Maria keskittyi, antoi voimansa laskeutua mereen ja seurasi verkkoa, jonka oli aaltoihin ja syvänteisiin punonut. Hä kurkotti kohti Baleaareja, missä Sergen merentuntu ennen oli tuikahdellut.
Vedessä ei tuntunut mitään.
Maria kurkotti kauemmas, meri tarttui hänen etsintäänsä ja se levisi eteenpäin, aina eteenpäin, länteen ja itään. Atlantin puolella välkähti jotain tuttua. Ada. Sen pidemmälle aistit eivät yltäneet. Idässä hän tunsi vartijan, jonka nimeä ei tiennyt.
Maria etsi ja kurkotteli. Kysyi ja ihmetteli. Hänen voimansa työntyi syviin vesiin, merivirtojen syöksyihin. Sieltä, meren syvänteistä, huokui suru ja kaipaus.
Hän kuuli kaukaa makrillihain surulaulun, johon yhtyi maltanrauskun valitus.
Serge oli todella kuollut.
Rantavedessä kävi värähdys, tyyni vesi rypyttyi hetkeksi.
Kyyneleet virtasivat pitkin Marian poskia, suru kiiri meren syvyyksiin, kohti itää ja länttä. Ada vastasi, samoin idän tuntematon vartija.
He lauloivat yhdessä sävelen, jättivät hyvästit Sergelle. Lohduttivat merta, joka vavahti kerran.

Anni Kuu Nupponen: Sydänmeri

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Varsinkin kesällä meren rannalla lomaillessa on hauska lukea merestä kertovia kirjoja. Anni Kuu Nupposen tänä kesänä julkaistu romaani Sydänmeri sopii merilukemistoon täydellisesti. Se on maagisen tarinan muotoon puettu rakkaudentunnustus merelle ja hätähuuto merien suojelun puolesta. Lähitulevaisuuteen sijoittuva tarina tuo esiin niitä faktoja, joita olemme tänäkin kesänä saaneet uutisista lukea. Ihan viime päivinä vastaan on tullut esimerkiksi uutisia merien lämpenemisestä, saastuttavista risteilyaluksista, muoviroskan valtaamista merialueista, mereen valuneista jätevesistä ja valaiden ja pingviinien joukkokuolemista. Välillä sitä vain ihmettelee, mitä vielä pitää tapahtua, että ihminen havahtuu. Romaanissa se jokin tapahtuu vuonna 2024 hirmumyrskyn muodossa, jota 17 vuotta myöhemmin kutsutaan nimellä tuomiopäivän myrsky. Se oli käännekohta, joka sai viranomaiset viimein kuuntelemaan ilmastotutkijoiden ja meribiologien suosituksia ja toimimaan päättäväisesti niiden pohjalta. Toimien seurauksena meri oli alkanut puhdistua ja ihmiskunta auttoi sitä selviämään.

Romaanin päähenkilö, seitsemänkymppinen Maria, muistaa hyvin tuomiopäivän myrskyn, koska hän oli sen kaiken keskellä. Merenvartijana hänen tehtävänsä oli tyynnyttää merta ja saada myrsky laantumaan. Jotain meni kuitenkin pahasti pieleen. Siitä lähtien hän on ollut kaukana omasta sydänmerestään, kahlittuna Välimeren rannalle Nerjaan ja instituutin tiukan valvonnan alla. Hän kärsii kovista kivuista, joihin auttaa vain suolainen merivesi. Hän pääsee uimaan ja saa sydänvettä juodakseen vain rajoitetusti, juuri sen verran että pysyy elossa. Hämmästys onkin suuri, kun häntä yhtäkkiä pyydetään kouluttamaan uutta merenvartijakokelasta Miguelia. Pitkästä aikaa Maria tuntee todella elävänsä tutustuttaessaan nuorta Miguelia merenvartijoiden saloihin. Merentuntu on Miguelissa erityisen vahva ja hän oppii nopeasti, mutta jokin hänessä myös vastustaa meren kutsua. Katolinen Miguel ajautuu uskonkriisiin: voiko samaan aikaan uskoa Jumalaan ja mereen voimaan?

Sydänmeri ammentaa eri kulttuureille ja uskonnoille yhteisistä vedenpaisumusmyyteistä ja kirjallisuudessa ja taiteessa esiintyvistä meritulkinnoista. Tarinassa merellä on tunteet, se suuttuu kokemistaan vääryyksistä ja kostaa ne ihmiskunnalle raivoavien myrskyjen muodossa. Merenvartijat kuuluvat merelle, he ovat meren koskettamia ja rakastamia, ja heillä on kyky laulaa meri tyytyväiseksi ja tyynnyttää meren raivosta syntyneet aallot. Heissä on vahva merentuntu, he tunnistavat toisensa ja pystyvät keskustelemaan keskenään erityisellä meriäänellä. Heidän seuraansa hakeutuu myös muita meren koskettamia olentoja, yllättäen erityisesti kissoja. Marian luo saapuu usein kolme villiä merikissaa, joille hän antaa nimet Nazca, Pontos ja Moby Dick.

Sydänmeri on lähtökohdiltaan kiehtova, kauniisti ja vetävästi kirjoitettu romaani, mutta kerronta tuntuu välillä tukehtuvan kaiken pakahduttavan meritunteilun alle. Kirjoissa, joissa on keksitty omaperäisiä käsitteitä, kuten tässä esimerkiksi merentuntu ja meriääni, tuntuu usein käyvän niin, että noita jänniä termejä sitten viljellään kyllästymiseen asti. Kirjassa merenvartijoiden suhde mereen kuvataan hyvin romanttisesti ja sensuellisti, siinä on jopa jotain eroottista. Muutenkin merenvartijat tuntuvat olevan seksuaalisesti aktiivisia ja avomielisiä rakastajia. Merenvartijat eivät vanhene yhtä nopeasti kuin tavalliset ihmiset ja pystyvät vedessä uskomattomiin suorituksiin. Välillä kerronta lipsahtaa tahattoman komiikan puolelle, esimerkiksi kuvatessaan seitsemänkymppisen Marian ja nuoren Miguelin delfiinimäisiä hyppyjä vedessä.

Ajatus puolimaagisista merenvartijoista on sykähdyttävä. Marian ja Miguelin vanavedessä on hauska pohtia, ketkä historian henkilöt, kirjailijat ja taiteilijat voisivat olla merenvartijoita tai muuten meren koskettamia. Merenvartijoiden työ on yksinäistä puuhaa, sillä valtaosa ihmisistä ei heidän olemassaoloaan saa koskaan tietää. Työ on välillä kuin salaisen palvelun agentilla, yhtä vauhdikasta, vaarallista ja salassa tehtävää. Joskus on valehdeltava myös lähimmille, joten liiaksi ei ihmisiin kannata kiintyä. Onneksi meren rakkaus on ikuinen. Sydänmeri kurkottaa kohti toiveikkuutta siitä, että lähitulevaisuudessa ihmiset havahtuisivat suojelemaan merta ja maapalloa ja onnistuisivat vielä muuttamaan kurssia parempaan. Toivon mukaan havahtumiseen ei oikeasti tarvita niin suurta uhrausta kuin tässä kirjassa.

Helmet-lukuhaaste 2023:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 43 – Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa.

Anni Kuu Nupponen:
Sydänmeri
Gummerus 2023

Muissa blogeissa:
Hemulin kirjahylly

Sinua voisi myös kiinnostaa

Patrik Svensson: Meren kutsu: tarinoita ihmisen uteliaisuudesta

Laline Paull: Pod

Petra Rautiainen: Meren muisti

Iris Murdoch: The Sea, The Sea

Morten A. Strøksnes: Merikirja

Seuraa Kirjaluotsia

Anni Kuu Nupponen helmet2023 helmethaaste lähitulevaisuus maaginen realismi meri meriensuojelu Sydänmeri