menu Menu
Kate Morton: The Clockmaker's Daughter
Australia, Mantle, Morton Kate, Ulkomainen kaunokirjallisuus 19/12/2018 2 kommenttia
Heikki Kännö: Sömnö Edellinen Kansallisteatteri: Homoäiti & Lista - Äitiyden monet kasvot Omapohjassa Seuraava

It is different on this side. Human beings are curators. Each polishes his or her own favoured memories, arranging them in order to create a narrative that pleases. Some events are repaired and polished for display; others are deemed unworthy and cast aside, shelved below ground in the overflowing storeroom of the mind. There, with any luck, they are promptly forgotten. The process is not dishonest: it is the only way that people can live with themselves and the weight of their experiences.

But it is different over here.

I remember everything, memories forming different pictures depending on the order in which they fall.

Kate Mortonin kartanoromantiikasta ja sukusalaisuuksista ammentava kerronta on yksi salaisista paheistani. Tai ei nyt niin salainen, olenhan kirjoittanut blogiin myös Mortonin aiemmasta romaanista The Lake House. Sen jutun yhteydessä valittelin, että Mortonin suomennokset laahaavat jälkijunassa, mutta nyt siihen on saatu parannus. Nimittäin tämä uusin romaani saadaan suomeksi jo keväällä, nimellä Kellontekijän tytär. Suomennoksen kustantaja vaihtuu Bazarista Otavaan, mutta suomentajana jatkaa Hilkka Pekkanen, tällä kertaa tosin yhdessä Tuukka Pekkasen kanssa. Minä olen lukenut kaikki Mortonit englanniksi enkä tälläkään kertaa malttanut odottaa suomennosta, vaikka se nyt saadaankiin noin pian.

The Clockmaker’s Daughter jatkaa tutulla Morton-tyylillä. Monessa aikatasossa liikkuva historiallinen romaani kerii auki mysteeriä, joka alkaa purkautua nykyajasta käsin ja kietoo yhteen monen ihmisen kohtalot ja salaisuudet eri historian aikoina. Tarinan ytimessä on Birchwoodin kummituskartano, jota voisi lähes pitää yhtenä kirjan henkilöistä. Sen uumenissa kartanon väkeä eri aikoina tarkkailee kirjan ainoa minäkertoja, kellontekijän tytär, jonka henki on sidottu kartanoon jo vuodesta 1862 lähtien. Sinä vuonna joukko nuoria taiteilijoita muusineen viettää kesää kartanossa. Tavoitteena on luoda uraauurtavaa taidetta inspiroivassa ympäristössä, mutta seurueen kesänvietto saakin tummempia värisävyjä. Kesän loputtua yksi nainen on ammuttu ja toinen kadonnut. Vuonna 2017 nuori arkistonhoitaja Elodie törmää kartanon mysteeriin löydettyään työpaikaltaan vanhan nahkasalkun, jossa on valokuva viktoriaanisesta naisesta ja tuon ajan kuuluisan taiteilijan Edward Radcliffen luonnoslehtiö, jossa on piirros kartanosta joen penkereellä. Piirros muistuttaa Elodieta tarinasta, jota hänen edesmennyt äitinsä kertoi hänelle aina lapsena. Lähestyvistä häistään ahdistunut Elodie ei saa rauhaa ennen kuin on päässyt kuvan ja piirroksen tarinan jäljille. 

Romaanin nimihenkilö, kellontekijän tytär Lily, on hylätty lapsena kasvattiperheeseen, jossa hänestä koulutetaan taskuvaras. Nuori taiteilija Edward Radcliffe näkee tässä kadulla kohtaamassaan nuoressa naisessa jotain erityistä ja vaatii saada tämän maalaustensa malliksi. Niin köyhä taskuvaras astuu maailmaan, joka on ollut hänen ulottumattomissaan. Taiteilijan ja muusan välille syttyy vahva yhteys, jota kaikki eivät katso hyvällä. Kun kesä kartanossa päättyy Edwardin kihlatun murhaan, Lilyn katoamiseen ja kun samassa yhteydessä myös kallisarvoinen timantti katoaa, on helppo syyttää tapahtuneesta Lilya. Totuus on kuitenkin paljon monimutkaisempi.

Nykyajassa Elodie suunnittelee kovin vastahakoisesti tulevia häitään. Piirroksen ja valokuvan mysteeri tarjoaa sopivaa sijaistoimintaa. Tulevat häät tietysti nostavat pintaan myös surun äidistä, joka kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa Elodien ollessa lapsi. Tuleva anoppi haluaisi Elodien valitsevan häämusiikiksi kuuluisan sellistiäidin konserttitaltiointeja. Mutta äidin elämään ja kuolemaan liittyy myös mysteerejä, jotka vaivaavat Elodieta. Elodiella on vahva tunne, että kartanon mysteerillä voi olla yhteys myös hänen äitinsä salaisuuksiin.

Lilyn ja Elodien väliin mahtuu sekalainen joukko elämäntarinoita. Kartano tuntuu ajan saatossa vetäneen puoleensa eri tavoin rikkinäisiä ja hylättyjä asukkaita. Edwardin siskon Lucyn omistuksessa kartanosta tuli hetkeksi tyttökoulu. Koulun tytöistä huomio kohdistetaan Intiassa kasvaneeseen Adaan, jonka vanhemmat toivat muka lomalle ja jättivät kouluun häipyen itse takaisin Intiaan. Vuonna 1928 seurataan Leonardia, joka saapuu kartanoon tekemään tutkimusta Edward Radcliffesta ja yrittää samalla toipua ensimmäisestä maailmansodasta. Toisen maailmansodan aikaan kartano taas majoittaa lontoolaista Julietia lapsineen. Lontoon pommitusta pakoon tullut perhe kaipaa sodassa olevaa isää. Nykyajassa kartanossa tutkimuksiaan tekee entinen poliisi Jack, jolla on omat henkiset taakkansa. Kartano ja sen henki tarjoavat suojan näille elämän riepottelemille. 

Romaanin kerronta on yksityiskohtaista ja runsasta. Kauniina soljuva teksti herättää paikat ja ihmiset eloon. Morton on punonut kunnianhimoisen juonen ja onnistuu kyllä lopulta yhdistämään lukuisat langat toisiinsa. Tällä kertaa risteäviä tarinoita, aikatasoja ja henkilöitä oli vaan liikaa ja lukijaan iski matkan varrella turnausväsymys. Joistakin tarinalinjoista huomasin pitäväni enemmän kuin toisista ja lukeminen tempoili aika lailla. Juuri kun Elodien tarina nykyajassa ja kellontekijän tyttären seikkailut viktoriaanisessa Lontoossa olivat saaneet tuulta alleen, esiteltiin joukko uusia henkilöitä, joiden elämä nivoutuu Birchwoodin kartanon historiaan. Kaikki kiinnostavia henkilöitä ja elämäntarinoita kyllä, mutta pakka leviää liikaa ja kokonaisuutta on vaikea hahmottaa. Lopussa kiitos seisoo, sopii kyllä sanontana tähän romaaniin paremmin kuin hyvin. Jos vaan jaksaa seikkailla tämän labyrintin läpi, lopussa häämöttää palkinto kun palaset loksahtelevat kauniisti paikalleen. Viktoriaanisen Englannin, kummitustarinoiden, kartanoromantiikan, taidehistorian ja sukumysteerien ystäville tässä aarrearkussa on runsaasti ammennettavaa.

Kate Morton: The Clockmaker’s Daughter
Mantle 2018
Kirjastolaina

Kate Morton: The Clockmaker's Daughter

kartanoromantiikka Kate Morton Kellontekijän tytär kummitustarina sukumysteeri The Clockmaker's Daughter viktoriaaninen Englanti


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Jaan saman salaisen (hehee!) paheen. Mortonin kirjoissa on jotain taikaa, sellaista mihin voi täysin uppoutua. Mitään _hyvää_ kirjallisuuttahan Mortonin romaanit eivät ole, mutta joskus on niin ihana sukeltaa eri aikatasoissa kulkeviin mysteereihin.

    Olen pitänyt kolmesta Mortonin romaanista ja inhonnut kahta (lukenut ne silmäillen, hyppinyt yli sivuja). Saa nähdä, miten tämä tulee tässä kirjavaa’assa asettumaan.

    1. Ihania tällaiset viattomat paheet! Minä olen blogissa tunnustanut ainakin kaksi: Mortonit ja Dan Brownit. Ja ehkä Liane Moriartyt lasketaan jonkinlaiseksi paheeksi myös.

      Kiinnostaa kuulla mihin kallistut tämän Mortonin kanssa. Arvelen että lukuhetki ja oma mielentila vaikuttavat paljon tämän kirjan vastaanottoon. Minä luin tätä ehkä väärällä hetkellä. Laaja henkilökavalkadi ja lukuisat risteävät polut turhauttivat kun oli muista syistä keskittymisvaikeuksia. Ihailen kyllä Mortonin kykyä punoa näin monimutkaisia mysteerijuonia.

keyboard_arrow_up