‘Darling, now listen. You know about me being beautiful?’

‘You’re all right.’

‘No, Rudolph, please say I’m beautiful; it’s part of the thing.’

‘I suppose you’re going to tell me you’re a beautiful female spy?’

‘In a way, I was.’

‘Yes, I’m quite sure you were. And that you have a Chief, but you don’t feel happy about his loyalty, so you’re really working on your own, and the War Office and Scotland Yard haven’t got an inkling of what you’re up to because you’re blazing a lone trail, but soon there will be sensational revelations, and you will be a national heroine. Oh God! Women are bores in wars.’ Rudolph returned to his paper.

Sophia left the Ritz in a great temper, and went straight to her Post where she had lunch alone at the canteen. It was much too late now to ring up Fred; he would be with his Blossom; she would have to make investigations on her own after all.

Nancy Mitford: Pigeon Pie

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Tänään on Naistenviikon viimeinen päivä ja aika päättää tältä erää kurkistus 1900-luvun brittinaisten upeisiin teoksiin. Kesää on vielä jäljellä ja muutama helmi odottaa lukupinossa, joten ei tämä toki tähän vielä pääty. Naistenviikon viimeiseksi kirjailijaksi valikoitui Nancy Mitford, jonka matkassa aina viihtyy. Pigeon Pie on yksi Mitfordin varhaisempia romaaneja. Itse asiassa Mitford kirjoitti tämän ironisen ja satiirisen hupailunsa toisen maailmansodan ensimmäisten kuukausien aikana. Mitford ei silloin voinut tietää, millaisen katastrofaalisen veron sota vaatisi. Huomautuksessa, joka lisättiin romaanin toista painosta varten vuonna 1951, Nancy Mitford kehottaa lukijoita muistamaan, että romaani kirjoitettiin ennen joulua 1939 ja julkaistiin 6. toukokuuta 1940. Mitfordin mukaan romaani oli “an early and unimportant casualty of the real war which was then beginning“.

Pigeon Pie on melkoisen päätön ja höpsö seurapiirikomedia yläluokkaisten brittien vakoilusekoiluista sodan alkuvaiheissa. Päähenkilö Sophia eli Lady Garfield on hurmaava seurapiirirouva, joka asuu suurenmoisessa talossa miehensä Luken ja rakkaan ranskanbulldoginsa Millyn kanssa. Välillä talossa asustelee myös molempien rakastajat ja järjestely tuntuu sopivan hyvin molemmille. Kun sota julistetaan elokuussa 1939, Sophia aloittaa vapaaehtoistyön ensiapuasemalla, jossa hänen tehtävänään on lähinnä lajitella pyykkiä ja merkata tussilla koodeja potilaiden otsiin. Oikeasti hän haluaisi olla kaunis naisvakooja, jollainen hänen suurin vihollisensa prinsessa Olga (syntymänimeltään Baby Bagg) väittää olevansa. Sophiaa ei tunneta suurena ajattelijana tai älykkönä, pikemminkin päinvastoin. Tämä tietysti tekee tilanteesta herkullisemman, kun juuri hän puolivahingossa sotkeutuu vastavakoilun maailmaan ja onnistuu paljastamaan saksalaisvakoojien juonet. Siitäkin huolimatta, että saa opeteltua Morse-aakkosista vain kolme ensimmäistä kirjainta.

Sophian kummisetä, kiharaisiin peruukkeihin mieltynyt laulajatähti Sir Ivor King, murhataan salaperäisesti, mikä tekee Sophiasta perijättären ja tuo vähän jännitystä elämään. Sitten näyttääkin siltä, ettei kummisetä olekaan kuollut, vaan hän on vain vaihtanut laulukuoroa ja laulaakin radiossa nyt saksalaisten propagandaa. Mutta onko hän siellä täysin vapaasta tahdostaan? Sitten Sophia törmää natsivakoojien pesään ja he pakottavat hänet vaikenemaan sieppaamalla Milly-koiran. Tätä Sophia ei voi sietää. Hänen on kerättävä kaikki voimansa ja älykkyytensä estääkseen katalan juonen ja pelastaakseen Millyn, kummisetänsä ja koko Englannin. Hänen on siis kuitenkin ryhdyttävä kauniiksi naisvakoojaksi ja se jos mikä on hänestä hyvin ilahduttavaa. Lukijat tietysti havaitsevat vihjeitä paljon aikaisemmin kuin itse Sophia, joka ei tunnu huomaavan tai ymmärtävän edes asioita, jotka ovat suoraan hänen silmiensä edessä, tai sitten ylitulkitsee kaiken olevan jotain salakoodia. Mutta onhan se jännittävää, että elämässä tapahtuu muutakin kuin iänikuista samppanjaa ja ostereita. (Tosin Sophia oli jo joutunut kohtaamaan karun todellisuuden, kun talousvaikeuksissa oleva ystävä tarjosi vain savulohta ja punaviiniä.)

Sankarittaremme ohella romaanissa on herkullisia sivuhenkilöitä: Sophian kotona hänen aviomiehensä vieraana majailevat Bostonin veljeskunnan jäsenet Florence Turnbull (jolla on kyyhkysiä huoneessaan) ja Mr Heatherley Egg (mistä Mitford näitä nimiä oikein keksii), Sophian ystävät Ned ja Fred (jotka vuorottelevat hallituksen jäseninä), vasemmistolaisystävä Mary Pencill (joka sanoo, että Venäjän kiinnostus Suomeen on vain isoveljen huolta), huonekaluvaras Lady Beech, Sophian rakastaja Rudolph (joka pukeutuu vakuuttavasti valeasuihin), ensiapuaseman johtaja Sister Wordsworth, ja tietysti “Laulujen kuningas” Sir Ivor King, joka muun muassa juontaa lemmikkejä varten tarkoitettua propagandistista lauluohjelmaa. Mitford myös pilkkaa politiikkaa ja poliitikkoja, jopa maita, jotka käyttäytyvät hyvinkin lapsenomaisesti ja ovat menettäneet otteensa tilanteesta. Ja ennen kaikkea hän piikittelee aristokratiaa, jota hän itsekin edusti. Kannattaa tutustua Mitfordien sisarusten ja heidän perheensä taustaan, niin ymmärtää millaisesta maastosta Nancyn satiiri kumpuaa. Kuuntelin romaanin pari vuotta sitten julkaistuna äänikirjaversiona, jonka lukee luottolukijani Juliet Stevenson. Kyllähän tämän ihanan epäkorrektin hupailun seurassa viihtyi, varsinkin loppua kohden tunnelma tiivistyi ja juoni pääsi kunnolla vauhtiin.

Nancy Mitford:
Pigeon Pie
Penguin Audio 2021
(alun perin julkaistu 1940)
Äänikirjan lukija: Juliet Stevenson

Sinua voisi myös kiinnostaa

Elizabeth Jenkins: The Tortoise and the Hare

Nancy Mitford: Love in a Cold Climate

Michelle Gable: The Bookseller’s Secret

Jessica Mitford: Hons and Rebels

Nancy Mitford: The Pursuit of Love

Seuraa Kirjaluotsia

#naistenviikko2023 äänikirja englanninkielinen Nancy Mitford Pigeon Pie satiiri seurapiirikomedia toinen maailmansota vakoilu