On this random Monday, just moments before his first day of secondary school,
Jamie O’Neill knows:
his mother’s liver enzymes elevated, and that a complex system overheated in her young body in those precious and devastating moments after giving birth to him –
as was first determined in labour by her proteinuria
and he knows from his research
that her urinary protein would be high. She might have had a low platelet count. A bad pain.
That in turn she would have been given infusions of Labetalol and Magnesium Sulphate (MgS04)
which in turn should have decreased her blood pressure
but her organs had already begun to fail
starting with her kidneys.
And ending with her brain.
What Jamie doesn’t know is what Noelle Doyle’s first thoughts were when she saw him, and for how many minutes she held him. Or if she held him at all. And most pressingly, what went through her mind in those very moments.
He intends / wants to prove that the probability of connected cycles between all of his life’s events, and the energy that he obsesses with
(and M Theory to Perpetual Motion Machines and Infinity)
means
that there is an above average probability that there exists a complex web of interconnectedness of everyone who had ever loved him, with everyone that would love him,
and he is the link
and even the energy of those whom he hasn’t met is circling about the planet, even the energy of those unknown who will find him through his life
and that as earth is a curved surface, some journeys would create original geodesics, and every Jamie Journey could, in probability, connect many random sets of events and compulsions
but also,
somewhere in the boy’s mind was a mortal fear that culminated in planning each day at great length, and not leaving things to chance, because losing one parent was a tragedy, losing two would be careless.

Elaine Feeney: How to Build a Boat

Autismikirjo näyttää olevan pinnalla nyt kirjallisuudessa. Booker-palkintoehdokkaistakin löytyy useampi neurologisesti poikkeava päähenkilö. Itsekin kirjolla oleva Viktoria Lloyd-Barlow nostaa esikoisromaanissaan All The Little Bird-Hearts päähenkilöksi autismin kirjolla olevan äidin. Irlantilainen Elaine Feeney kirjoittaa romaanissaan How to Build a Boat erityisherkästä ja neurologisesti poikkeavasta pojasta murrosiän kynnyksellä. Jamie on 13-vuotias ja haluaa elämässään kahta asiaa: rakentaa ikiliikkujan ja saada yhteyden äitiinsä Noelleen, joka kuoli hänen syntyessään. Hänen mielessään nämä asiat ovat läheisesti yhteydessä toisiinsa. How to Build a Boat on tarina siitä, miten yksi erityinen poika ja hänen epätavallinen missionsa muuttavat hänen opettajiensa, Tessen ja Tadhgin, elämät ja yhdistävät koko yhteisön.

Jamie O’Neill rakastaa punaista väriä, korkeita puita, toistuvia kuvioita, tuulen mukana tulevaa sadetta, esineiden kaarevuutta, suojakansilla varustettuja kirjoja, kissoja, kirjailija Edgar Allan Poe’ta ja matemaatikko Maryam Mizarkhania. Kirjan alussa 13-vuotias Jamie aloittaa toisen asteen opinnot katolisessa poikakoulussa. Ei siksi, että haluaisi, vaan siksi, että se on ainut vaihtoehto paikkakunnalla. Vaikka läntiseen Irlantiin sijoittuva romaani tapahtuu nykyaikana, sen kuvaama koulumaailma on suomalaislukijalle hyvin eksoottinen. Koulun rehtori isä Faulks on toksisen maskuliinisuuden ilmentymä ja odottaa oppilailtaan ennen kaikkea miehistä käytöstä ja ulkomuotoa. Pohdiskeleva, syrjään vetäytyvä ja hermostuksissaan lauluun puhkeava Jamie ei edusta isä Faulksin mielestä koulun sosiaalisia normeja. Jamie on paljon edellä ikätovereitaan tiedollisesti, mutta kykenemätön luomaan emotionaalista yhteyttä heihin. Koska Jamie joutuu usein koulukavereidensa hampaisiin, hän alkaa viettää välitunnit turvassa äidinkielenopettajansa Tessin luokassa, jossa he juttelevat kaikesta mahdollisesta. Pian löytyy myös toinen luottoaikuinen, koulun uusi puutyönopettaja Tadgh, joka on myös onnistunut astumaan isä Faulksin varpaille.

Feeney punoo kauniin ja inhimillisen tarinan, joka onnistuu yhdistämään elävät, vaikka ei herättäisikään kuolleita henkiin. Kaikilla kirjan henkilöillä on taustallaan läheisen menetys. Jamielta kuoli äiti synnytyksessä ja hän ystävystyy koulussa isättömän Terryn kanssa. Irlannin saarilta kotoisin oleva Tadhg on myös isätön ja hänellä on lisäksi synkkä perhesalaisuus. Tess on äiditön äidinkielenopettaja, jonka isä on alkoholisti ja jonka oma avioliitto on hajoamassa kesken lapsettomuushoitojen. Kaikki he yhdessä sekä Jamien isä, joka aina puolustaa poikaansa, uhmaavat rehtorin asettamia soveliaisuussääntöjä. Romaanin ytimessä on kysymys siitä, kuinka paljon ihmisen tulisi taipua ulkoisten normien mukaan ja mitä vaatii olla oma itsensä ja kulkea omaa polkuaan.

Tässä kohtaa astuu kuvaan kirjan nimestä tuttu vene. Jamie unelmoi ikuista liikettä tuottavasta koneesta, ikiliikkujasta, joka pysäyttäisi kaaoksen. Hän uskoo sen energian voivan ylittää ajan ja avaruuden ja johdattaa hänet äidin luo. Tadhgilla on nerokas idea, miten Jamie voisi toteuttaa tavoitteensa realistisella tavalla: Hän, Tess, Terry ja pari vanhempaa opiskelijaa haluavat auttaa Jamiea rakentamaan currachin, perinteisen irlantilaisen puuveneen. Puu on elävä ja liikkuva materiaali ja siitä valmistettu vene kelluu vedessä – ikuisessa liikkeessä olevassa elementissä – joka taas liittyy Jamien äitiin, joka oli lahjakas uimari. Aluksi Jamie ei saa kiinni vertauskuvasta, mutta päättää kuitenkin kokeilla, sillä hän viihtyy Tadhgin puutyöluokassa. Hän myös aluksi vastustaa sitä, että hänen ikiliikkujansa valmistukseen osallistuu niin monta ihmistä, mutta Tadhg on tästä asiasta varma: currachit on aina tehty porukalla.

Kerronnallisesti näkökulma vaihtelee Jamien ja Tessin välillä. Tessin ja Tadghin välille syntyy myös erityinen side, joten hän putkahtelee esiin sekä Jamien että Tessin osuuksissa. Kirja on muuten kerrottu kolmannessa persoonassa, mutta kirjan keskivaiheilla on yllättäen Jamien minämuotoinen avautuminen. Jamien näkökulma on molemmilla kerrontatavoilla hyvin tajunnanvirtaista ja runollista. Feeney on myös palkittu runoilija, mikä näkyy teoksessa. Kuuntelin tämän äänikirjana, jonka lukija Ciarán O’Brien rytmitti lukemistaan niin hyvin, että teksti ei tuntunut lainkaan noin hankalalta kuin tuosta yllä olevasta lainauksesta saattaa ajatella. Toimii siis oikein hyvin äänikirjana. Vaikka päähenkilö on 13-vuotias poika, romaani on selvästi suunnattu aikuisille. Kirjassa pohditaan esimerkiksi seksuaalista kaipuuta, lapsettomuutta, lastensuojelua, yksinhuoltajuutta ja kasvamista perhetrauman keskellä.

Tämän romaanin lukeminen osui sopivaan kohtaan ja meni ihon alle. Oma poika aloitti juuri kasiluokan ja törmää jatkuvasti vastaaviin ongelmiin kuin Jamie. Kun ikätovereista on vaikea löytää omaa viitekehystä, koulumotivaation pelastajana ovat toimineet pari erityistä koulun aikuista. Luin myös juuri tämän kirjan kanssa samaan aikaan Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen kirjeenvaihtokirjaa Huokauksia luokasta, jossa lukion äidinkielenopettajana kunnostautuneet kirjailijat pohtivat nykykoulun haasteita ja sekä opettajien että oppilaiden uupumista. Myös Feeneyn romaanin opettajat ovat uupumisen partaalla, mutta samalla romaani on ylistys ja kiitos opettajantyölle – niille opettajille, jotka jaksavat kohdata lämmöllä kaikenlaiset oppilaat ja tukea niitä, jotka eivät mahdu yleiseen muottiin. Pidin tästä romaanista valtavasti sekä täysin henkilökohtaisista syistä että sen kirjallisten ansioiden vuoksi. Irlantilaiset kirjailijat onnistuvat usein liikuttamaan minua lukijana ja näköjään Elaine Feeney onnistui myös. Hyvä uutinen on se, että tämän vuoden Booker-ehdokkaista jopa neljä on Irlannista.

Elaine Feeney:
How to Build a Boat
Penguin Audio 2023
Äänikirjan lukija: Ciarán O’Brien

Sinua voisi myös kiinnostaa

Paul Murray: The Bee Sting

Chetna Maroo: Western Lane

Siân Hughes: Pearl

Viktoria Lloyd-Barlow: All The Little Bird-Hearts

Barbara Kingsolver: Demon Copperhead

Jo Browning Wroe: A Terrible Kindness

Ruth Ozeki: The Book of Form and Emptiness

Richard Powers: Bewilderment

Douglas Stuart: Shuggie Bain

Seuraa Kirjaluotsia

#booker2023 äidit autismi Elaine Feeney englanninkielinen How to Build a Boat koulu lapsettomuus menetys murrosikä yksinhuoltaja