiver – ’Is Avril there? Calls herself Mrs Win.’
It was the voice of a man in a rage who has said what he’s going to say fifty times in his head, but whose fury, even so, might carry him off script. I wasn’t unshakably sure it was Uncle Brian. ’Oh, she’s at work at the moment, I’m afraid,’ I said, ’can I –’
’It’s Brian Slatter.’
’Oh, yes…’ I said, with a residue of courtesy and a laugh, almost, ’yes, hello…’
’Tell her she’s not welcome in this house. Tell her she’s not coming here for Christmas, all that’s over.’
’All right, I will,’ I said, and found I had swung round and drawn up my knees at his aggression to Mum and his refusal to use my name, an insult I’d borne all my life.
’I’m not having that woman in my house.’
’Oh, no, all right,’ I said, and it took me a second to see which woman he meant. I was sitting on her bed, and the unadmitted fear of disgrace, to Esme and Mum and all three of us, was mixed up with a sense of defiance and an underlying comfort that was close to luxury.
’Tell Avril she can be Mrs Win for all I care, she’s not a Slatter any more. Her family don’t know her.’ I saw at once this wasn’t true, I pictured Susie biting her lip, Shirley cowering, but no doubt he had waited for a moment when he was alone in the house.
’I’m sure she’ll be sorry to hear that, Uncle Brian,’ I said levelly, though my heart was pounding, and there was a silence, as of something about to go off, and already, in the future that gleamed beyond the end of the phone call, a first melting foretaste of relief.
’She’s disgraced our name,’ he said. ’She’s disgraced it twice over.’
I saw this was very personal, and perhaps I was a coward to be so ironical. ’That’s once too often, isn’t it really,’ I said. Well, it provoked him, tricked him into speaking directly to me:
’As for you, you’re a stuck-up little ponce.’
’Thanks very much–’ but he had slammed down the phone.

– Alan Hollinghurst: Our Evenings

Alan Hollinghurstin Our Evenings on perinteisen kerronnan mestariteos – koukuttava ja monikerroksinen tarina rodusta, luokasta ja seksuaalisuudesta, joka ulottuu lähes 75 vuoden ajalle Isossa-Britanniassa. Romaanissa seurataan David Winin elämäntarinaa 1960-luvulta aina pandemiavuoteen 2020. David syntyi vuonna 1948 ja hänet tavataan kirjassa ensimmäisen kerran neljätoistavuotiaana koulupoikana Bamptonin sisäoppilaitoksessa, jonne hän on päässyt varakkaan Hadlow’n perheen sponsoroiman stipendiohjelman kautta. Puoliksi burmalainen David, joka ei koskaan tavannut isäänsä, kasvaa yksinhuoltajaäidin kanssa, joka työskentelee ompelijana ja aiheuttaa skandaalin jakamalla elämänsä toisen naisen kanssa. Myös David on homoseksuaali, mutta ottaa aikansa ennen kuin äiti ja poika tulevat toisilleen ulos kaapeistaan. David etenee Oxfordin yliopistoon ja myöhemmin tekee uransa näyttelijänä kokeellisen teatterin parissa. Koko elämänsä ajan hän joutuu taistelemaan sekä rasismia että homofobiaa vastaan.

Romaani seuraa Davin kasvua ja kehittymistä nuoresta koulupojasta aina aikuiseksi mieheksi, joka kamppailee oman paikkansa löytämiseksi maailmassa. Kirjan alussa David on lomalla Woolpeckissä, hänen tukijoidensa Hadlow’n perheen kartanossa, jossa perheen samanikäinen poika Giles tekee Davidin olon tukalaksi sadistisilla leikeillään. Tämä lyhyt vierailu vaikuttaa suuresti hänen elämäänsä, ja hän pitää yhteyttä Gilesin vanhempien Caran ja Markin kanssa vuosikymmenien ajan. Kun David etenee taiteen parissa, Giles nousee valtaan konservatiivisena kansanedustajana, ministerinä ja Brexitin kannattajana. Heidän erilaiset arvomaailmansa vain korostuvat vuosien kuluessa ja Gilesin vasemmistolaiset vanhemmat kokevat Davidin läheisemmäksi kuin oman poikansa. Davidin suhde Hadlow’n perheeseen ja hänen kokemuksensa sisäoppilaitoksessa ja Oxfordissa toivat lukiessa usein mieleen Evelyn Waugh’n romaanin Brideshead Revisited.

Hollinghurst kuvaa mestarillisesti, miten Davidin elämä muovautuu erilaisten ihmissuhteiden, elämänkokemusten ja ohikiitävien hetkien myötä. Suhde äitiin pysyy keskeisenä läpi elämän, mutta toisaalta myös poissaoleva isä määrittelee häntä jo antamansa perimän kautta. Avril-äidin kumppani Esme kasvaa myös tärkeään rooliin Davidin elämässä. Erityisen koskettavana jäi mieleen tilanne, jossa David, Avril ja Esme tulevat kaikki ulos kaapista toisilleen. Tämä avautumisen hetki on täynnä rakkautta ja hyväksyntää, mutta myös tuon aikakauden sosiaalisten ennakkoluulojen ja rajoitusten tietoista murtamista. Toisella tapaa mieleenpainuva hetki koetaan, kun David osallistuu kumppaninsa Hectorin näytelmän ensi-iltaan ja ensi-iltajuhlissa tapaa tunnetun naiskollegan, jonka kanssa on näytellyt jossain sarjassa. David on juuri aikeissa esitellä naiselle seuraan liittyneen Hectorin, kun nainen kääntyy ja sysää takkinsa Hectorin syliin, olettaen tämän olevan palvelija. Mustana näyttelijänä Hector on vielä huonommassa asemassa kuin aasialaiselta näyttävä David, mutta määrätietoisella työllä hän onnistuu lopulta raivaamaan tiensä Hollywoodiin asti. David jää brittiläisen kokeellisen teatterin pariin, mutta ainakin sen piirissä hän onnistuu luomaan arvostetun uran.

Hyvin intiimin henkilökuvan kautta Hollinghurst käsittelee monia brittiläisen yhteiskunnan kipukohtia: suhdetta siirtomaavaltaan, luokkayhteiskuntaa, Brexitin ja konservatiivisen politiikan vahvistamaa rasisimia ja muukalaisvihaa, sateenkaariliikkeen askelia eteen ja taakse. Kirjan lopussa mukaan astuu myös covidin aikaansaama viha aasialaistaustaisia kohtaan, josta David saa osansa. Romaanin voima ei niinkään piile sen eeppisessä laajuudessa, vaan siinä tarkkuudessa, jolla Hollinghurst tuo esiin ne pienet hetket – rakkauden, kaipauksen ja jopa vihan – jotka muovaavat ihmiselämää. Romaani etenee minämuotoisena muisteluna ja kronologisessa järjestyksessä merkityksellisestä hetkestä toiseen. Loppuun on vielä varattu yllätys, joka kruunaa kaiken.

Hollinghurst on mestari yksityiskohtien kuvauksessa, ja Our Evenings on täynnä hetkiä, jotka ovat paitsi elämänmakuisia myös esteettisesti kauniita. Hänen proosansa on eleganttia ja runollista ilman, että se menee liiallisuuksiin. Kirjassa on paljon viittauksia tunnettuihin näytelmiin ja teksteihin, joiden tunteminen varmasti antaa vielä syvällisemmän kokemuksen. Hollinghurst pystyy vangitsemaan tunteiden ja ajatusten monimutkaisuuden yhdellä lauseella, ja hänen kerrontatyylinsä on yhtä aikaa herkkä ja älykäs. Pidin erityisesti tavasta, jolla jokaisen luvun myötä lukija tuodaan suoraan keskelle jotakin tilannetta, ja väliin jäänyt aika ja sen keskeiset tapahtumat avautuvat vaivihkaa, kun tilanne etenee. Luvut voisivat toimia jopa erillisinä novelleina, mutta kokonaisuus on se, mikä tässä romaanissa palkitsee.

Tämä romaani sopi myös erityisen hyvin kuunneltavaksi. Äänikirjan lukija Prasanna Puwanarajah on brittiläinen näyttelijä, joka on sukujuuriltaan Sri Lankan tamili, mutta hän on syntynyt ja kasvanut Englannissa. Voisin kuvitella, että hänen oli helppo samaistua Davidin kokemuksiin, ja hän luki kirjan uskomattoman upeasti. Our Evenings oli minulle paluu Hollinghurstin pariin kymmenen vuoden tauon jälkeen ja nyt tuntuu, että haluaisin lukea kaiken, mitä hän on kirjoittanut. Matkamme lähti liikkeelle epäsuotuisissa merkeissä, kun luin ensimmäisenä ainoan suomennetun teoksen Vieraan lapsi, jonka koin silloin turhauttavana. Jostain syystä usein näiden nerokkaiden brittikirjailijoiden kanssa käy niin, että suomennettavaksi päätyy juuri se heikoin tai muusta tuotannosta poikkeava teos. Tätä olen harmitellut esimerkiksi Barbara Pymin kohdalla, jonka ainoa suomennettu teos Syksyinen seurue (Quartet in Autumn) ei surumielisyydessään anna edustavaa kuvaa hänen ironisen humoristisesta tyylistään. Samoin toiselta ironisen huumorin mestarilta Muriel Sparkilta on suomennettu vain Mandelbaumin portti (The Mandelbaum Gate), joka ei todellakaan ole hänen vahvimpia töitään. Toki näitä kirjailijoita suosittelen lukemaan alkukielellä, jos mahdollista. Hollinghurstilta aion lukea seuraavaksi Booker-palkitun romaanin The Line of Beauty.

Helmet-lukuhaaste 2025:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 36 – Kirjassa opiskellaan sisäoppilaitoksessa.

Alan Hollinghurst:
Our Evenings
Picador 2024
Äänikirjan lukija: Prasanna Puwanarajah

Sinua voisi myös kiinnostaa

Andrew O’Hagan: Caledonian Road

Iris Murdoch: The Book and the Brotherhood

Hisham Matar: My Friends

Abdulrazak Gurnah: Kivisydän

Tessa Hadley: Free Love

Ian McEwan: Lessons

Evelyn Waugh: Brideshead Revisited | Klassikkohaaste 12

Julian Barnes: The Only Story

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja Alan Hollinghurst Brexit englanninkielinen helmet2025 helmethaaste Iso-Britannia luokkayhteiskunta Our Evenings pandemia rasismi seksuaalisuus