I really wanted to read. Though Huck was asleep, I could not chance his waking and discovering me with my face in an open book. Then I thought, How could he know that I was actually reading? I could simply claim to be staring dumbly at the letters and words, wondering what in the world they meant. How could he know? At that moment the power of reading made itself clear and real to me. If I could see the words then no one could control them or what I got from them. They couldn’t even know if I was merely seeing them or reading them, sounding them out or comprehending them. It was a completely private affair and completely free and, therefore, completely subversive.

I pulled my sack of books closer, reached in and touched one. I let my hand linger there, a flirtation of sorts. The small thick book I’d wrapped my fingers around was the novel. I had never read a novel, though I understood the concept of fiction. It wasn’t so unlike religion, or history, for that matter. I pulled the book from the bag. I checked to see if Huck was still sleeping soundly and then I opened it. The smell of the pages was glorious.

In the country of Westphalia…

I was somewhere else. I was not on one side of that damn river or the other. I was not on the Mississippi. I was not in Missouri.

– Percival Everett: James

No löytyihän sitä Booker-taikaa! Percival Everettin romaani James piti tiukasti otteessaan yhden flunssaisen viikonlopun ja jälkihuumassa taisin napsauttaa kirjalle Goodreadsissa itselleni harvinaiset viisi tähteä. Tutustuin Everettiin ensi kerran kaksi vuotta sitten, kun hänen romaaninsa The Trees oli niin ikään Booker-ehdokkaana. Sittemmin näin hänen romaaninsa Erasure pohjalta tehdyn mainion elokuvan American Fiction (kannattaa katsoa!) ja vakuutuin lopullisesti Everettin nerokkuudesta. Everett ja elokuvan ohjannut Cord Jefferson voittivat käsikirjoituksestaan myös Oscarin. Percival Everett on yksi tämän hetken ikonisimmista amerikkalaisista kirjailijoista, mutta yhtään hänen teostaan ei ole toistaiseksi suomennettu. Ja niitähän riittää: 24 romaania, 4 novellikokoelmaa, 6 runoteosta ja yksi lastenkirjakin. Hänen kirjansa tutkivat rotu- ja identiteettikysymyksiä Yhdysvalloissa hyvin erottuvalla satiirisella tyylillä ja genrerajoja rikkoen. Helppoja käännettäviä ne eivät ole, joten ehkä siinä piilee syy tällaiseen kirjalliseen aukkoon. Jos James nousee Booker-voittajaksi, saa nähdä uskaltaako joku Suomessa tarttua käännöshommiin.

James on uudelleentulkinta Mark Twainin klassikkoromaanista Huckleberry Finnin seikkailut. Vuonna 1861 Mississippissä orja Jim kuulee, että hänet aiotaan myydä uudelle omistajalle New Orleansiin ja erottaa lopullisesti vaimostaan ja tyttärestään. Hän päättää piiloutua läheiselle saarelle laatimaan suunnitelmaa. Hänen tavoitteensa on vapauttaa itsensä ja kerätä myöhemmin tarpeeksi rahaa vapauttaakseen myös perheensä. Sillä välin Huck Finn on lavastanut oman kuolemansa paetakseen väkivaltaista isäänsä, joka on hiljattain palannut kaupunkiin. James on tietoinen Huckin ahdingosta ja haluaa auttaa. Näin alkaa epätodennäköisten ystävysten vaarallinen matka lautalla Mississippi-jokea pitkin kohti vapaiden osavaltioiden tarjoamia mahdollisuuksia. Seuraa kaikenlaisia seikkailuja ja onnettomuuksia.

Mark Twain pyrki inhimillistämään Jimiä Huckleberry Finnin seikkailuissa, mutta romaani kuvasti enemmän 1800-luvun etelän asenteita kuin haastoi niitä. Se vahvisti halventavia stereotypioita mustista ihmisistä ja käytti n-sanaa huolettomasti. Everett korjaa nämä puutteet antamalla Jimille – nyt Jamesille – oman äänen ja yksilöllisyyden, ja tuo esiin rasismin järjettömyyden tässä vaikuttavassa ja kauniisti kerrotussa tarinassa. Kertomus etenee Jamesin minämuodossa, ja hänen kekseliäisyytensä, älykkyytensä sekä myötätuntonsa saavat aivan uuden merkityksen. Hänellä on rikas sisäinen maailma, ja unissaan hän keskustelee orjuudesta ja filosofiasta Voltairen, Rousseaun ja John Locken kaltaisten ajattelijoiden kanssa.

Yksi suosikkiasioistani romaanissa on Everettin kuvaus siitä, miten James ja hänen orjuutetut toverinsa puhuvat. James on salaa oppinut lukemaan ja kirjoittamaan ja hän opettaa myös muita orjia lukemaan ja selviytymään siinä mahdottomassa maailmassa, johon he ovat syntyneet. Hän ja hänen ystävänsä puhuvat keskenään huolitellumpaa englantia kuin heidän orjuuttajansa, mutta he salaavat taitonsa aina, kun valkoiset ovat paikalla. Silloin he puhuvat liioiteltua ”orjan murretta”, jotta valkoiset eivät tuntisi oloaan uhatuksi, mikä on paras tapa pysyä turvassa. Jim on siis naamio, jonka James pukee päälleen selviytyäkseen. Hän salaa puhe-, luku- ja kirjoitustaitonsa pitkään myös Huckilta. Monesti syntyy läheltä piti tilanteita, kun James vahingossa lipsauttaa kirjakieltä, ja valkoinen keskustelukumppani hätkähtää, että jokin ei nyt täsmää. Sitten korjataan taas äkkiä mahdollisimman liioiteltuun orjakieleen: Lawd, had mercy. Kieli voi olla pakopaikka, suojautumiskeino ja selviytymisstrategia. Opettaessaan salaa muita seudun orjalapsia, James pyytää aina ”kääntämään” kirjakielen lauseen orjapuheeksi. Tässä James opastaa tytärtään vastaamaan heidän omistajansa mahdollisiin kymyksiin ”oikealla väärällä kieliopilla”.

”But what are you going to say when she asks you about it?” I asked. 
Lizzie cleared her throat. ”Miss Watson, dat sum conebread lak I neva before et.”
”Try ’dat be,’ ” I said. ”That would be the correct incorrect grammar.”
”Dat be sum of conebread lak neva I et,” she said.
”Very good,” I said.

Kaikki Jamesin matkan varrella kokema, hänen tekemänsä valinnat ja niiden seuraukset sekä matkalla kohdatut ihmiset (orjakauppiaat, huijarit, valehtelijat sekä orjuutetut miehet ja naiset, jotka ovat kokeneet käsittämätöntä julmuutta isäntiensä taholta) syventävät hänen ymmärrystään maailmasta ja niistä vaaroista, jotka hänen tiensä varrella odottavat. Hän joutuu moniin kauhistuttaviin tilanteisiin, mutta kohtaa myös absurdeja käänteitä. Yksi hupaisimmista sattumuksista on, kun James päätyy osaksi minstrel-ryhmää. Tämä valkoisista miehistä koostuva lauluryhmä värvää Jamesin täyttämään hävinneen tenorin paikan, mutta vaatii häntä maalaamaan kasvonsa vieläkin mustemmiksi, jotta hän voisi esiintyä mustia pilkkaavassa näytöksessä. Romaani sijoittuu sisällissotaa edeltäviin vuosiin, jolloin orjuuskysymys kuohuu pinnan alla, mutta mitä tämä merkitsee Jamesin vapauden tavoittelulle? Voiko hän suojella perhettään kohtalolta, jonka määräävät ne, joiden teoissa ja pyrkimyksissä näkyy kylmä välinpitämättömyys ihmiselämän arvoa kohtaan?

Percival Everettin mestarillinen James on sydäntäsärkevä, raa’an rehellinen ja samalla vangitseva sekä kielellisesti taidokas teos. Suosittelen erityisesti äänikirjaa, sillä Dominic Hoffman lukee sen uskomattoman hienosti ja nuo orjakielen vivahteet avautuvat paljon helpommin puhuttuna kuin kirjoitettuna tekstinä. Jamesin matka on täynnä jännittäviä, koskettavia, humoristisia ja sydäntä raastavia käänteitä, ja kuuntelu vei mukanaan niin, ettei sitä olisi malttanut keskeyttää. Toisinaan toivoin, että Huckleberry Finnin seikkailut olisivat paremmin muistissa, jotta erottaisin selvemmin, missä Everett seuraa alkuperäistä tarinaa ja missä hän luo uutta. Loppujen lopuksi tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä James seisoo vakaasti omilla jaloillaan ja puhuu omalla, voimakkaalla äänellään.

Percival Everett:
James
Mantle 2024
Äänikirjan lukija: Dominic Hoffman

Sinua voisi myös kiinnostaa

Viet Thanh Nguyen: The Sympathizer

Barbara Kingsolver: Demon Copperhead

Shehan Karunatilaka: The Seven Moons of Maali Almeida

NoViolet Bulawayo: Glory

Percival Everett: The Trees

Colson Whitehead: Harlem Shuffle

Zora Neale Hurston: Their Eyes Were Watching God | Klassikkohaaste 10

Ta-Nehisi Coates: The Water Dancer

Paul Beatty: The Sellout

Colson Whitehead: The Underground Railroad

Seuraa Kirjaluotsia

#booker2024 äänikirja englanninkielinen Huckleberry Finn James orjuus Percival Everett satiiri