Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.
Saatan äitini lähtöselvityksen kautta turvatarkastusportille, missä hyvästelemme, no niin, minun kiltti ja komea poikani, äitini sanoo, tarttuu minua hartioista ja halaa, nähdään parin viikon kuluttua, minä laitan sinulle viestin kun pääsen perille, ja muista mitä minä sanoin: varo täällä – ja kun äitini on siirtynyt portin toiselle puolelle liikkuvaan jonoon, sanon hänelle, että minä aion mennä tapaamaan isoisää, ja perääntyessäni äitini kasvot leimahtavat purppuranpunaisiksi ja hän tuijottaa minua silmät kekäleinä, typerys, hän huudahtaa ihmisten yli ja ottaa puhelimen taskustaan, ja ulos päästyäni kuuntelen hänen lähettämänsä ääniviestin: älä ole hölmö, kai tiedät että kokonainen sota voi saada alkunsa hävitystä korttipelistä, huolimattomasti tumpatusta savukkeesta, yhdestä epäselvästä kuitista.
– Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä
Pajtim Statovci on Kosovon lahja suomalaiselle kirjallisuudelle. Finlandia-palkitun Statovcin tähän asti omakohtaisin teos Lehmä synnyttää yöllä on myös teoksista vaikuttavin. Romaanissa Kujtim-nimisen kertojan äiti ei oikein vaikutu poikansa menestyksestä kirjailijana, mutta annapas olla, kun poika saa suoritettua suomalaisen ajokortin. Siinä on saavutus, josta voi olla ylpeä, ja josta kannattaa kehuskella ympäri maailmaa asuville sukulaisille. Muistan, kun Statovci kertoi tämän saman tarinan Helsinki Lit -tapahtumassa viime vuonna, mieleenpainuvassa keskustelussa ranskalaisen Édouard Louis’n kanssa. He keskustelivat siitä, miten molempien äidit ovat suhtautuneet poikansa menestykseen ja luokkanousuun. Louis on kirjoittanut teemasta paljon omassa autofiktiossaan ja nyt myös Statovci purkaa omia tuntojaan suoremmin kirjan sivuilla. Varsinaista autofiktiota Lehmä synnyttää yöllä ei kuitenkaan ole, vaikka päähenkilö Kujtimin nimi aika lähellä Pajtimia onkin. Lukijana tietysti houkuttelee ottaa kaikki totena, mutta Statovcille tyypillisten fantasiaelementtien hyödyntäminen muistuttaa aika ajoin, että kirjaan on syytä suhtautua fiktiona. Tässä romaanissa mystisenä hahmona toimii kolmipäinen kimeeri, jonka poika tapaa metsässä ja piilottaa isoisänsä ullakolle. Lehmä synnyttää yöllä on romaani, jossa fantastiset elementit sulautuvat painaviin todellisuuksiin.
Kirjan perhe on muuttanut Kosovosta Suomeen sotaa pakoon. Kosovossa Kujtim-poika on liian herkkä, uudessa kotimaassaan Suomessa taustaltaan vääränlainen. Oman homoseksuaalisuuden ymmärtäminen ei ainakaan tuo helpotusta elämään. Koulussa poika saa osakseen väheksyntää, halveksuntaa ja kiusaamista niin opettajan kuin koulutovereiden suunnalta. Kotona isä pitää vuoroin tiukkaa kuria ja vuoroin menettää täysin otteensa todellisuudesta. Kesäisin lapset viedään isoisän luo Kosovon maaseudulle, onhan heidän tutustuttava juuriinsa. Kirjan loppupuolella äiti viimein pyytää tätä anteeksi. Pienten lasten kesänvietto keskellä sotaa ja muutenkin väkivaltaisessa ilmapiirissä ei ole vastuullisen vanhemman teko. On hurjaa lukea lasten kesätodellisuudesta, jossa pelkästään kävelemällä pihapiiristä ulos, voi joutua ammutuksi. Turvaa tuo isoisän lempeäsilmäinen lehmä, joka jaksaa kärsivällisesti kuunnella kaikki 8-vuotiaan pojan murheet ja pelot. Eräänä yönä lehmä synnyttää vasikan, mutta pojan riemu ihmeen todistamisesta muuttuu painajaiseksi isoisän purkaessa raivoaan ramman vasikan synnyttäneeseen lehmään. Tuosta yöstä ja monista muista isoisän kanssa vietetyistä öistä jää pysyvät haavat pojan sydämeen.
Mikähän siinä on, että monissa lapsiin kohdistuvan hyväksikäytön ja väkivallan kuvauksissa kuvaan kuuluu myös lehmä tai ainakin navetta ympäristönä. Näin oli ruotsalaisen Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogiassa, jonka avausosassa Lähdin veljen luo kaikista karmivimmat tilanteet koetaan navetassa. Sama pätee hollantilaisen Marieke Lucas Rijneveldin romaaniin Illan epämukavuus, jossa 10-vuotias lapsikertoja kasvaa ahdistavissa oloissa perheen maitotilalla. Toisaalta Rosa Liksomin romaanissa Väylä nuori kertoja tekee evakkomatkaa lehmien kanssa ja saa eläinystävistään voimaa jatkaa läpi ahdistavien vaiheiden. Nämä kaikki romaanit pyörivät mielessä tätä romaania lukiessa. Samalla tavalla Statovcin kirjassa lehmä on pojan ainoa ystävä ja lohtu, ja tuota sidettä vastaan tehty väkivalta on pahinta mahdollista laatua, sillä se rikkoo pojan luottamuksen siihen, että maailmassa olisi tilaa herkkyydelle, lempeydelle ja empatialle. Tai että kodin piiristä löytyisi turvaa ja hyväksyntää.
Sosiaalisen median tuomioistuimissa olen nähnyt jo useamman valittavan kirjan nimestä: lehmä poikii, eikä synnytä. Näiden julkaisujen kirjoittajat eivät selvästi ole lukeneet kirjaa ja jos myöhemmin lukevat, saavat varmasti kokea pienen piston sydämessään. Verbi on tottakai tarkoin harkittu, sillä samasta asiasta Kujtim-poikaa sättii kirjassa suomalaisen koulun opettaja. Poika ei selvästi kuulu Suomeen, kun ei edes tuollaista asiaa osaa kirjoittaa oikein kouluaineessaan! Suomalaisilla on tapana asettaa kielenkäytön rima todella korkealle. Ei ihme, jos maahanmuuttajia hirvittää puhua suomalaiselle. Espanjassa asuessani taas nauratti, miten jokaisesta huikatusta holasta sai paikallisilta vuolaat kehut. Statovcin romaanin kuvaus Suomesta, suomalaisista ja kehutusta koululaitoksestamme ei ole aina helppoa luettavaa.
Romaanin nykyhetken tasossa aikuinen Kujtim matkustaa äitinsä kanssa Kosovon pääkaupunkiin Pristinaan. Jatkuvien sotien runtelema kaupunki on edelleen surullinen näky ja sen asukkaat häilyvät taloudellisen ja henkisen romahduksen partaalla. Äiti ja poika yrittävät auttaa erästä köyhää perhettä, mutta kauppareissu muuttuu lähes tragikoomiseksi farssiksi. Kauppareissun loppuhuipentumana yliopiston käynyttä kirjailijaa vaaditaan tekemään mahdottomia: asentamaan pyykinpesukone tilaan, jossa ei ole sähköjä eikä vesiliitäntää. Äitikään ei ymmärrä, miten akateemisen koulutuksen saanut poika ei tällaisesta selviydy. Ja onhan hänellä se ajokorttikin! Kun äiti saa Kosovon kurjuudesta tarpeekseen, hän lähtee takaisin Suomeen, mutta Kujtim jää vielä Pristinaan. Äidilleen hän sanoo kirjoittavansa uutta kirjaa, mutta oikeasti hän hankkiutuu ”oikeisiin” töihin, kauppa-apulaiseksi hyllyjä täyttämään. Vähitellen hän vaipuu kohti romahduspistettä. Lopulta on aika kohdata traumojen alullepanija, eli isoisä, ja palata lapsuuden kesien maisemiin. On myös kirjoitettava viimeinen kirje kuolleelle isälle.
Statovci kirjoittaa kiihkeästi ja vaatien lukijaa hengittämään samaan rytmiin kertojan kanssa. Virkkeet saattavat olla jopa kolmisivuisia, ilman hengähdystä tarjoavaa pistettä. Yleensä en innostu tällaisesta tajunnanvirtamaisesta kerronnasta (tyylin virtuoosin José Saramagon romaanin olen joskus jättänyt jopa kesken tästä syystä), mutta tässä romaanissa se ei minua häirinnyt. Päinvastoin. Uppouduin täysillä kerronnan vietäväksi ja annoin sen viedä kaikkiin niihin näkyihin, joita minulle haluttiin tarjota. Tyyli sopii täydellisesti tähän romaaniin, joka on vapautumista monenlaisista pidäkkeistä. Kun kertoja pääsee vauhtiin, asioita vain ryöpsähtää ulos ja tulvan pysäyttäminen olisi eräänlaista väkivaltaa sekin. Toisaalta tuntuu siltä, että vaikeita asioita on helpompi vain lasketella menemään, niiden katkaiseminen pisteellä tekisi yksittäisistä asioista liian painavia ja jatkaminen kävisi työlääksi. Kerronnassa on samaan aikaan vahva kiireellisyyden tuntu – asia on niin polttava, että se on nyt äkkiä saatava kaikki paperille – ja samalla kieli on selvästi tarkkaan harkittua ja viimeisteltyä. Kertakaikkisen upeaa kerrontaa raskaista teemoista huolimatta. Tämän romaanin lukeminen on kuin kertojansa elämä, jossa nautinto ja kipu, viha ja rakkaus, banaali ja ylevä, kulkevat käsi kädessä, toisiinsa sulautuen.
Pajtim Statovci:
Lehmä synnyttää yöllä
Otava 2024
* Osta kirja Finlandia Kirjasta
Muissa blogeissa:
Donna Mobilen kirjat
Jorman lukunurkka
Kirjasähkökäyrä
Kirsin Book Club
Levoton lukija
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
90-luku hyväksikäyttö Kosovo Lehmä synnyttää yöllä maahanmuutto Pajtim Statovci sota traumat