She, like all mothers, constantly casts out her thoughts, like fishing lines, towards her children, reminding herself of where they are, what they are doing, how they fare. From habit, while she sits there near the fireplace, some part of her mind is tabulating them and their whereabouts: Judith, upstairs. Susanna, next door. And Hamnet? Her unconscious mind casts, again and again, puzzled by the lack of bite, by the answer she keeps giving it: he is dead, he is gone. And Hamnet? The mind will ask again. At school, at play, out at the river? And Hamnet? And Hamnet? Where is he? Here, she tries to tell herself. Cold and lifeless, on this board, right in front of you. Look, here, see. And Hamnet? Where is he?

Maggie O’Farrell: Hamnet

Sukelsin juuri päätä pahkaa 1500-luvulle, kun Anneli Kannon historiallinen romaani Rottien pyhimys johdatteli Hattulan kirkon seinämaalausten syntyyn. Siitä oli hyvä jatkaa samalla vuosisadalla Maggie O’Farrellin Hamnetin parissa. Shakespearen kotikylään Stratfordiin 1500-luvun lopulle sijoittuva romaani ei voisi kyllä olla kauempana Hattulan rehevän ronskista menosta. Romaanien lähtökohdat taas ovat hyvin samankaltaiset. Molemmat kirjailijat ovat tarttuneet historialliseen tietoaukkoon ja täydentäneet sen omalla mielikuvituksellaan. O’Farrellin lähtökohtana on ollut ylimalkaiset tiedot Shakespearen pojan Hamnetin kuolemasta. Tiedetään, että Shakespearella oli kolme lasta: Susanna sekä kaksoset Hamnet ja Judith. Tiedetään myös, että Hamnet kuoli vuonna 1596 ollessaan 11-vuotias ja että muutamaa vuotta myöhemmin Shakespeare kirjoitti kuuluisan tragediansa nimeltä Hamlet. Paljon muuta asiasta ei tiedetä ja näiden ääriviivojen sisään O’Farrell värittää tarinansa perheen suuresta tragediasta.

Odotin tämän romaanin lukemista kovasti ja sainkin todella konkreettisesti odottaa, sillä kirjaston varausjono eteni tuskallisen hitaasti. Vuoden jonotuksen jälkeen kirja oli käsissä ja odottaessa romaani oli ehtinyt saada jo palkintojakin. Hamnet voitti mm. vuoden 2020 Women’s Prize for Fictionin. Olen pitänyt O’Farrellin aiemmista romaaneista, joten odotukset olivat monellakin tapaa korkealla. Olisiko liian korkeat odotukset olleet syynä siihen, etten aivan täysillä hurmaantunut tästä traagisen kauniista tarinasta, vaikka sen monet ansiot näenkin. Kerronta on kaunista ja tulkinnat henkilöistä ja tapahtumista kiinnostavia, mutta jonkinlainen kalvo jäi minun ja tekstin väliin. Koin kirjan ajoittain jopa tylsäksi ja väkinäiseksi, mikä tuntuu kamalalta sanoa.

Eräänä kesäpäivänä vuonna 1596 Stratford-upon-Avonissa 11-vuotias Judith makaa voipuneena sängyssä korkeassa kuumeessa. Hänen kaksoisveljensä Hamnet lähtee epätoivoisesti etsimään apua. Isä on kaukana Lontoossa ja äiti mailin päässä kitkemässä lääkerohtopuutarhaansa. Kun muitakaan aikuisia ei löydy hätiin, Hamnet palaa siskonsa luo, käpertyy tämän viereen ja päättää huijata kuolemaa: hän ottaa siskonsa paikan. Kun sana Judithin huonosta tolasta viimein tavoittaa teatterikiertueella olevan isän, hän ryntää matkaan. Kotiin päästyään hän löytää lakanan alta tyttären sijaan ainoan poikansa, elottomana. Historiankirjoihin pojan kuolema päätyy sivulauseeksi, taas on paiserutto vienyt yhden uhrin. Mutta lapsen kuolema on aina tragedia läheisille eikä suuri runoilijakaan voi olla surulle immuuni. Hän käsittelee sitä omalla tavallaan, vetäytyy työnsä pariin ja sitten muutaman vuoden päästä yllättää näytelmällä, jolle on antanut edesmenneen poikansa nimen. Vaimo järkyttyy sen kuullessaan ja matkustaa Lontooseen todistamaan tätä hirveyttä paikan päälle. Kuinka mies saattoi tärvellä pojan muistoa näin? Teatterin katsomossa häntä odottaa emotionaalinen vuoristorata ja vihdoin hän pystyy näkemään oman surunsa läpi myös miehensä surun.

Pidän kyllä kirjailijan pyrkimyksestä oikaista historiankirjoituksessa usein sivuutetut seikat: vaimon ja lasten merkityksen suurmiesten saavutusten taustalla. O’Farrell on ottanut vapauksia tulkita esimerkiksi Shakespearen avioliittoa toisin kuin monet elämäkerturit ovat tehneet. O’Farrell on myös päättänyt käyttää Shakespearen vaimosta Anne Hathawaysta tämän ristimänimeä Agnes. Agnes oli miestään kahdeksan vuotta vanhempi ja raskaana, kun he menivät naimisiin. Tästä on ollut helppo tehdä päätelmiä pakkoavioliitosta, mutta O’Farrell ei ole halunnut tehdä niin helppoja johtopäätöksiä. Hän loihtii parin välille aitoa rakkautta ja tekee heistä ymmärtäjiä toisilleen. Eksentrinen ja ankaran isänsä ikeen alla kärsivä William ja erityisen luontosuhteen ja näkijän lahjoja omaava orpo Agnes löytävät turvan toisistaan. Kirjassa Agnes on myös se, joka ovelasti junailee miehensä Lontooseen pois isän käskytyksen alta ja myöhemmin katuu tekoaan, kun mies jääkin pitkiksi ajoiksi teatteriuraansa luomaan.

Hamnet on kerronnaltaan hyvin lyyrinen, mikä tietysti sopii teemaan. Hunaja valuu slow as sap, orange-gold, scented with the sharp tang of thyme and the floral sweetness of lavender ja luumuilla on red-gold jackets near to bursting with sweetness. Runsas ja aistivoimainen kuvailu sai kuitenkin omat kanavani tukkoon, olisin kaivannut tilaa hengittää kaiken hunajaisen makeuden keskellä. Kerronnan näkökulma vaihtelee läpi kirjan, mutta jää harmillisen etäiseksi. Agnes on kerronnan keskushenkilö, sille kuuluisalle näytelmäkirjailijalle ei edes anneta nimeä. Myös Hamnetin, Judithin ja Susannan matkassa kuljetaan. Välillä seurataan jopa paiseruttoa kantavan kirpun matkaa meren yli. Kulkutautiepidemia tekee tästä romaanista tietysti myös omalla tavallaan ajankohtaisen. Kiinnostava yksityiskohta on se, että kirjassa Lontoon teatterit ovat vähän väliä kiinni ruttoepidemian vuoksi. Ehkä siitä voi repiä myös jotain lohdun riekaleita koronan vuoksi kärsineelle kulttuurialalle: ennenkin on epidemioista selvitty ja noustu takaisin lavoille.

Helmet-lukuhaaste 2021:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 13 – Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin.

Maggie O’Farrell:
Hamnet
Tinder Press 2020
Kirjastolaina

Sinua voisi myös kiinnostaa

Maggie O’Farrell: Lucrezian muotokuva

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään

Elämyksiä Kansallisteatterissa: Lemminkäinen ja Julia & Romeo

Maggie O’Farrell: Varoitus tukalasta helteestä

Ian McEwan: Pähkinänkuori & Kansallisteatterin Macbeth

Maggie O’Farrell: This Must Be the Place

Seuraa Kirjaluotsia

englanninkielinen epidemia Hamlet Hamnet helmet2021 helmethaaste kaksoset kuolema Maggie O'Farrell Shakespeare tragedia Women's Prize for Fiction