She could not have said exactly when she had become aware of how often their neighbour Blanche Silcox’s name occurred in Evelyn’s conversation as that of a woman immensely knowledgeable on rural topics, whose opinions on the ethics of tied cottages, drainage and poultry-keeping for profit called forth respectful agreement. To all such topics Imogen herself could only listen in silence. When they looked at buildings and works of art she and Evelyn were delightfully of one mind but their attitude to nature, in particular to the countryside, was not the same. Evelyn was deeply moved by natural beauty; one of his reasons for choosing a house in Berkshire was that he loved the landscape with its chalk uplands, bare except for the groups of beech trees trees that stood like sacred groves; but he looked at the scene not only as a devotee but as an economist. He scolded Imogen for any admiration of natural beauty which disregarded usefulness and sense, for admiring dead trees that raised their arms specter-like against dark woods, or poppies and cornflowers among wheat, or broad verges and overhanging hedgerows that took up space which should have been under cultivation; he was irritated by her sympathy with the travelling deer that ate young shoots in plantations and with the rabbits and squirrels that every sensible person regarded as pestilent.

Elizabeth Jenkins: The Tortoise and the Hare

On taas Naistenviikkohaasteen aika ja edellisvuosista tuttuun tapaan oma alateemani haasteessa on brittiläiset naiskirjailijat 1900-luvulta. Näitä vain rakastan lukea kesäisin! Aina pitää joku uusi nimi saada tuttujen kirjailijoiden joukkoon ja tällä kertaa se on Elizabeth Jenkins (1905-2010). Pitkän elämänsä aikana Jenkins ehti tehdä myös mittavan uran kirjailijana. Romaanien ohella hän kirjoitti useita elämäkertoja merkittävistä henkilöistä, kuten Jane Austenista. Jenkinsin menestynein romaani, vuonna 1954 julkaistu The Tortoise and the Hare sisältääkin enemmän kuin ripauksen Austenia. Se kertoo erään avioliiton hitaasta ja salakavalasta hajoamisesta. Vuonna 2011 julkaistu Viragon kustantama laitos sisältää myös Hilary Mantelin kirjoittaman esipuheen.

Romaani keskittyy Greshamin perheeseen, johon kuuluvat 52-vuotias menestynyt asianajaja Evelyn Gresham, hänen nuori kaunis vaimonsa Imogen sekä pariskunnan kymmenvuotias poika Gavin. He asuvat maalla Berkshiressa, joka kuuluu Lontoon ympäristön vauraisiin maalaiskreivikuntiin. Imogen on miestään viisitoista vuotta nuorempi. Ikäerolla ei ollut suurta merkitystä heidän mennessään naimisiin, mutta nyt kaksitoista vuotta suhteen alkamisen jälkeen, kuilu alkaa näkyä. Vaikka Evelyn alun perin ihastui Imogenin nuorekkaisiin piirteisiin, hänen tarpeensa ovat muuttuneet ajan myötä. Nyt Imogenin on omistauduttava tekemään Evelynin elämästä mahdollisimman sujuvaa ja rauhallista. Tehtävä on osoittautunut haastavaksi Evelynin tinkimättömien standardien vuoksi. Imogen on herkkä, romanttinen ja myötätuntoinen nainen, mutta huushollin johtaminen ja käytännöllisyys eivät ole hänen vahvuuksiaan. Hän on myös taustaltaan ja sielultaan kaupunkilainen, eikä niin perusta maaseudun aktiviteeteista.

Naapurissa asuva Blanche Silcox on täysin päinvastainen kuin Imogen. Viisikymppinen Blanche on täydellinen esimerkki maaseudun herrasväestä käytännöllisiä tweed-vaatteitaan ja hattujaan myöten. Tyylitietoiseksi häntä ei voi kuitenkaan sanoa ja koko hänen olemuksensa on homssuinen ja karkea. Siinä missä Imogen on hiljainen, hienostunut ja kohtelias, Blanche on tavanomainen, käytännöllinen ja suorapuheinen. Hän kuuluu erilaisiin komiteoihin ja on paikallisen yhteisön johtohahmo. Hitaasti mutta varmasti Blanche alkaa tunkeutua Imogenin reviirille ja hienovaraisin mutta määrätietoisin askelin sekaantuu Greshamien avioliittoon.

Ei kestä kauaa, kun Evelyn viettää yhä enemmän aikaa Blanchen kanssa. Hän poikkeaa päivittäin Blanchen luona, puhuu tämän kanssa jatkuvasti puhelimessa ja turvautuu usein tämän apuun. Koska Imogen ei osaa ajaa autoa, on vain ystävällistä, että Blanche kuskaa Evelynia Lontooseen. Aina kun Imogen uskaltaa kommentoida miehensä läheisiä välejä Blancheen, Evelyn muistuttaa kuinka käytännöllistä on, että naapurissa asuu niin tomera ja maaseudun tavat hyvin tunteva nainen. Blanche tunkeutuu vähitellen myös Imogenin ja Gavinin väliin. Hän järjestää pojalle ratsastustunteja ja tutustuttaa tämän kalastuksen saloihin. Imogen voi vain avuttomana seurata vierestä, miten sekä mies että poika hurmaantuvat naapurinrouvan energisyydestä.

Kaikki neljä päähenkilöä, Imogen, Evelyn, Blanche ja Gavin, piirtyvät esiin kaikkine yksilöllisine tapoineen, huolineen ja heikkouksineen. Myös sivuhenkilöt tukevat tarinaa vahvasti, erityisesti Imogenin tarkkanäköinen ystävä Cecil ja Evelynin koulukaveri Paul, myötätuntoinen mies, joka on hieman rakastunut Imogeniin ja joka itsekin kamppailee epätasapainoisessa avioliitossa. Huomion ansaitsee ehdottomasti myös Gavinin ystävä Tim, hellä mutta hieman hukassa oleva poika, johon Imogen kiintyy osittain tämän kaoottisen kotitilanteen vuoksi. Tuon naapurustossa asuvan taiteilijaperheen edesottamukset ovat kirjan eksentrisintä antia. Heidän suureellisista juhlistaan tulee mieleen Nancy Mitfordin romaanit.

Kaiken kaikkiaan The Tortoise and the Hare on hätkähdyttävän hieno kuvaus avioliiton vähittäisestä rappeutumisesta. Vaikka se sijoittuu vahvasti sotien jälkeiseen englantilaiseen luokkayhteiskuntaan, siinä on paljon ajatonta ja yleispätevää. Tämän romaanin vahvuus piilee tarkkuudessa, jolla Jenkins kuvaa kolmiodraaman asteittaista kehittymistä. Samalla se kyseenalaistaa parisuhteiden perinteisiä oletuksia ja odotuksia. Klassisessa kolmiodraamassa on tavallisempaa, että mies tulee nuoremman naisen viettelemäksi ja vanhempi nainen jää varjoon katkeroitumaan. Tässä tapauksessa konventiot kääntyvät päälaelleen, kun kaunis, sulava Imogen on menettämässä taistelun vanhemmalle ja homssuiselle Blanchelle. Onko siis Blanche kirjan kilpikonna, joka oveluudellaan jättää jälkeensä ketterämmän jäniksen? Olisikohan Jenkins halunnut myös henkilöiden nimivalinnoilla ravistella stereotypioita, sillä kirjassa on useampi molemmille sukupuolille sopiva nimi. Menikin hetki, että tajusin Evelynin olevan aviomies ja vastaavasti Cecilin olevan Imogenin ystävätär. Jenkinsia ei ole taidettu lainkaan suomentaa, mikä on todella sääli.

Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 15 – Kirjan nimessä on ja-sana.

Elizabeth Jenkins:
The Tortoise and the Hare
Virago Press 2011
(alun perin julkaistu 1954)

Sinua voisi myös kiinnostaa

Anita Brookner: Look at Me

Barbara Comyns x 3

Elizabeth Taylor: The Soul of Kindness

Barbara Pym: An Academic Question

Elizabeth Taylor: In a Summer Season

Nancy Mitford: Love in a Cold Climate

Iris Murdoch: A Fairly Honourable Defeat

Elizabeth Bowen: The House in Paris

Seuraa Kirjaluotsia

#naistenviikko2023 50-luku avioliitto Elizabeth Jenkins The Tortoise and The Hare