I don’t know if you have ever stood in the middle of a squash court – on the T – and listened to what is going on next door. What I’m thinking of is the sound from the next court of a ball hit clean and hard. It’s a quick, low pistol-shot of a sound, with a close echo. The echo, which is the ball striking the wall of the court, is louder than the shot itself. This is what I hear when I remember the year after our mother died, and our father had us practising at Western Lane two, three, four hours a day. It must have been an evening session after school, the first time I noticed it. My legs were so tired I didn’t know if I could keep going and I was just standing on the T with my racket head down, looking at the side wall that was smudged with the washed-out marks from all the balls that had skimmed its surface. I was supposed to serve, and my father would return with a drive and I would volley, and my father would drive, and I would volley, aiming always for the red service line on the front wall. My father was standing far back, waiting. I knew from his silence that he wasn’t going to move first, and all I could do was serve and volley or disappoint him. The smudges on the wall blurred one into the other and I thought that surely I would fall. That was when it started up. A steady, melancholy rhythm from the other court, the shot and its echo, over and over again, like some sort of deliverance. I could tell it was one person conducting a drill. And I knew who it was. I stood there, listening, and the sound poured into me, into my nerves and bones, and it was with a feeling of having been rescued that I raised my racket and served.

Chetna Maroo: Western Lane

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Taas yhdessä Booker-ehdokaskirjassa yritetään selvitä ilman äitiä. Tämä taitaa olla jo kolmas romaani, jossa lähtökohtana on juuri äidin kuolema. Chetna Maroon esikoisromaanissa Western Lane äitinsä on menettänyt 11-vuotias Gopi, joka aikuisena muistelee perheensä tapoja surra ja selviytyä äidin kuoleman jälkeen. Anglointialaisen perheen isä haluaa tarjota kolmelle tyttärelleen jotain muuta ajateltavaa ja harrastuksen, jonka pariin voi palata koko loppuelämän. Hän vie tytöt pelaamaan squashia, ja treeneistä Western Lane -nimisellä kentällä tulee perheen rutiini ja lähes pakkomielle. Gopi on kuitenkin ainoa, joka osoittaa todellista lupausta, mikä saa isän keskittymään entistä intensiivisemmin hänen edistymiseensä. Samalla Gopi yrittää luoda yhteyttä yksinäiseen ja masentuneeseen isäänsä. Pelaamisesta tulee heille erityinen keino viestiä surunsa keskellä.

Minäkertojana toimiva Gopi on siskoista nuorin, mutta ikäistään kypsempi. Tyttöjen täti on sitä mieltä, että isä ei pärjää kolmen lapsen yksinhuoltajana ja ehdottaa, että yksi heistä muuttaisi tädin ja sedän luo. Vaikka ehdotus saa isän ensin ryhdistäytymään ja pitämään tiiviimmin lapset lähellään, Gopi huomaa, että isän ote alkaa lipsua – niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Intialaisyhteisössä pahennusta aiheuttaa myös isän läheiset välit Western Lanen omistajaan, joka on valkoinen nainen. Myös Gopi ihastuu naisen poikaan, Gediin, jonka kanssa usein harjoittelee. Ihastumisen tunteet lievittävät surua, mutta päättyykö kaikki vain uuteen sydänsuruun? Gopin on tehtävä uhrauksia pelastaakseen perheensä vajoamasta.

Western Lane on kasvukertomus ja surutarina, jossa urheilulla on sekä konkreettinen että symbolinen roolinsa. Peli muuttuu vertauskuvaksi elämälle, ja jokainen tehty valinta pelissä vastaa valintaa elämässä. Harjoittelun kurinalaisuus on kurinalaisuutta elämässä. Pelin sinnikäs jatkaminen tarkoittaa elämän jatkumista surusta huolimatta. Maroo kirjoittaa squashista myös hyvin konkreettisella tasolla, kuvaten peliä yksityiskohtaisesti. En itse ole koskaan kokeillut squashia, mutta oli kiinnostavaa tutustua lajiin ja sen ympärillä olevaan kulttuuriin kirjallisessa muodossa. Gopi ja hänen isänsä saavat inspiraatiota katsomalla videotallenteita pakistanilaisen Jahangir Khanin otteluista. Khanista tuli 17-vuotiaana kaikkien aikojen nuorin squashin maailmanmestari ja häntä pidetään maailman suurimpana squash-pelaajana koko pelin historiassa.

Chetna Maroo kirjoittaa vähäeleisesti ja pelkistetysti, mutta samalla välittää monimutkaisia tunteita hienovaraisilla huomioilla. Kun Gopi ostaa lahjarahoilla uuden mailan, hän valitsee modernin metallimailan perinteisen puisen sijaan, jota hänen isänsä on suosinut. Vaikka isä yrittää ilmaista hyväksyntänsä, Gopi tulkitsee hänen eleitään ja tajuaa, mitä se isälle tarkoittaa: hänet on jätetty jälkeen. Gopin minäkerronnassa on pinnan alla voimakasta emotionaalista latausta, joka kulminoituu lopun ratkaisevassa pelissä. Pienoisromaani on äänikirjana vain vähän päälle 4 tuntia pitkä. Tiivis muoto sopiikin hyvin tähän kertomukseen, jossa vapaus löytyy pienestä lasikopista.

Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 24 – Kirja kertoo urheilijasta.

Chetna Maroo:
Western Lane
Picador 2023
Äänikirjan lukija: Maya Saroya

Sinua voisi myös kiinnostaa

Sarah Bernstein: Study for Obedience

Paul Lynch: Prophet Song

Martin MacInnes: In Ascension

Siân Hughes: Pearl

Elaine Feeney: How to Build a Boat

Tan Twan Eng: The House of Doors

Paul Harding: This Other Eden

Viktoria Lloyd-Barlow: All The Little Bird-Hearts

Seuraa Kirjaluotsia

#booker2023 äidin kuolema Chetna Maroo englanninkielinen helmet2023 helmethaaste lapsikertoja squash suru Western Lane Women's Prize for Fiction 2024 yksinhuoltaja