menu Menu
Tara Westover: Educated
Elämäkerta, Random House, Westover Tara, Yhdysvallat 11/11/2018 2 kommenttia
Noora Vallinkoski: Perno Mega City Edellinen Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina Seuraava

From my father I had learnt that books were to be either adored or exiled. Books that were of God – books written by the Mormon prophets or the Founding Fathers – were not to be studied so much as cherished, like a thing perfect in itself. I had been taught to read the words of men like Madison as a cast into which I ought to pour the plaster of my own mind, to be reshaped according to the contours of their faultless model. I read them to learn what to think, not how to think for myself. Books that were not of God were banished; they were a danger, powerful and irresistible in their cunning.

Ennen kuin pääsen hehkuttamaan Tara Westoverin kirjaa Educated, minulla on ongelma. Ongelma syntyi tänään lukiessani Helsingin Sanomia, jossa on Tara Westoverin haastattelu sekä Jukka Petäjän kirjoittama arvio kirjan suomennoksesta, joka on hiljattain ilmestynyt Tammen kustantamana ja Tero Valkosen suomentamana nimellä Opintiellä. Hesarin arvion alussa oleva faktalaatikko antaa kirjan genreksi muistelmat. Arla Kanervan tekemässä henkilöjutussa kirjasta puhutaan kuitenkin omaelämäkerrallisena romaanina. Myös Petäjä puhuu arviossaan autofiktiosta tai -faktiosta (onko autofaktio-termiä edes olemassa?) ja tuntuu arvioivan kirjaa nimenomaan siitä näkökulmasta. ”Autofiktiossa todellisuus alistetaan liian usein oman agendan vetojuhdaksi, eikä draaman kaari saa potkua kirjallisuuden omista keinoista”, Petäjä kirjoittaa. Olisiko hän siis toivonut Westoverin poikkeavan totuudesta, jotta kirja olisi ollut draamallisesti vetävämpi? Kun pääsen itse kirjan sisältöön, huomaatte että draamaa ja jännitettä kyllä löytyy totuudestakin. Nimenomaan totuus ja sen pimittäminen eväämällä koulutus on Westoverin kirjan kantavia teemoja. Olen hämmentynyt.

Missä menee faktan ja fiktion raja? Olen usein ymmälläni autofiktion kanssa, se kiehtoo minua ja samalla häiritsee etten tiedä mikä on totta ja mikä sepitettä. Ainahan kirjailijat toki ammentavat omista kokemuksistaan, mutta autofiktiossa se tehdään avoimemmin ja samalla fiktion ehdoilla. Ongelmani liittyykin siihen, että Tara Westoverin kirjaa olen koko ajan lukenut omaelämäkertana tai muistelmina, en fiktiivisenä tekstinä. Westover kirjoittaa omalla nimellään omista kokemuksistaan ja tuo esiin, että on kaikessa pyrkinyt totuuteen sellaisena kuin hän omasta näkökulmastaan on asiat kokenut. Teoksen kirjastoluokituskin on 990 Elämäkerrat. Miksi siis Helsingin Sanomat käsittelee sitä omaelämäkerrallisena romaanina? Onhan se toki upeasti kirjoitettu ja vetävä kuin paraskin romaani. Ehkä keskinkertaiset muistelmat pysyvät muistelmina ja keskivertoa paremmat muuttuvat romaaneiksi? Ehkä Westoverin kokemukset vaikuttavat niin uskomattomilta, ettei niitä voi pitää muuna kuin fiktiona? Ehkä nuoren naisen tarina on liian kipeä, jotta sen haluaisi nähdä totena? Ehkä muistelmat tai omaelämäkerta kuulostavat liioittelulta, kun elämää on todennäköisesti enemmän edessä kuin takana? En tiedä, olen edelleen hämmentynyt.

Mutta sitten itse kirjaan. Kuuntelin kirjan englanniksi äänikirjana. Kaksi äänikirjakokemusta on noussut tänä vuonna ylitse muiden ja Educated on toinen niistä. Toinen on Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin, josta en vieläkään ole saanut kirjoitettua koska sanoja ei tunnu löytyvän. Ostin kirjan vielä paperiversiona ja palaan siihen tuon tuosta. Kyllä ne sanatkin vielä löytyvät. Westoverin ja Kankimäen kirjoissa on omalla tavallaan paljon samaa. Molemmissa naiskertoja lähtee tutkimusmatkalle löytääkseen merkityksiä omalle elämälleen ja ymmärtääkseen ympäröivää maailmaa ja omaa paikkaansa siinä. Molemmat pyristelevät irti niistä odotuksista, joita heihin kohdistetaan, naisina tai ihmisinä. Naisten lähtökohdat ovat kuitenkin todella kaukana toisistaan. Westoverin tapauksessa irtiotto on erityisen raju.

Tara Westover kasvoi Yhdysvaltain Idahossa ääriuskovaisessa mormoniperheessä, jossa isän survivalismi ja epäluottamus valtiota kohtaan määritteli seitsenlapsisen perheen elämää. Lapsia ei laitettu kouluun eikä heillä ollut edes syntymätodistusta. Lääkäreihinkään ei luotettu, vaan perheen äiti sai hoitaa itse valmistamillaan rohdoilla perheen vammat ja sairaudet pienistä naarmuista vakaviin palovammoihin saakka. Itseoppineena kätilönä äiti myös auttoi mormoniyhteisön naisia synnytyksissä. Lapset kasvoivat keräten äidille yrttejä ympäröiviltä vuorilta, purkittaen persikoita maailmanlopun varalle ja tehden vaarallisia töitä isän omistamalla romuttamolla. Autossakaan ei saanut pitää turvavöitä, koska se oli isän mielestä valtion salajuoni. Perhe joutuikin pariin otteeseen pahaan auto-onnettomuuteen, joista yhdessä perheen äiti sai vakavan aivovamman. Sekään ei ollut syy mennä lääkäriin. Kaikki oli isän mielestä osa jumalan suurta suunnitelmaa ja jumala kyllä pitää huolen omistaan. Vuosituhannen vaihtuessa perhe valmistautui myös kovaa vauhtia maailmanloppuun, mutta jumalalla taisi olla sittenkin muita suunnitelmia.

Isä ei ollut ainoa perheen tyranni. Taran ollessa teini-ikäinen isoveli Shawn alkoi käyttäytyä hyvin arvaamattomasti ja väkivaltaisesti Taraa kohtaan. Pitkään Tara ajatteli kaiken olevan omaa syytään. Että hän omalla toiminnallaan saa veljen käyttäytymään niin. Että hän on ansainnut tuollaista kohtelua. Mormoniuskon mukaisesti Taran oli varjeltava omaa siveyttään ja kunnollisuuttaan. Taran ei tarvinnut kuin kokeilla huulikiiltoa, niin häntä jo haukuttiin huoraksi. Järkyttävintä on se, miten vanhemmat käänsivät tahallaan katseensa pois eivätkä tehneet mitään veljen väkivallan lopettamiseksi. Käytös hyväksyttiin uskonnon varjolla ja Tarasta tehtiin valehtelija ja petturi. Eihän sellaiseen voinut luottaa, joka haluaa maailmalle, pois perheen ja jumalan piiristä. Vasta myöhemmin, opiskeltuaan jo pidempään, Tara kuuli termin kaksisuuntainen mielialahäiriö ja ymmärsi, että hänen isänsä saattoi myös kärsiä mielisairaudesta.

Ehkä veljen aggressiivisesta käytöksestä oli myös jotain hyötyä. Ainakin se oli yksi painava syy lisää repäistä itsensä pois perheen vaikutuspiiristä ja lähteä kouluttautumaan. Tara oli jo 17-vuotias kun hän ensimmäistä kertaa astui luokkahuoneeseen. Äidin pitämä kotikoulu oli ollut epäsäännöllistä ja keskittynyt lähinnä uskonopetukseen. Koulussa Taralle avautui aivan uusi maailma. Tiedonjanoinen mutta hyvin kapean maailmankuvan ja tietopohjan omaava nuori nainen sai kantapään kautta ensin oppia opiskelemaan. Yksi suurimpia oivalluksia hänelle oli se, että aiemmin hän oli lukenut kirjoja oppiakseen mitä ajatella, ei ajattelemaan itse. Järkyttävää oli kohdata se tosiasia miten vähän hän tiesi maailmasta. Holokaustikin oli hänelle aivan uusi asia ja sen ääneen sanominen sai muut pitämään häntä rasistina. Tara aloitti opinnot mormonikoulussa, mutta edistyi opinnoissaan yli odotusten ja päätyi Cambridgen yliopistoon, josta hän vuonna 2014 valmistui filoso­fian tohtoriksi pääaineenaan historia.

Educated on rohkea ja koskettava kuvaus siitä, miten traumaattisista lapsuudenkokemuksista on mahdollista päästä eteenpäin. Työtä se varmasti vaatii ja Westover kertookin kirjassaan, että hakeutui vasta hiljattain terapiaan ja pitää sitä järkevimpänä päätöksenä pitkiin aikoihin. Westoverin kirja tekee myös poikkeuksellisella tavalla näkyväksi koulutuksen merkityksen. Oppivelvollisuus on meillä itsestäänselvyys ja Suomessa jokainen lapsi saa laadukkaan koulutuksen. On tietysti hätkähdyttävää ajatella, että Westoverin tarina voi olla todellisuutta Yhdysvalloissa meidän aikanamme. Toisaalta kouluja voi käydä vuosikausia oppimatta silti ajattelemaan itse, ymmärtämään historian vaikutusta tähän päivään tai erottamaan totuutta valheesta. Myös sen olemme saaneet nähdä tässä ajassa, niin Yhdysvalloissa kuin meillä Suomessakin. Ei ole yllätys, että Westoverin kirjaa on suositellut mm. Barack Obama. Itsenäisen ajattelun ja historiallisen ymmärryksen ohella medialukutaito on yksi tärkeimpiä taitoja, joihin nykyajan kouluissa tulisi panostaa. Kun kaikenlaista tietoa – faktista ja vääristeltyä – on paljon saatavilla, itsenäinen ajattelu ja päättelykyky korostuu. Ehkä siksi olen niin hämmentynyt, että Westoverin elämäntarinaa käsitellään fiktiona. Jos olisin Westover, loukkaantuisin. Silti en voi olla vielä lisäämättä: oli Educated sitten faktaa tai fiktiota, hemmetin hyvä kirja se ainakin on!

Tara Westover: EducatedTara Westover: Educated
Random House 2018
Äänikirjan lukija Julia Whelan
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Leena Lumi
Sanoissa ja sivuilla

äänikirja Educated muistelmat Opintiellä Tara Westover


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Autofiktio taitaa olla Petäjälle punainen vaate. Hän kun vielä erikseen halusi tuossa arvostelussa tuoda esille sen ettei sitä arvosta, muistelmankin kohdalla 😉

    1. Tosiaan Leena, ei jäänyt epäselväksi mitä mieltä hän on autofiktiosta. Minua autofiktio sekä hämmentää että kiinnostaa, mutta tätä Westoverin kirjaa pidän kyllä ihan puhtaasti muistelmina, jossa pyritään totuuteen siinä määrin kuin se on mahdollista. Tämä asia jäi jostain syystä vaivaamaan, olen sitä vielä tänäänkin mielessäni pyöritellyt. Kirjaluotsin FB-sivuilla avasin ajatuksiani aiheesta vielä lisää.

keyboard_arrow_up