Tea-time was Lady Milton’s favourite time of day. By four o’clock all the difficult bits of the day were over and she could slide gracefully towards dinner and nearly bed. Johnny – Lord Milton – had no interest in afternoon tea. Never had. They ate breakfast together and sometimes briefly came together for luncheon, but then rarely saw each other again before dinner. Absence was the foundation of a good marriage in Lady Milton’s opinion. At night they each kept to their own bedroom. Johnny had never been terrifically interested in that side of marriage. The only thing he really enjoyed was shooting something. Once she’d secured the future of the estate with Piers, he rarely bothered her.
I was a surprise to her that they’d managed a third child – Cosmo. (The second had proved to be a girl, so was not much use to them as a ’spare’.) Not that any of them could be classed as children any more, of course. Piers and Arabella were well into middle age and Cosmo must be in his forties now. Lady Milton tended to lose count once they were over thirty. Even before that, to tell the truth.
– Kate Atkinson: Death at the Sign of the Rook
Kate Atkinson on vuosien tauon jälkeen palannut Jackson Brodie -dekkarisarjansa pariin. Kuudes Brodie-kirja on nimeltään Death at the Sign of the Rook. Olen lukenut koko sarjan, mutta koska edellisestäkin kirjasta Liian kirkas taivas on jo viisi vuotta, Brodien seikkailut eivät olleet kovin hyvässä muistissa tätä uutuutta aloittaessani. Sitä edeltävät olen lukenut ennen blogiaikaa, joten en voinut edes turvautua omiin muistiinpanoihini. Sen verran muistin, että edellinen oli aika synkkä teemoiltaan, vaikka Brodie-kirjoissa on aina myös humoristinen puolensa. Ilahtuneena huomasin, että tässä uutuusromaanissa Atkinson on painottanut huumoria ja käsiteltävä rikosvyyhtikin liittyy taidevarkauksiin eikä mihinkään synkkään hyväksikäyttökuvioon, kuten edellinen. Tosin murhia tapahtuu tässäkin kirjassa, sekä oikeita että näyteltyjä. Tämä on siis rikoskirjallisuutta, mutta ei perinteisessä mielessä – kyseessä on kaunokirjallinen romaani, jossa sattuu olemaan rikos tai rikoksia juonen osana.
Kun Dorothy Padgett kuolee vanhuuteen, hänen perillisensä – kaksoset Hazel ja Ian – pyytävät Jacksonia etsimään maalauksen, joka on kadonnut heidän äitinsä makuuhuoneesta. Kyseessä on renessanssiajan muotokuva, ja he väittävät, etteivät tiedä sen rahallista arvoa, mutta haluavat sen takaisin tunnesyistä. He uskovat, että Dorothyn kotihoitaja Melanie Hope vei sen lähtiessään, mutta eivät halua sotkea poliisia mukaan. Jacksonista perijäkaksosissa ja heidän puheissaan on jotain epäilyttävää. Niin on myös Melaniessa, joka on kadonnut jäljettömiin. Pari kiinnostavaa löydöstä saa Jacksonin miettimään, onko sama nainen esiintynyt rooleissa, jotka käytännössä takaavat näkymättömyyden (siivooja, sairaanhoitaja, taloudenhoitaja) ja sitten kadonnut arvokkaan taideteoksen kanssa ennenkin. Yksi vastaava varkaus tapahtui Burton Makepeace Housessa, markiisi ja markiisitar Miltonin kodissa, ja Jacksonin vanha tuttu Reggie Chase tutki tapausta tuloksetta. On siis soitettava Reggielle.
Reggie ja Jackson päätyvät lopulta Burton Makepeacen Murhamysteeri-viikonloppuun, jossa kaikki ruumiit eivät ole näyttelijöitä eivätkä kaikki aseet lavasteita. Meno yltyykin varsin farssimaiseksi, kun lumen saartaman kartanon loputtomissa huoneissa seikkailee näyttelijäseurueen ja mysteeriviikonlopusta maksaneiden asiakkaiden lisäksi pari sattumalta tai tarkoituksella paikalle eksynyttä ulkopuolista, varsin eksentristä isäntäväkeä sekä yksi murhanhimoinen vankikarkuri. Tämä romaani on osittain tuttua verkkaisesti etenevää ja pohdiskelevaa Jackson Brodie -tyyliä, osittain Agatha Christie -tyyppinen mysteeri, osittain parodiaa Downton Abbey -tyylisen aristokratian rappiosta ja lopulta se tosiaan yltyy farssiksi, jossa henkilöt säntäilevät huoneesta toiseen joko oikeiden tai lavasteaseiden kanssa. Myös cosy crime -genre saa Atkinsonin käsittelyssä ironisen säväyksen. Vaikka tämä romaani päättyykin huomattavasti siistimmin kuin tyypillinen Jackson Brodie -romaani, siinä on silti tuttuja solmimattomia lankoja, selittämättömiä motiiveja ja asioita, joita on ilmeisesti tapahtunut kulissien takana, mutta joista emme koskaan saa varmuutta.
Atkinsonin vahvuus on hänen henkilöissään, ja heidän dialoginsa ja etenkin sisäiset monologinsa ovat suorastaan riemastuttavia, täynnä kuivaa brittiläistä ja usein hyvin mustaa huumoria. Jacksonin mielenmaisemaa maustavat ex-vaimo Julian joko aiemmin sanomat tai oletetut kriittiset kommentit tai ”naisten pop-up tuomioistuin”, joka huutelee kommenttejaan Jacksonin päässä aina, kun esille nousee naisiin liittyviä kysymyksiä. Yläluokkainen ja ilmeisen muistisairas Lady Milton vastaa Brodien ohella romaanin huumoripuolesta. Kaikki henkilöt tuntuvat hukanneen jotain: taideteosten ja muistin ohella mm. mielenterveytensä, jalkansa, uskonsa ja äänensä.
Joukossa on myös traagisempia henkilöitä, kuten traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivä entinen sotilas Ben, joka on menettänyt jalkansa ja sitä myötä halunsa elää, sekä uskonsa menettänyt pappi Simon, joka yhtäkkiä menettää myös puhekykynsä. Alkuun näihin vaihtuviin henkilöihin ja näkökulmiin oli vaikea päästä sisälle – etenkin äänikirjamuodossa -, mutta kärsivällisyys palkittiin. Death at the Sign of the Rook on taattua Atkinsonia, jossa kielellinen nerokkuus yhdistyy ironiseen huumoriin yllättävillä ja nautinnollisilla tavoilla. Vaikka tästä romaanista nauttiakseen ei ole välttämätöntä lukea sarjan aiempia kirjoja, on varmasti julmaa kieltää itseltään sellainen nautinto. Aiemmat olen lukenut Kaisa Katteluksen hienoina suomennoksina. Ilokseni kuulin, että myös tämä kirja saadaan Kaisan suomentamana ensi keväänä, kustantajana S&S.
Kate Atkinson returns to her Jackson Brodie detective series with the sixth installment, Death at the Sign of the Rook. The novel explores a blend of dark humor and crime as Brodie investigates the disappearance of a Renaissance portrait from the bedroom of the deceased Dorothy Padgett. Tasked by Dorothy’s twins, Hazel and Ian, Brodie suspects the disappearance is tied to their caretaker, Melanie Hope. The mystery deepens as Brodie uncovers connections to an earlier theft linked to the Miltons, prompting him to seek the help of his old acquaintance Reggie Chase.
The narrative combines elements of traditional mystery with literary fiction, parodying themes reminiscent of Downton Abbey while incorporating farcical elements as characters navigate a murder mystery weekend. Atkinson skillfully intertwines humor with poignant character studies, addressing deeper themes of loss and memory. With a diverse cast of characters, including those grappling with trauma and existential crises, Death at the Sign of the Rook showcases Atkinson’s linguistic brilliance and wit, ensuring a rewarding experience for both longtime fans and new readers of the series.
Kate Atkinson:
Death at the Sign of the Rook
Penguin Audio 2024
Äänikirjan lukija: Jason Isaacs
äänikirja Death at the Sign of the Rook dekkari englanninkielinen Jackson Brodie kartano Kate Atkinson murhamysteeri taidevarkaus