menu Menu
Jeannette Walls: The Glass Castle: A Memoir
Elämäkerta, Simon & Schuster, Walls Jeannette, Yhdysvallat 29/06/2020 2 kommenttia
Maggie Nelson: Jane - eräs murha / Punaiset osat Edellinen Emilie Pine: Notes to Self Seuraava

Dad lost his job at the gypsum mine after getting in an argument with the foreman, and when Christmas came that year, we had no money at all. On Christmas Eve, Dad took each of us kids out into the desert night one by one. I had a blanket wrapped around me, and when it was my turn, I offered to share it with Dad, but he said no thanks. The cold never bothered him. I was five that year and I sat next to Dad and we looked up at the sky. Dad loved to talk about the stars. He explained to us how they rotated through the night sky as the earth turned. He taught us to identify the constellations and how to navigate by the North Star. Those shining stars, he liked to point out, were one of the special treats for people like us who lived out in the wilderness. Rich city folks, he’d say, lived in fancy apartments, but their air was so polluted they couldn’t even see the stars. We’d have to be out of our minds to want to trade places with any of them.

”Pick out your favorite star,” Dad said that night. He told me I could have it for keeps. He said it was my Christmas present.

”You can’t give me a star!” I said. ”No one owns the stars.”

”That’s right,” Dad said. ”No one else owns them. You just have to claim it before anyone else does, like that dago fellow Columbus claims America for Queen Isabella. Claiming a star as your own has every bit as much logic to it.”

I thought about it and realized Dad was right. He was always figuring out things like that.

Jeannette Walls: The Glass Castle: A Memoir

Lukuaikapalvelujen ja esimerkiksi Goodreadsin suosittelualgoritmien avulla löytää usein kiinnostavaa luettavaa, mutta niiden seuraamisen vaarana on, että jumittuu lukemaan samaa genreä tai aihepiiriä edustavia kirjoja. Minulla on tästä syystä ollut nyt lukuputkessa useita nuorten naisten kasvutarinoita, joita yhdistää lapsuusperheen epävakaat olot: köyhyys, alkoholismi, mielenterveysongelmat, perheväkivalta tai rajoittava aatemaailma – usein kaikki nämä yhdessä. Jonkun suosituksen kautta päädyin kuuntelemaan Jeannette Wallsin muistelmateoksen The Glass Castle, jonka kirjailija lukee itse. Siinä on aina jotain erityistä kun kirjailija itse lukee oman tarinansa ja Walls on sekä kirjoittajana että lukijana vangitseva.

Jeannette Walls on nelilapsisen perheen toiseksi vanhin. Hän kasvaa perheessä, jossa elämä on yhtä suurta seikkailua. Isä opettaa rakastamaan aavikkoa, tähtiä, tiedettä ja vapautta, taiteilijaäiti arvostamaan perhettä ja kituliaan joosuanpuun haurasta kauneutta. Isä lupaa rakentaa perheelleen lasisen linnan, mutta todellisuudessa perheen pään päällä on usein vuotava katto tai ei kattoa lainkaan. Perhe ei kauaa pysy aloillaan. Isä ei saa pidettyä kiinni työpaikoistaan eikä kiinni pysy myöskään pullon korkki. Usein hän pakkaa perheensä autoon keskellä yötä, kun on aika vaihtaa maisemaa – perässä on joko velkojat, sosiaaliviranomaiset tai isän mukaan FBI. On otettava hatkat.

Vähän pidemmäksi aikaa jäädään äidin perimään lahoon taloon Phoenixiin, sitten muutetaan vastentahtoisesti isän kotiseudulle Länsi-Virginian Welchiin. Se on sitä samaa köyhää Appalakkien vuoristoseutua, josta J. D. Vance kertoo muistelmateoksessaan Hillbilly Elegy. Welchissa Wallsin perheen tilanne huononee entisestään ja lapset alkavat kasvaessaan viimein kyseenalaistaa vanhempiensa kyvyn huolehtia perheen toimeentulosta ja hyvinvoinnista. Talossa ei ole sähköä, viemäröintiä, lämmitystä tai edes eristystä, ei juoksevaa vettä. Jätteet heitetään pihaan kaivettuun kuoppaan, siihen mihin Jeannette luuli isän rakentavan lasilinnan perustuksia. Lasten sänkyjen virkaa toimittavat isot pahvilaatikot ja huonekaluiksi kehitellään pöytiä ja tuoleja vanhoista kaapelikeloista. Wallsin lapset ovat kyllä sitkeitä ja neuvokkaita, he keksivät aina tavan selviytyä vanhemmistaan huolimatta. He hankkivat töitä ja keräävät pesämunaa päästäkseen joskus pois Welchista ja vanhempien luota. Isä kuitenkin aina löytää ja rikkoo säästöpossun, ryyppää lastensa tulevaisuuden.

Walls kirjoittaa vanhempiensa edesottamuksista avoimesti, mutta myös yllättävän myötätuntoisesti. Hänellä tuntuu riittävän ymmärrystä vanhempiaan kohtaan, vaikka nämä toistuvasti pettävät lastensa luottamuksen ja mahdollisuudet normaaliin lapsuuteen. On toki myös hienoja hetkiä ja vanhempien elämänasenne myös puhuttelee. Kun joululahjoihin ei ole rahaa, isä keksii antaa lapsille tähdet taivaalta. Jeannette saa erityisluvalla planeetan, Venuksen. Wallsin perheessä vanhempien ja lasten roolit ovat kuitenkin auttamatta sekaisin. Erityisesti taiteilijaäidin haahuilu tuntuu uskomattomalta. Opettajakoulutuksen saanut äiti ei suostu töihin vaikka seudulla on pulaa opettajista ja perheellä rahat aivan lopussa. Äidin itsekkyys suututtaa. Kun lapset ovat olleet useamman päivän ilman ruokaa, he löytävät äidin itselleen piilottaman suklaalevyn, jota tämä on nakerrellut salaa peiton alla. He itse ovat eläneet pelkällä popcornilla, koulun roskiksista kaivamillaan tähteillä tai margariinilla. Lapset lopulta pakottavat äidin töihin ja joutuvat joka aamu maanittelemaan äidin ylös sängystä ja koululle. He myös auttavat korjaamaan oppilaiden kokeita, kun äiti ei jaksa ja viitsi, ja kirjoittavat äidin puolesta rehtorin vaatiman opetussuunnitelman, jotta äiti saisi pitää työnsä. Ei hän kuitenkaan kauaa työssä pysy, täytyyhän hänen saada keskittyä taiteeseensa.

Kun Wallsin perheen kolme vanhinta lasta viimein onnistuvat tekemään irtioton vanhemmistaan ja muuttavat omin avuin New Yorkiin töihin ja opiskelemaan, ei kulu aikaakaan, kun vanhemmat seuraavat perässä. Napanuoran katkaisu on erityisen vaikeaa näille vanhemmille. Jeanette opiskelee arvostetussa Barnardin yliopistossa ja kun luennolla tulee puhetta kodittomuudesta, häpeä estää häntä avautumasta omasta taustastaan. Hän ei voi kertoa, että samaan aikaan kun hän asuu miehensä kanssa Park Avenuella, hänen vanhempansa elävät New Yorkissa kodittomina. Kukapa sitä edes uskoisi. Niin uskomattomalta tämä tarina kuulostaakin, että sen voisi kuvitella olevan fiktiota. Ei ihme, että Wallsien tarina on adaptoitu myös elokuvaksi (The Glass Castle, 2017). Elokuvaversiossa Jeannettea esittää Brie Larson ja vanhempien roolit näyttelee Woody Harrelson ja Naomi Watts. Kirja on julkaistu myös suomeksi nimellä Lasilinna (Bazar 2014).

Jeannette Walls:
The Glass Castle: A Memoir
Simon & Schuster Audio 2010
(alunperin julkaistu 2005)
Äänikirjan lukija: Jeannette Walls
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Järjellä ja tunteella
Kannesta kanteen
Kirja hyllyssä
Kirjasähkökäyrä
Kirjavinkit
Leena Lumi
Luettua elämää
Ullan luetut kirjat

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja alkoholismi Jeannette Walls kodittomuus köyhyys lapsuus Lasilinna muistelmat The Glass Castle


Edellinen Seuraava

Vastaa

keyboard_arrow_up