menu Menu
Colson Whitehead: The Underground Railroad
Fleet, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Whitehead Colson, Yhdysvallat 27/08/2017 23 kommenttia
Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia Edellinen Victoria Hislop: Cartes Postales from Greece Seuraava

The train lurched into the tunnel. Northward. The engineer yelled, “All aboard! The boy was simple, Cora decided, responsibilities of his office notwithstanding. She looked back. Her underground prison waned as the darkness reclaimed it. She wondered if she was its final passenger. May the next traveler not tarry and keep moving up the line, all the way to liberty.

Colson Whiteheadin romaani The Underground Railroad on voittanut jo useita palkintoja, mm. National Book Award 2016 ja Pulitzer 2017, ja on lisäksi tämän vuoden Man Booker -ehdokkaana. Kirja käsittelee Amerikan mustaa historiaa eli orjuuden aikaa. Ihan viime aikojenkin tapahtumat Yhdysvalloissa osoittavat, että tästä aiheesta on syytä edelleen kirjoittaa ja lukea. Harmi, ettei presidentti Trump ole edeltäjänsä kaltainen lukumies. Barack Obama sen sijaan on suositellut ja ylistänyt Whiteheadin kirjaa. Taas yksi hyvä syy lisää ikävöidä Obamaa.

The Underground Railroad käynnistyy Georgian osavaltiossa sijaitsevalta puuvillaplantaasilta, jossa maaorja Cora yrittää selvitä jokapäiväisessä helvetissään. Cora on katkera äidilleen Mabelille, joka on joitakin vuosia aiemmin onnistunut karkaamaan ja hylännyt tyttärensä erityisen pahamaineisen plantaasinomistajan armoille. Plantaasin orjat näkevät unia vapaudesta, mutta paon yrittäminen on mielipuolen hommaa, siitä todistavat kiinni jääneiden näytösmäiset kiduttamiset ja teloitukset. Kun toinen orja Ceasar lähestyy Coraa ja ehdottaa yhteistä pakomatkaa, Coran ensireaktio on tyrmistys. Eräs välikohtaus plantaasilla saa Coran kuitenkin toisiin aatoksiin ja niin alkaa vaarallinen pakomatka kohti Pohjoista ja vapautta.

Underground Railroad eli Maanalainen rautatie oli oikeasti salaisten kulkuyhteyksien ja turvatalojen muodostama verkosto, jonka avulla orjia pakeni Yhdysvaltain eteläosista orjuuden lakkauttaneisiin pohjoisvaltioihin tai ulkomaille. Turvataloja ja niiden välisiä yhteyksiä ylläpitivät orjuutta vastustaneet abolitionistit sekä vapautetut orjat. Whitehead on hyödyntänyt fiktion suomaa vapautta ja muuttanut symbolisen nimen todelliseksi maan alla kulkevaksi junaradaksi. Ei ehkä kovin uskottavaa reaalimaailmassa, mutta mielikuvituksellisella ratkaisulla Whitehead onnistuu kampeamaan paljon kolutun aiheen uusille hurjille raiteille. Kun Cora ensimmäisen kerran nousee maanalaisen junan kyytiin, asemanhoitaja sanoo: “If you want to see what this nation is all about, I always say, you have to ride the rails. Look outside as you speed through, and you’ll find the true face of America.” Maanalaisen junan kyydistä näkyy tietysti pelkkää mustaa.

Cora nousee maan alta eri osavaltioissa, joissa suhtautuminen värillisiin saa erilaisia sävyjä piilotetusta rasismista räikeän vihamieliseen ja murhaavaan. Ensimmäinen pysähdys Etelä-Carolinassa vaikuttaa ensialkuun suotuisalta ja Cora ja Ceasar opettelevat kävelemään kuin vapaat ihmiset. Kunnes Coralle paljastuu, että alistamisen ja syrjinnän muotoja on monia, kaikki eivät vain ole niin näkyviä kuin suora väkivalta. Sitä paitsi Coraa ja Ceasaria jahtaava orjanmetsästäjä Ridgeway on saanut vainun, ja Coran on jatkettava epätoivoista pakoaan. Pohjois-Carolina on sivistyneempään eteläiseen naapuriinsa verrattuna jo täysi helvetti värilliselle. Cora joutuu piilottelemaan vastahakoisten abolitionistien ullakolla ja seuraamaan piilostaan puistossa pidettäviä viikottaisia hirttäjäisiä. Pohjois-Carolina on päättänyt päästä mustasta väestöstä eroon kokonaan ja varoitukseksi puissa roikkuu ruumiita silmänkantamattomiin.

Maailmanlopun maisemat tulevat vastaan myös Tennesseessä, jossa tuhkaksi palaneet ja keltakuumeen vuoksi eristetyt kylät seuraavat toinen toistaan. Näky antaa hetkeksi Coralle voitonriemua – ehkä paha saa lopulta palkkansa. Raivokkaan selviytymisvietin ja matkan varrelta löytyvien ystävien avulla Cora jatkaa sitkeästi kohti vapautta ja uskaltaa jopa antautua rakkaudelle. Onni ei kuitenkaan ole pysyvää ihmiselle, jonka ihmisarvo kyseenalaistetaan joka käänteessä. Näkyykö maanalaisen tunnelin päässä koskaan valoa?

Whitehead kirjoittaa valkoisen ylivallan suorittamista kauheuksista turhia jarruttelematta ja jopa lakonisen toteavaan sävyyn. Tapahtumat ovat itsessään jo niin karmivia, että turha niitä on enempää sentimentalisoida. Kaikesta tästä huolimatta kirja ei ole pelkkää kylmää kyytiä ahdistuksen vuoristoradalla, vaan matkan varrella on myös hyviä ja aidosti välittäviä ihmisiä. Itse Cora hiipii vähitellen lukijan sydämeen ja saa toivomaan hänelle kaikkea mahdollista hyvää.

The Underground Railroad on ajatuksia herättävää ja vaikuttavaa luettavaa, mutta myös todella jännittävä ja vetävästi kirjoitettu tarina, jossa on sopivasti mutkia ja töyssyjä. Suosittelen lämpimästi Whiteheadin maanalaista junayhtiötä, jonka kyydissä pääset turvallisesti kurkistamaan maailmoihin, joita et haluaisi kokea henkilökohtaisesti. Näkymät tällä matkalla eivät ole kauneimmasta päästä, mutta kohti valoa ja vapautta mennään. Ehkä.

Colson Whitehead: The Underground Railroad
2016 Fleet
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirjapolkuni
Sanoissa ja sivuilla

Colson Whitehead orjuus Pulitzer The Underground Railroad


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Minulla on tämä kirja mentaalisessa lukupilvessäni, Sellaisena ei-kiireellisenä. Sinun arviosi luettuani alkoi kirja kyllä kiinnostaa nyt erityisen paljon. Kiinnostava idea muuttaa rautatien symboliikka todelliseksi rautatieksi. Aihe (mustien sorto) on tosiaan valitettavan ajankohtainen edelleen ja aiheesta on osunut eteeni lähinnä melko totuudenmukaisuudessa pysyvää tai siihen pyrkivää kirjallisuutta. Toisin sanoen sellainen fantasialla leikittely on puuttunut lukemistani aihetta käsittelevistä kirjoista. Kuitenkin, miksei voisi rohkeasti rikkoa realistisuuden rajoja tällaisessakin kirjallisuudessa. Rohkea ja tuore veto!

    1. Tässä oli nimenomaan fantasialla leikittelyä, mutta onneksi ei liian hallitsevasti. Maanalaisessa junassa ollaan vain lyhyitä jaksoja. Se toimii ikäänkuin maagisena siirtymäriittinä erilaisten todellisuuksien välillä. Kun Cora nousee maan alta, hän ei koskaan tiedä millaisella maaperällä hän seisoo, ei tiedä miten tämä uusi vieras todellisuus häneen suhtautuu, mikä hänen ihmisarvonsa on tässä todellisuudessa. Todella vaikuttavaa, kannattaa hypätä kyytiin 🙂

  2. No, huh huh. Kun aloitin lukea lainaustasi, ajattelin, että tässä joku dystopia, jota en ainakaan aio lukea. Mutta kyse olikin mustasta Yhdysvalloista, jonka virallisesti hyväksytystä rotuerottelusta on vain muutamia kymmeniä vuosia. Täällä Suomessa sitä on mahdotonta ymmärtää. Toni Morrison on havahduttanut minua ja tämä sopisi hyvin siihen jatkoksi, kunhan syksyn kirjatulva on ensin luettu.
    Juuri eilen katsoin dokumenttia JFK:n salamurhasta, jota edelsi aamiaistilaisuus 2000 kutsuvieraan kanssa, joista yksikään ei ollut musta. Emme myöskään tajua, kuinka suuri steppi on ollut, että Obama valittiin presidentiksi. Juuri tänään, Niinistön vieraillessa Valkoisessa talossa, Obamaa on todella ikävä.

    1. Niin totta, kovin dystooppiselta tuo kuulostaa, mutta ikävä kyllä totisinta totta mielikuvituksellisesta junaratkaisusta huolimatta. Tuntui todella hurjalta lukea valkoisen ylivallan rumimmista teoista ja samaan aikaan seurata mitä tapahtui Charlottesvillessä. Täysin samaa retoriikkaa käytettiin molemmissa.

      Obamaa on tosiaan ikävä, varsinkin hänen kirjarakkauttaan. Onneksi meillä on itsellämme myös kirjoja rakastava presidentti, joka vaikka haastattelee Paul Austeria kirjakaupassa 🙂

  3. Todella kiinnostavan kuuloinen kirja ja aihe. Voisin hyvinkin lukea, jos teos suomennetaan. (Luen kyllä englanniksikin jonkin verran, mutta kun se on hitaampaa kuin äidinkielellä, eikä aika tahdo riittää kaiken sen lukemiseen, minkä haluaisin lukea, ei tämä nyt lukulistalle päädy.)

  4. Olen jostakin syystä onnistunut missaamaan tämän kirjan tyystin, mutta kirjoitat siitä niin vetävästi, että minua alkoi kiinnostaa. Kiitos vinkistä! 🙂

      1. Hah – niinkin voisi sanoa, en edes itse tajunnut ajatella sitä noin! 😀

  5. Kuulostaapa mielenkiintoiselta. Minä yleensä pidän kirjoista, joissa todellisuus vinksahtaa jotenkin paikoiltaan – vaikka sitten junaradaksi.
    Aihe sinänsä on tärkeä. Siitä on hyvä kirjoittaa uusiakin tarinoita klassikoiden lisäksi, niin ei pääse unohtumaan jonnekin historian hämärään.

    Minä olen sitä mieltä, että kaikkien pitäisi lukea kirjoja, jotta maailmasta tulisi parempi paikka.

  6. Jään odottamaan suomennosta, toivottavasti sellainen on tulossa. Kuulostaa kovin kiintoisalta. Luen joskus englanniksi, mutta lähinnä sellaista kevyempää ja nopealukuista kirjallisuutta. 🙂

    1. Whiteheadilta ei ole tietääkseni suomennettu vielä mitään. Tämä oli jo hänen kuudes romaaninsa. Mutta voisi kuvitella, että Pulitzer ja mahdollinen Man Booker voitto lisäisi kiinnostusta saada kirja myös suomeksi. Pidän peukkuja 🙂

  7. No vau, tämähän pätkähti must-read-listalle niin että vilahti. Todella kiinnostavan kuuloinen kirja, jonka aihe on sellainen, jonka ei saisi antaa vaipua unohdukseen. Aivan liian helposti unohdetaan, kuinka lähellä kaikki tällainen uskomaton epätasa-arvo ja epäinhimillisyys ovat. Ihmisen muisti ja ymmärrys historian kehityskuluista ovat niin lyhyitä ja joskus niin kovin heppoisia. On vaikea ymmärtää, kuinka tänä päivänä ihannoidaan pelottavan avoimesti sellaisia yhteiskunnallisia ratkaisuja, jotka on jo moneen kertaan todettu sellaisiksi, ettei kannattaisi edes kokeilla…

    1. Mahtavaa, että kiinnostuit tästä! Juuri sanoi Paul Austerkin HS:n haastattelussa, että rotusorto on asia, josta ei olla vielä päästy yli eikä asialle pitäisi kääntää selkää. Tällaisia kirjoja tarvitaan edelleen.

  8. Seuraan todella heikosti ulkomaisia palkintouutisia, joten tämä on mennyt minulta ohi. Hienon kuuloinen kirja. Tajusin tässä, että luen nolostuttavan vähän mustien oloista kertovaa kirjallisuutta. Oikeastaan vain Toni Morrisonin kirjat tulevat tältä saralta mieleen, ja häneltäkin on vielä paljon lukematta (Jazz kyllä on korkealla lukupinossa). Kiitos kiinnostavasta kirjavinkistä. 🙂

    1. Jos aihe kiinnostaa, uutuuskirjoista Yaa Gyasin Matkalla kotiin on hieno romaani, joka kuvaa myös orjakaupan alkulähteitä Afrikassa.

  9. Uskon, että jos joku keino menneiden kauhujen toistamisen estämiseksi on, on se kirjallisuus. Toivottavasti teos suomennetaan.

  10. Kirjoitit kirjasta mielenkiintoisesti! Kiinnostuin kovasti erilaisen näkökulman vuoksi ja siitäkin syystä, että aihe on tällä hetkellä niin paljon esillä. Mietin vain, onko tämä liian vaikeaa luettavaa englanniksi, joten minäkin toivoisin, että kirja suomennettaisiin. Kiitos vinkistä!

    1. Kiitos Katriina! Ei tämä kovin vaikeaa englantia ollut, tosin jonkin verran oli käytetty erityisiä sen ajan sanoja, kuten “pickaninny”, joksi kutsuttiin aikoinaan mustien orjien lapsia. Suomennokselle peukut pystyyn!

  11. Luen parhaillaan uutuusteosta Viha jota kylvät, joten aihepiiri on ollut paljon mielessä viime päivinä. Teos toki sijoittuu nykyaikaan, mutta sen herättämät ajatukset herättivät dialogin sinun kirjoitukseesi.
    Valkoisena suomalaisena ei vain oikein pysty edes käsittämään sitä, miten eri tavalla maailma voi näyttäytyä ihonvärinsä perusteella.

keyboard_arrow_up