More images come then, one superimposed on the next. And I abandon chronology in favour of waves of memory, overlapping and merging. My final look through the judas hole: I am kneeling on the bare boards of my attic bathroom at Lyntons, one eye pressed to the lens that sticks up from the floor, a hand covering the other to keep it closed. In the room below mine, a body lies in the pinking bathwater, the open eyes staring up at me for too long. The floor is puddled and the shine of wet footprints leading away is already disappearing. I am a voyeur, the person who stands at the police tape watching someone’s life unravel; I am in the car slowing beside the accident but not stopping; I am the perpetrator returning to the scene of the crime. I am the lone mourner.
Judas hole. I had never come across that word until I came here, to this place.

Claire Fuller: Bitter Orange

Claire Fullerin Bitter Orange on romaani, josta en tiennyt mitään etukäteen. Se sattui osumaan silmään Storytelissa ja kuulosti oivalta mahdollisuudelta palata Englannin kartanomaisemiin, joista sain tänä kesänä lyhyesti nauttia. Siinä mielessä tämä kirja olikin täysosuma ja viihdyin sen parissa mainiosti. Tosin nukahtelin monesti illalla kuulokkeet korvilla ja jouduin seuraavana päivänä kelailemaan taaksepäin. Pistetään se syysväsymyksen piikkiin eikä tämän kiinnostavan kirjan syyksi. Tarkkaavainen saa kyllä olla tätä äänikirjaa kuunnellessa, sen verran salakavalasti siinä siirrytään nykyhetkestä menneeseen ja takaisin.

Bitter Orange sijoittuu rapistuneen englantilaisen aateliskartanon maisemiin. Kesällä 1969 Frances Jellico saapuu Lyntonsin kartanoon tekemään inventaariota puutarhan arkkitehtuurista. Kartanon uusi amerikkalainen omistaja on palkannut hänet arvioimaan ostamiaan tiluksia. Francesille se on oiva tilaisuus karistaa Lontoon pölyt jaloistaan ja aloittaa alusta äidin kuoleman jälkeen. Piirun alle nelikymppinen Frances on hoitanut sairasta äitiään vuosia ja asunut tämän kanssa samassa pienessä huoneessa. Nyt hän odottaa saavansa vetää henkeä tyhjässä kartanossa, mutta yllättyy huomatessaan kartanossa muitakin asukkaita. Francesin toimeksiantaja on unohtanut kertoa, että on palkannut Peterin tekemään vastaavaa inventaariota kartanon sisätiloihin. Francesin ikäluokkaa oleva komea Peter ja häntä huomattavasti nuorempi Cara majoittuvat Francesin ullakkohuoneen alapuolella. Heti ensimmäisenä iltana Frances löytää kylpyhuoneensa lattiasta kurkistusaukon, josta näkee suoraan pariskunnan kylpyhuoneeseen. Hän ei voi vastustaa houkutusta kurkistaa tämän enigmaattisen pariskunnan elämään.

Tarinan nykyhetkessä Frances on jo vanhus ja jonkinlaisessa laitoksessa vuoteen omana, muistikin haparoi. Hänen luonaan käy päivittäin vanha mies nimeltä Victor, jonka papin kauluksen Frances tietää olevan vain lumetta. Victor oli kyllä ennen Lyntonsin pastorina ja tuntuu odottavan nyt Francesilta jonkinlaista synnintunnustusta. Frances lipuu muistoihinsa ja takaisin antaen Victorin odottaa totuutta siitä, mitä oikeasti tapahtui Lyntonsissa tuona kesänä 1969, kun Frances, Cara ja Peter muodostivat ystäväkolmikon ja viettivät huolettomia päiviä toimeksiantajansa tarjoamissa komeissa puitteissa tehtävänsä laiminlyöden. Mikä johti tuon huolettoman kesän traagiseen loppuun?

Fuller on rakentanut henkilönsä taiten. Tässä romaanissa jokaisella on jonkinlaisia luurankoja kaapissaan ja taito muovailla totuutta. Varsinkin karismaattisella ja melodramaattisella Caralla, joka tuntuu muuttavan tarinaansa päivittäin. Sujuvasti italiaa puhuva Cara osoittautuukin pian irlantilaiseksi. Hän ottaa sosiaalisesti kömpelön Francesin uskotukseen ja alkaa kertoa traagista tarinaansa, mutta mihin siinä voi uskoa ja mihin ei, kun tarinaan liittyy mm. neitseellinen sikiäminen, veneonnettomuus ja George Harrisonin turkistakki. Cara on myös hyvin taikauskoinen ja saa ylimitoitettuja mustasukkaisuuskohtauksia. Niihin ehkä saattaakin olla aihetta, sillä rakkaudessa kokematon Frances on salaa ihastunut Peteriin. Peter taas on jo naimisissa, ei Caran, vaan aivan toisen naisen kanssa. Ja koska kaikki suodattuu Francesin minäkerronnan kautta, hänenkin kohdallaan on syytä olla varpaillaan. Äitinsä entiseen kureliiviin pukeutuva Frances hipelöi hermostuessaan kaulassaan olevaa äitinsä vanhaa riipusta, jossa on kuva tuntemattomasta naisesta. Hän ei korjaa, jos joku luulee kuvassa olevan hän itse.

Yhdeksi henkilöksi muiden rinnalle nousee itse kartano. Parhaat päivänsä nähnyt, ennen loistelias Lyntons tuntuu varjelevan omia salaisuuksiaan ja erikoisuuksiaan. Yhden huoneen seinätapetista joku entinen asukas on irrottanut jokaiselta riikinkukolta silmät. Frances kuulee myös harva se yö ihmeellisiä ääniä ja näkee ikkunoissa kasvoja, joita siellä ei pitäisi olla. Yhtenä yönä mustarastas räpyttelee viereisessä huoneessa ja löytyy aamulla kuolleena. Kartanon mailta löytyy myös vuosikausia hoitamatta ollut kasvihuone, jossa vanha pomeranssipuu tekee yhä hedelmää. Niiden kitkerä maku jää lopulta traagisen loppunäytöksen jälkimauksi.

Tämän romaanin jälkimaku taas on viipyilevä ja maukas. Mitä enemmän tarinaa pohdin näin jälkikäteen, sitä kiinnostavampia ulottuvuuksia siitä löydän. Bitter Orange on Claire Fullerin kolmas romaani. En ole lukenut hänen edellisiä teoksiaan, mutta niitä on kovasti kehuttu ja esikoisestaan Our Endless Numbered Days hän voitti Englannissa The Desmond Elliott Prize -esikoiskirjapalkinnon. Hänen kirjojaan ei toistaiseksi ole suomennettu.

Claire Fuller: Bitter Orange
Penguin Books 2018
Äänikirjan lukija: Rachel Bavidge
Kuunneltu Storytelista

Sinua voisi myös kiinnostaa

Claire Fuller: Unsettled Ground

Ann Patchett: The Dutch House

Niina Mero: Englantilainen romanssi

Kate Morton: The Clockmaker’s Daughter

Maggie O’Farrell: Varoitus tukalasta helteestä

Kate Morton: The Lake House

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja Bitter Orange Claire Fuller englanninkielinen Englanti ihmissuhteet kartanomiljöö kolmiodraama