Moi AnttiKun pari viikkoa sitten vastaanotin kirjeesi, se vaikutti minuun niin, että siivosin tunnin. sitten otin Opamoxin. Hetken päästä otin toisen. Sitten makasin matolla.Tällaisen reaktion kertominen on epäreilua. Ensin sinun piti sietää ne minun raivokohtaukseni ja nyt sinun pitää sietää tätä minun valittamistani. Vai että tuli isä-raukalle paha mieli..Antti, pyydän anteeksi. Sinun ei olisi pitänyt […]

Kuten blogiani viime aikoina seuranneet ovat huomanneet, olen lukenut peräjälkeen kolme tämän syksyn uutuusromaania, joista jokainen käsittelee läheisen menetystä ja sen aiheuttamaa suruprosessia. Meiju Niskalan esikoisromaani Sata kirjettä kuolleelle äidille kertoo kipeän omakohtaisesti muistisairaan äidin kuolemasta ja sen aiheuttamasta kaiken nielevästä surusta, joka johtaa kirjailijan oman kehon ja mielen murenemiseen. Petri Tamminen taas käsittelee romaanissaan […]

Kirjojeni ainoa kaunis tai edes myötämieliseksi laskettava maininta isästä oli kuvaus siitä, kuinka kirjani päähenkilö käytti isänsä sukkia aina sairastaessaan. Yksityiskohta oli omasta elämästäni poimittu, säilytin isältä saatuja sukkia piilossa vaatehuoneen perukoilla mutta aina kuumeessa etsin ne esiin ja panin jalkaani.Toivoin kovasti, että isä oli lukenut myös sen kohdan.Tiesin että hän oli sen lukenut.Ajattelin isää […]

Se näin jälkeen päin tuntuu kaikkein köyhimmältä ja kummalliseltakin, että ei ollut erikseen sisäistä ja ulkoista todellisuutta. Maailma oli justiin se, mitä ikkunasta näkyy. Ei puhuttu läsnäolon voimasta tai henkisyyteen heräämisestä, ainakaan meidän kylällä. Herättiin navettaan ja mennä pöhkötettiin. Tavallaan sitä on ikäväkin. Nyt kun kaikessa on tasoja. Eilen odottaessani poikaa tennistunnilta luin Suomen historian kannesta […]