Of course, now I know Vita’s little bird-heart, I remember those one-sided conversations differently. I see that my frequent muteness was a convenience to someone who was soft-feathered and sharp-eyed. And who sang away to herself in my presence, happily and without interruption, for she knew I had no song with which to call back. Birds have traditionally been banned from Italian households, whether as pets, paintings or ornaments. They are believed to bring the Evil Eye, the malocchio curse with them. I faithfully observe every Italian custom I have ever learned: cook seven fishes on Christmas Eve and lentils on 1 January; eat rice and no flour on St Lucia’s Day; take chrysanthemums to my sister’s grave on the Day of the Dead, and know it is seventeen and not thirteen that is unlucky. I would not have knowingly allowed even the image of a bird into my home, however beautiful. But I lived for and loved a bird-heart that summer; I only knew it afterwards.
Viktoria Lloyd-Barlow: All The Little Bird-Hearts
On taas se aika vuodesta, kun lukulista täyttyy Booker-palkinnon ehdokkailla. Tämän vuoden Bookerin pitkä lista julkaistiin elokuun alussa ja kuuden kirjan lyhytlista julkaistaan 21.9. Voittaja on selvillä 26.11., joten hyvin ehtii lukea vaikka kaikki ehdokkaat ennen sitä. Tai minä lähinnä kuuntelen, sillä äänikirjoina näitä on nopeinta ja helpointa saada käsiinsä. Kolmentoista kirjan pitkällä listalla on vain yksi kirja, jonka olen ehtinyt jo lukea aiemmin: Ayọ̀bámi Adébáyọ̀n A Spell of Good Things, joka ilmestyy suomennettuna syyskuussa nimellä Onnenkauppaa (Atena, suom. Terhi Kuusisto). Adébáyọ̀a ja irlantilaista Sebastian Barrya lukuun ottamatta kaikki muut ehdokaskirjailijat ovat minulle ennestään tuntemattomia. Joukossa on neljä esikoiskirjailijan teosta, joista yhdestä aloitin tutustumiseni tämän vuoden ehdokkaisiin. Englantilaisen Viktoria Lloyd-Barlow’n romaani All The Little Bird-Hearts erottuu joukosta myös sillä, että sekä sen päähenkilö että kirjailija itse ovat autismin kirjolla.
Sunday ja hänen teini-ikäinen tyttärensä Dolly asuvat talossa, jossa Sunday on asunut lapsesta saakka. Vanhemmat ja Dolores-sisko ovat kaikki kuolleet ja Dollyn isä on mennyt uusiin naimisiin. Sunday on töissä entisten appivanhempiensa maatilalla puutarhanhoitajana. Sunday on aina ollut hieman erilainen. Hänellä on hiljaisia päiviä, jolloin hän mieluiten keskustelee tyttärensä kanssa viittomalla. Niinä päivinä hän myös syö vain valkoista ruokaa. Hän aistii ja tekee monet asiat eri tavalla kuin muut. Sosiaalisissa tilanteissa hän turvautuu etikettikäsikirjaansa, jonka on kirjoittanut ”päiväsaikaan timantteja käyttävä henkilö”. Hän myös rakastaa Sisilian kansanperinnettä, josta ammentaa opettavaisia tarinoita eri tilanteisiin. Hänen oma äitinsä ei voinut sietää hänen hassuja tapojaan, ainoastaan hänen sisarensa ymmärsi häntä. Tytär Dolly on tottunut äitinsä erityisyyteen, mutta murrosikä on saanut hänet kyseenalaistamaan asioita. Hän on alkanut valittaa värittömästä ruoasta, eikä enää kerro äidilleen kaikkia ajatuksiaan. Dolly on älykäs ja itsevarma nuori nainen, joka valmistautuu loppukokeisiin ja eikä malta odottaa yliopistoon pääsyä.
Sitten Sunday tapaa Vitan. Vita ja Rollo ovat varakas lapseton pariskunta Lontoosta, jotka ovat muuttaneet loma-asuntoon Sundayn ja Dollyn naapuriin. Sunday seuraa ihmetyksen vallassa, miten tyylikäs Vita purjehtii heidän elämäänsä ja ottaa tilan haltuun. Hän ei tunnu olevan moksiskaan Sundayn oudoista tavoista ja ensimmäistä kertaa Sunday tuntee olevansa hyväksytty juuri sellaisena kuin on. Sunday ja Dolly hurmaantuvat molemmat tyylikkään pariskunnan huomiosta ja ovat imarreltuja saadessaan viettää aikaa heidän kanssaan. Joka perjantai he saapuvat naapuriin illalliselle, jossa nautitaan erityisiä herkkuja Harrodsilta ja juodaan vain parasta samppanjaa. Sunday yrittää seurata etikettikirjansa ohjeita, mutta ne tuntuvat pätevän huonosti Vitan ja Rollon seurassa. Vitan kanssa Sunday tuntee olevansa hyvällä tavalla erityinen.
Asiat eivät koskaan ole ihan sitä, miltä ne vaikuttavat. Pian käy selväksi, että se ei ole Sunday, joka kiinnostaa Vitaa eniten, vaan hänen tyttärensä Dolly. Dolly alkaa viettää yhä enemmän aikaa naapurissa, ilman äitiään. Hän alkaa myös omaksua Vitan puhetapaa ja pukeutua aivan kuten hän. Vita ja Rollo ottavat häntä mukaan Lontoon reissuilleen ja tarjoavat kesätöitä omissa bisneksissään. Sunday näkee tyttärensä muuttuvan ja voi vain seurata vierestä, miten tytär supattelee ja kikattelee Vitan kanssa ja tulee yhä harvemmin kotiin. Sunday on voimaton puuttumaan asiaan, eihän hän ikinä pysty tarjoamaan tyttärelleen niin värikästä elämää kuin Vita ja Rollo. Hän vain seuraa vierestä, miten oma tytär vähitellen lipuu pois hänen elämästään.
All The Little Bird-Hearts on taitavasti kirjoitettu esikoisteos, jonka autistinen minäkertoja hurmaa erityisellä näkökulmallaan. Kertoja havainnoi kaikkea ympärillään hyvin tarkasti ja yksityiskohtaisesti, mutta samalla kokee, ettei ymmärrä niitä näkymättömiä sääntöjä, jotka kaikki muut tuntuvat sisäistävän intuitiivisesti. Tämä kaikki välittyy hienosti myös kerronnan ja kielen tasolla. Kun Vita tulee Sundayn luo kylään kutsumatta, vierailua kuvataan jokaista yksityiskohtaa myöten: miten Vita astuu kynnyksen yli, miltä hän näyttää, millä sävyllä esittäytyy, miten liikkuu huoneesta toiseen. Sunday usein imitoi mielessään Vitan puhetapaa ja analysoi, mitä erilaiset sanojen painotukset kertovat ihmisen luonteesta, asemasta ja tarkoitusperistä. Sundayn ääni antaa mahdollisuuden kokea, miltä tuntuu navigoida maailmassa, jonka sosiaalisia lainalaisuuksia on mahdotonta ymmärtää. Romaani kuvaa myös koskettavasti ja samaistuttavasti äiti-tytärsuhteita sekä niitä ristiriitaisia tunteita, joita vanhempi kokee nuoren itsenäistyessä ja ottaessa tilaa itselleen. All The Little Bird-Hearts on koskettava ja hurmaava esikoisromaani.
Viktoria Lloyd-Barlow:
All The Little Bird-Hearts
Tinder Press 2023
Äänikirjan lukija: Rose Akroyd
#booker2023 äidit ja tyttäret All The Little Bird-Hearts autismi englanninkielinen esikoisromaani vanhemmuus Viktoria Lloyd-Barlow