Valvoja työssä nimenomaan siirtymät voivat olla kiireisiä, vaikka muuten aikaa olisikin loputtomiin. Jouduin äsken ottamaan muutaman juoksuaskeleen ehtiäkseni uudelle valvontapaikalleni ajoissa. Tämä sali, jossa nyt olen, on portaikosta katsottuna kaikkein perimmäisin, ja pylvässalista tänne siirtyminen vie aina oman aikansa. Täytyy kulkea joko aulan ja veistospäiden salin läpi tai sitten on mentävä valkoisen salin kautta, pujoteltava sen kaiken kipsin ja marmorin lomitse. Minä valitsin veistospäät, ne kaikki karvattomat takaraivot.

Nyt olen hieman hengästynyt. Huonosti nukutut yöt johtavat siihen, että hengityksestä tulee pinnallista. En jaksa enää vetää keuhkojani rauhassa täyteen vaan alan haukkoa ilmaa hädissäni kuin joku maalle nostettu härkäsimppu.

Nojaan jakkaraan ja yritän näyttää siltä kuin minulla ei olisi mitään hätää. Kuin kaikki olisi aivan normaalisti.

– Maisku Myllymäki: Valvoja

Unettomuus voi johtaa holtittomiin tekoihin, mutta onneksi Maisku Myllymäen ei tarvitse valvoa ainakaan uuden romaaninsa arvioiden vuoksi. Valvoja on niin hallittu ja kiehtova toisinkoinen, että valvominen kannattaa suunnata jo uuden romaanin työstöön. Haluan tätä lisää! Ihastuin jo Myllymäen esikoisromaaniin Holly ja tätä kirjaa ahmin samalla intensiteetillä. Valvoja sijoittuu nimeämättömän taidemuseon veistosnäyttelyn viimeiseen päivään. Romaanin minäkertoja Maia, museovalvoja, jää usein museovierailta huomaamatta, mutta tarkkailee heitä sitäkin intensiivisemmin. Juuri tuona päivänä tarkkaavaisuus on kuitenkin koetuksella, sillä museovalvoja on valvonut myös öitään. Syynä valvomiseen on ihmissuhde, joka ei ole edennyt toivotulla tavalla. Kertoja on saanut huomata, että toista ihmistä on huomattavasti vaikeampi muokata omiin toiveisiin sopivaksi kuin savea.

Yhdenpäivänromaani kulkee intensiivisesti näyttelypäivän tunnista toiseen ja välillä siirtyy kertojan muistoissa viimeisen kahdeksan kuukauden aikaisiin tapahtumiin. Veistosnäyttelyn avajaispäivänä Maia tunnisti vieraiden joukosta Peterin, tuntemattoman miehen, jolta oli saanut kaveripyynnön somessa ja jonka profiilia oli jo ehtinyt stalkata. Mies esittää, ettei tunnista Maiaa ja myöhemmin väittää, että oli näyttelyssä yksin, vaikka Maia oli kiinnittänyt erityistä huomiota Peterin seurassa olleeseen vaaleaan näyttävään naiseen. Suhde siis alkaa jo epäilyttävissä merkeissä, mutta silti Maia rakastuu tai ainakin kehittää todella vahvan pakkomielteen Peteriin. Heistä tulee rakastavaiset, mutta Peter ei tunnu muokkautuvan siihen rooliin, jonka Maia on hänelle mielessään muovannut. Suhteessa on täydelliset hetkensä, mutta myös etäisyyttä, epävarmuutta ja salaisuuksia.

Unettomuudesta kärsivä Maia tarvitsee vierelleen toisen ihmisen kehon pystyäkseen nukkumaan, mutta Peter on ollut nyt yli viikon poissa. Työkiireitä kai, mutta sumuiset aivot kehittelevät myös toisenlaisia selityksiä. Samalla kypsyvät lukijan epäilykset kertojan luotettavuudesta. Itselleni jo yhden yön valvominen saa aikaan mahdottoman aivosumun, en edes pysty kuvittelemaan millainen zombi olisin kahdeksan valvotun yön jälkeen. Myllymäki kieputtaa taidokkaasti unetonta päähenkilöään somemaailman armottomuudessa, huonommuuden tunteita, kateutta ja mustasukkaisuutta ruokkivassa mielikuvamaailmassa, jota myös nykytodellisuudeksi kutsutaan. Loppuun hän varaa lukijalle myös yllätyskäänteen.

Taiteen keskelle sijoittuvassa romaanissa on paljon viittauksia tunnettujen taiteilijoiden töihin. Louise Bourgeois -viittauksiin tuntuu törmäävän tämän tästä, mutta romaanissa mainitaan myös monia itselleni tuntemattomia taiteilijoita. Yksi heistä on yhdysvaltalainen valokuvaaja Lee Miller, jonka elämään pohjautuva elokuva on tullut juuri teattereihin. Olin ostanut liput elokuvaan juuri samana päivänä, kun törmäsin Leen nimeen romaanissa, mikä tuntui erikoiselta sattumalta. Tai erikoinen on huono sana, sillä minulla kirjallisuus ja todellinen maailma limittyvät tällä tavalla jatkuvasti. Elokuva taitaa keskittyä Millerin aikaan sotavalokuvaajana toisessa maailmansodassa, romaanissa häneltä mainitaan surrealistisempi valokuvateos, jossa hän asetti sairaalan roskiksesta löytämänsä leikatut naisen rinnat lautaselle ja valokuvasi ne ruokapöytäasetelmana.

Romaanissa nykypäivän ihmisen suhde taiteeseen näyttäytyy poseeraamisen kautta. Museovalvojan kokemus on, että suurin osa taidenäyttelyn vieraista katsoo teoksia vain puhelimensa läpi, etsien parhaita kuvakulmia ja sellaisia teoksia, joista saa kiinnostavimmat somepostaukset. Harva pysähtyy rauhassa taiteen äärelle itse taiteen vuoksi. Myös taiteilija kiinnostaa usein enemmän kuin tämän taide. Sitä kirjassa kritisoi oivaltavalla tavalla kuvataiteilija Krista Yövalo, joka on asetettu näyttelysalin lasikoppiin työstämään uutta teostaan. Valvoja tapahtuu näyttelyn viimeisenä päivänä, joka on tyypillisesti ruuhkainen, kun mattimyöhäisten on saatava suoritettua pakollinen käyntinsä suositussa näyttelyssä. Tätä kirjoittaessani sain juuri sähköpostiini tiedotteen, jonka mukaan tänä kesänä Museokorttia käytettiin enemmän kuin koskaan aiemmin, yli 1,1 miljoonan museokäynnin verran. (Mitä juuri sanoinkaan kirjallisuuden ja todellisuuden sekoittumisesta!)

Museoissa siis käydään edelleen ahkerasti, mutta mitä niistä oikeasti etsitään? Toivottavasti muutakin kuin selfieseiniä ja someidentiteetin pönkittäjiä. Valvoja ainakin herätti halun mennä ihan salaa taidemuseoon ja syventyä taiteeseen rauhassa, ilman älylaitteita. Haluan myös syventyä lisää tällaisiin romaaneihin. Valvojassa yhdistyy monta omaan makuuni sopivaa romaanin ainesosaa: yhdenpäivänromaanin intensiivisyys, epäluotettavan kertojan tuoma kierre, psykologiset ihmissuhdejännitteet, älykästä ja tarkkanäköistä pohdintaa kulttuurin merkityksestä ja nykyelämästä yleensä. Otteessaan pitävää, ajatuksia herättävää ja taitavasti sanoitettua kaunokirjallisuutta!

Maisku Myllymäki:
Valvoja
WSOY 2024

Muissa blogeissa:
Kirjakimara
Kulttuuri kukoistaa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Michael Finkel: The Art Thief: A True Story of Love, Crime, and a Dangerous Obsession

Laura Cumming: Thunderclap: A Memoir of Art and Life and Sudden Death

Oksana Vasjakina: Haava

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

Maisku Myllymäki: Holly

Ida Pimenoff: Kutsu minut

Rachel Cusk: Kunnia

Claudie Gallay: Odottamaton kauneus

Seuraa Kirjaluotsia

epäluotettava kertoja ihmissuhteet Maisku Myllymäki sosiaalinen media taide unettomuus Valvoja yhdenpäivänromaani