menu Menu
Deborah Feldman: Unorthodox: The Scandalous Rejection of My Hasidic Roots
Elämäkerta, Feldman Deborah, Saksa, Simon & Schuster, Tietokirjallisuus, Yhdysvallat 08/06/2020 0 kommenttia
Tom Malmquist: Ilma joka meitä ympäröi Edellinen Elena Ferrante: Tyttären varjo Seuraava

I am not aware at this moment that I have lost my innocence. I will realize it many years later. One day I will look back and understand that just as there was a moment in my life when I realized where my power lay, there was also a specific moment when I stopped believing in authority just for its own sake and started coming to my own conclusions about the world I lived in.

At the time, the problem with losing my innocence was that it made it difficult to keep pretending. Inside me a conflict was brewing madly between my own thoughts and the teachings I was absorbing. Occasionally this tension would boil over my smooth facade, and others would try to remove me from the flames of curiosity before I went too far.

Deborah Feldman: Unorthodox: The Scandalous Rejection of My Hasidic Roots

Ystäväni suositteli minulle Netflixin Unorthodox-sarjaa ja kuten minulle usein käy, huomasin sarjan katsomisen sijasta hakeutuvani sen innoittajana toimineen kirjan pariin. Deborah Feldmanin muistelmateos Unorthodox: The Scandalous Rejection of My Hasidic Roots julkaistaan ensi vuonna myös suomeksi, kustantaja Tammi lupailee sitä alkuvuoteen. En nyt sitten malttanut odottaa suomennosta, vaan kuuntelin kirjan äänikirjaversion, joka on julkaistu sarjan suosion myötä. Alkuperäinen kirja julkaistiin vuonna 2012 ja aiheutti hasidijuutalaisten keskuudessa paljon polemiikkia. Tuoreessa painoksessa on kirjailijan jälkisanat, jossa Feldman kommentoi saamaansa palautetta ja sarjan nostattamia tunnelmia.

Deborah Feldman, jiddišinkieliseltä nimeltään Devoirah, syntyi vuonna 1986 hasidijuutalaiseen sukuun New Yorkin Williamsburgin kaupunginosassa, jonne Satmar-liikkeeseen kuuluvat ortodoksijuutalaiset ovat muodostaneet tiiviin yhteisönsä toisen maailmansodan jälkeen. Satmarin New Yorkissa toimiva liike toimii tiukkojen uskonnollisten periaatteiden mukaan ja uskoo tehtäväkseen korvata holokaustissa kuolleet jäsenensä. Koko liike siis kumpuaa juutalaisten kokemasta kärsimyksestä ja menetyksistä. Yhteisön koko elämä tuntuu pyörivän sen ajatuksen ympärillä, että maailma on kansoitettava uusilla hasidijuutalaisilla ja naisen tehtävä on keskittyä olemaan vaimo ja äiti ja synnyttää mahdollisimman paljon lapsia, etusijassa poikia tietysti. Tyttöjä ei rohkaista lukemaan tai opiskelemaan muuta kuin uskonnollisia tekstejä. Avioliitot ovat järjestettyjä ja ne solmitaan nuorena, jotta jää runsaasti aikaa lastentekoon.

Feldman varttui isovanhempiensa luona, sillä hänen isänsä kärsi mielenterveysongelmista ja äiti oli karannut yhteisöstä Deborahin ollessa vielä vauva. Myöhemmin Deborah otti yhteyttä äitiinsä ja sai tietää enemmän tämän häipymisen syistä. Deborah oli lapsesta asti utelias ja alkoi kapinoida sääntöjä vastaan esimerkiksi lukemalla salaa Jane Austenia ja Louisa May Alcottia. Isovanhempiensa ja tätiensä järjestämänä myös Deborah meni naimisiin alle 20-vuotiaana. Naiivisti hän uskoi, että naimisiin meno tarkoittaisi vapautta. Feldman kuvaa kirjassaan kouriintuntuvasti miten väärässä hän tässä oletuksessa oli. Tuleva vaimo joutuu käymään kurssilla, jossa häntä perehdytetään avioliiton saloihin satmarilaisittain. Siihen kuuluu mm. ihan käsittämätön puhdistautumisrituaali joka kuukausi. Kuukautisten aikaan nainen on likainen eikä mies saa koskea häneen ollenkaan. Naisen on sen aikaa aamuin illoin kokeiltava tietynlaisella pyyhkeellä vuotaako hän vielä verta. Kun pyyhe on ollut seitsemän päivää tahraton, naisen on mentävä rituaalikylpyyn sitä varten varattuun kylpylään, jonka jälkeen hän on taas valmis jatkamaan lastentekopuuhia. Tynnyrissä kasvaminen ilmenee konkreettisimmin, kun Deborah häitä edeltävässä opastuksessa hämmentyy täysin: ei hänellä ole mielestään ollenkaan sellaista onkaloa, josta avioliittovalmentaja niin graafisesti puhuu. Löytyyhän se sitten, mutta jotain vikaa siinä taitaa olla, kun ensimmäinen hääyö menee sähläämiseksi. Järkyttävintä on seuraavana päivänä joutua anopin kuulustelemaksi. Hasidijuutalaisten yhteisössä moni asia on tabu, mutta seksielämä tuntuu olevan koko suvun asia!

Unorthodox on vereslihainen ja herkkä muistelmateos yhteisöstä, jonka olemassaolo keskellä sykkivää suurkaupunkia tuntuu uskomattomalta. Selasin äänikirjan lisäksi e-kirjan läpi nähdäkseni kuvamateriaalin. Kuvia katsoessa oli vaikea uskoa, että niissä elettiin 2000-lukua keskellä kaupunkia, josta nousevat mielikuvat ovat yleensä enemmän Sex and the City -henkisiä. Ortodoksijuutalaiset miehet mustine vaatteineen, korkeine hattuineen ja kiharapulisonkeineen ovat kyllä tuttu näky New Yorkin reissuilta, mutta naisiin en ole kiinnittänyt huomiota, eihän heidän ole edes tarkoitus näkyä. Satmar-liikkeessä naisten on naimisiin mennessään ajeltava päänsä kaljuksi ja käytettävä peruukkia, etteivät houkuttelisi muita miehiä syntiin. On taas aivan järkyttävää kuulla miten uskonnon varjolla alistetaan naisia ja langetetaan vastuu myös miesten tekosista naisille. Syntiin houkutteleminen on pahempi rikos kuin synnin tekeminen.

En ole siis sarjaa katsonut ja vaikka sitä on kovasti ylistetty, voi olla että jätän sen katsomatta. Keskusteluista sarjan katsoneen ystäväni kanssa on käynyt ilmi, että se poikkeaa monelta osin kirjasta ja Feldmanin oman tarinan ollessa tuoreessa muistissani, en haluaisi sotkea sitä draamaversioon. Oli muuten todella kiinnostavaa keskustella aiheesta niin, että toinen oli katsonut pelkän sarjan ja toinen lukenut pelkän kirjan. Kävi esimerkiksi ilmi, että ystäväni mielestä sarjan yksi koskettavimmista kohtauksista puuttuu kirjasta kokonaan ja on selkeästi sepitetty vetelemään draaman katsojaa emotionaalisista naruista. Kohtaus liittyy koelauluun berliiniläisessä konservatoriossa, mutta oikeasti Feldman opiskeli musiikin sijaan kirjallisuutta Yhdysvalloissa ja asui silloin vielä miehensä ja poikansa kanssa Airmontissa, jonne he muuttivat päästäkseen Williamsburgia hieman vapaampaan yhteisöön. Berliiniin Feldman muutti vasta vuonna 2015 julkaistuaan toisen muistelmateoksensa Exodus. Sarjassa päähenkilö ilmeisesti pakenee Berliiniin ollessaan vielä raskaana.

Vaikka Feldmanin kirja sai hasidiyhteisön suuttumaan, mielestäni kirja ei ole niin tuomitseva tai syyttävä kuin voisi kuvitella. Feldman kirjoittaa myös onnellisia muistoja lapsuudestaan ja puhuu erityisen kunnioittavasti isovanhemmistaan. Ruoka on suuri osa juutalaisten arkea ja lukuisia juhlapäiviä ja Feldman muistelee lämmöllä isoäitinsä jatkuvaa ruoanlaittoa. Silti mieleenpainuvin ruokamuisto hänellä on muodikkaasta manhattanilaisesta ravintolasta, jonne hänen opiskelukaverinsa vie hänet siinä vaiheessa, kun Deborahin toinen jalka on jo ulkona yhteisöstä. Prosciuttoa syötyään Deborah kiirehtii naistenhuoneeseen, mutta possun syöminen ei aiheutakaan pahoinvointia niin kuin hänelle on kotona väitetty. Uusi maailma odottaa eikä vapauden tunteeseen tarvita muuta kuin farkkujen tuntu iholla.

Deborah Feldman:
Unorthodox: The Scandalous Rejection of My Hasidic Roots
Simon & Schuster Audio 2020
(alunperin julkaistu 2012)
Äänikirjan lukijat: Rachel Botchan, Cassandra Campbell
Kuunneltu Storytelista

Muissa blogeissa:
Lukupino

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja Deborah Feldman hasidijuutalaisuus muistelmat Unorthodox


Edellinen Seuraava

Vastaa

keyboard_arrow_up