menu Menu
Petri Tamminen: Musta vyö
Kotimainen kaunokirjallisuus, Otava, Suomi, Tamminen Petri 30/09/2019 0 kommenttia
Inka Nousiainen: Mustarastas Edellinen Meiju Niskala: Sata kirjettä kuolleelle äidille Seuraava

Kirjojeni ainoa kaunis tai edes myötämieliseksi laskettava maininta isästä oli kuvaus siitä, kuinka kirjani päähenkilö käytti isänsä sukkia aina sairastaessaan. Yksityiskohta oli omasta elämästäni poimittu, säilytin isältä saatuja sukkia piilossa vaatehuoneen perukoilla mutta aina kuumeessa etsin ne esiin ja panin jalkaani.
Toivoin kovasti, että isä oli lukenut myös sen kohdan.
Tiesin että hän oli sen lukenut.
Ajattelin isää lukemassa sitä kohtaa ja pysäytin ajatukseni siihen. Nyt kun isä oli kuollut, ajatuksen sai pysäyttää juuri siihen kohtaan johon halusi.

Petri Tamminen: Musta vyö

Joskus ihan sattumalta tulee lukeneeksi peräkkäin kaksi kirjaa, jotka alkavat keskustella keskenään. Nyt niitä sattui peräjälkeen kolme ja nimesinkin ne mielessäni surutrilogiaksi. Ensimmäinen oli Meiju Niskalan monin tavoin koskettava Sata kirjettä kuolleelle äidille, sitten tämä Petri Tammisen isän kuolemaa käsittelevä sururomaani Musta vyö ja kolmantena veljen katoamisen jälkeistä suruprosessia käsittelevä Inka Nousiaisen Mustarastas. Kaikkia näitä tämän syksyn uutuusromaaneja yhdistää todellinen kokemus läheisen ihmisen menettämisestä ja siihen liittyvä suruprosessi, joka sisältää myös oman elämän merkityksellisyyden ja kuoleman pohdiskelua. Kahdesta muusta poiketen Nousiainen ei kirjoita omasta elämästään vaan tulkitsee upeasti Eeva Soivion tarinaa veljen katoamisesta. Tästä kirjasta blogissa pian lisää.

Petri Tammisen Musta vyö kertoo kirjailijasta nimeltä Petri, joka menettää isänsä ja putoaa sen myötä mustaan aukkoon. Kova urheilumies Taisto sairastuu äkillisesti, joutuu sairaalaan, ja ennen kuin poika ehtii tajuta asian vakavuuden, isä on jo kuollut. Isän menetys on sokki, joka käynnistää päähenkilössä intensiivisen pohdinnan elämän mielekkyydestä. Kuolemanpelosta tulee alituinen seuralainen ja se lamaannuttaa kaiken toimintakyvyn. Alkaa myös vimmainen itsesyyttely ja todistusaineiston keräily siitä miten huonosti isää on tullut kohdeltua. Kirjailija kaivaa esiin kaikki isään viittaavat kohdat omista kirjoistaan ja potee huonoa omaatuntoa siitä miten ilkeästi hän on isästä kirjoittanut.

Muistot kiinnittyvät usein esineisiin. Tammisen kirjassa yksi muistokiteytymä on isän musta vyö, joka edustaa isän vahvuutta. Poika kokee, että isä oli itseluottamuksen ja aikaansaannin mestari ja hänen poissaolonsa vain vahvistaa omaa avuttomuutta. Kärsivällisesti ja ymmärtäväisesti miehensä kriisiin suhtautuva vaimo ehdottaakin, että kuolemanpelon taustalla olisikin aikuisuuden pelko. Onhan se pelottavaa, kun pikkupojan on astuttava pois isän suojista ja oltava itse aikuinen. Aikuistuminen on yksinäisyyden muoto, lukee kirjan kannessakin.

Tamminen kirjoittaa henkilökohtaisesta surusta tutulla lakonisen humoristisella tyylillään. Nasevat huomiot elämästä ja kuolemasta – ja kaikesta siinä välissä – ovat osuvia ja samastuttavia, mutta toisaalta huumori tässä yhteydessä myös etäännyttää vereslihaisemmista tunteista. Huumori tuntuu todellisten tunteiden päälle vedetyltä laastarilta tai suojakilveltä, jonka taakse voi vetäytyä nuolemaan haavojaan. Toisaalta se on juuri tämän kirjan suola, nyt ollaan suomalaisen hiljaisen miehen suruprosessin ytimessä. Sellaisessa, jossa itketään ääneti hissin nurkassa. Ja jossa sairaana ollessa jalkaan vedetään salaa isän villasukat.

Petri Tamminen: Musta vyö
Otava 2019
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Kirjan pauloissa
Kirja vieköön!
Kirjavinkit
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

aikuistuminen kuolema Musta vyö Otava Petri Tamminen suru yksinäisyys


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up