Viikon sisään on mahtunut kaksi elämyksellistä teatteri-iltaa Kansallisteatterissa. Lemminkäinen riemastutti Pienellä näyttämöllä lauantaina 3.3. ja Julia & Romeo ihastutti ensi-illassa Suurella näyttämöllä keskiviikkona 8.3. Molemmissa näytöksissä olin Bloggariklubin kutsumana, lämmin kiitos näistä unohtumattomista illoista!

Lemminkäinen, Kansallisteatterin Pieni näyttämö 3.3.2018

ROOLEISSA Tomi Alatalo, Kristiina Halttu, Saara Kotkaniemi, Cécile Orblin, Terhi Panula, Antti Pääkkönen ja Marja Salo
MUUSIKOT Oskari Lehtonen ja Jesse Ojajärvi
OHJAUS Juha Hurme
LAVASTUS JA PUKUSUUNNITTELU Heini Maaranen
MUSIIKKI Petra Poutanen-Hurme
VALOSUUNNITTELU Kalle Ropponen
KOREOGRAFIA Saara Hurme
TAISTELUKOREOGRAFIA Seppo Kumpulainen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Laura Sgureva
OHJAAJAN ASSISTENTTI Ines Kakkonen

Odotukset olivat korkealla, kun suuntasin ihmettelemään Juha Hurmeen käsikirjoittamaa ja ohjaamaa Lemminkäistä. Näytelmän ensi-ilta oli Kalevalan päivänä ja lehdissä oli jo näkynyt ylistäviä arvioita, joita olin varovasti silmäillyt. Odotusarvoa lisäsi myös hiljattain luettu ja pidetty Niemi sekä Juha Hurmeen hulvattomat turinat Bloggariklubilla. Mitä jos en ymmärräkään mitään näytelmästä, jonka Hurme itse on sanonut kertovan “ei mitään mistään”. Punainen lanka olikin hieman hakusessa, mutta pian kävi selväksi ettei ymmärtämisellä ollut niin väliä. Nyt oli pitkälti kyse viihtymisestä ja sitä Lemminkäinen tarjoili roppakaupalla ja vaikeasti määriteltävällä tavalla. Taisin suurimman osan aikaa tuijottaa menoa suu jähmettyneenä hölmistyneeseen virneeseen. Ääneenkin taisin naurahdella, vaikka ei yleensä kuulu tapoihini.

Antti Pääkkönen, Marja Salo ja Tomi Alatalo. Kuva: Kansallisteatteri, Tommi Mattila

Lemminkäinen sekoittaa surutta suomalaista kansanrunoutta, Kalevalaa ja viikinkitarinoita, sekoittaa soppaan lainauksia niin persialaiselta Avicennalta, Shakespearelta kuin Linnaltakin ja kruunaa kaiken aikamme uudella kansanrunoudella, bisnesjargonilla. Tyky-tyky-tyky-tyky-tyky-TYKY-toimintaa tarvitaan vetreyttämään myös näitä bisnesmiehiä ja -naisia, kahta verisesti kilpailevaa huijarikoplaa, jotka taistelevat paikasta romurautabisneksen huipulla. Toisella puolella ovat kaksoset Fleming-Lemminkäinen (Tomi Alatalo) ja Lemminkäinen (Marja Salo), Persiasta oppinsa ja uskontonsa hakenut aseenkantaja Tiera (Antti Pääkkönen), hänen ennusmerkkejä kaikkialla näkevä vaimonsa Tuira (Terhi Panula) sekä Flemingille vaimoksi ostettu katkera Kyllikki (Saara Kotkaniemi). Porukkaa johtaa kaksosten äiti Ema (Kristiina Halttu), joka palvoo huithapelia poikaansa ja hyljeksii tytärtään, jolle on säästösyistä annettu sama nimi kuin veljelleen. Vastavoimana ja kaiken takana naruista vetelee hohdokas ja katala pohjoisen emäntä Louhivuori (Cécile Orblin).

Yksinkertainen, harrastajateatterimainen lavastus ilahdutti ja esityksessä nähtiin selvästi piikittelyä viime aikoina teatterilavoja vallanneen projisointihysterian suuntaan. Eräässä kohtauksessa puhuttiin ruotsia ja suomennos heijastettiin piirtoheittimellä seinälle. Lavan takaosasta suuren osan veivät muusikoiden enemmän ja vähemmän perinteiset soittimet. Itse muusikoita ei kuitenkaan häivytetty vain taka-alalle, vaan Oskari Lehtonen ja Jesse Ojajärvi pääsivät loistamaan orgaanisena osana näyttelijäkaartia, myös lavan etuosassa punnertaen. Hyvin fyysistä soitantaa oli ilo kuunnella ja katsella, muusikot loivat esityksen äänimaisemaa kekseliäällä tavalla. Varsinaiset musiikkinumerot koreografioineen olivat näytelmän huippukohtia, joissa pulppusi vuoroin ilo ja oivallus, vuoroin liikutus ja väristykset. Väliajalla totesimme, että samaan aikaan toisaalla valittavana ollut Suomen Euroviisubiisi olisi saanut huiman haastajan letkeästä Pullo ja puteli -biisistä. Näyttelijät selvästi nauttivat siitä, että saivat revitellä ja hullutella sydämensä kyllyydestä. Hontelomaisen Flemingin eli Tomi Alatalon akrobaattinen koikkelointi oli hulvatonta ja Antti Pääkköstä en ole aikoihin nähnyt noin irrottelevassa roolissa. Sähäkkä Cécile Orblin näytti myös nauttivan roolistaan keikaroivana Louhivuorena.

Antti Pääkkönen, Kristiina Halttu, Cécile Orblin ja Saara Kotkaniemi. Kuva: Kansallisteatteri, Tommi Mattila

Loppua kohden kiihtyvä valtataistelu saa shakespearelaisia piirteitä, kun kaltoinkohdeltu Kyllikki pettää porukan ja lähettää taistelutahtoa puhkuvat kumppaninsa taisteluun, jossa kortit on jo jaettu. Miekat viuhuvat ja pelkurimainen Fleming pakenee häntä koipien välissä pakkaseen ja unohdukseen hytisemään. Parituntinen elämysmatka päättyy makaabereihin tunnelmiin. En tiedä mitä opin, mutta viihdytetyksi ainakin tulin. Tämän enempää en osaa tätä spektaakkelia kuvailla, joten on aika siirtyä siihen varsinaiseen Shakespeareen, Julia & Romeo, sekin tuoreella modernilla twistillä.

Julia & Romeo, ensi-ilta Suurella näyttämöllä 7.3.2018

ROOLEISSA Jarno Hyökyvaara (TeaK), Olli Ikonen, Katariina Kaitue, Satu Tuuli Karhu (TeaK), Eetu Känkänen (TeaK), Miro Lopperi (TeaK), Sanna-Kaisa Palo, Heikki Pitkänen, Olli Riipinen (TeaK), Kristo Salminen, Sonja Salminen ja Juha Varis
MUUSIKOT Mila Laine ja Aleksi Kaufmann
OHJAUS Jussi Nikkilä
SOVITUS JA ESITYSDRAMATURGIA Anna Viitala
SUOMENNOS Marja-Leena Mikkola
SÄVELLYS Mila Laine
LAVASTUS Katri Rentto
PUKUSUUNNITTELU Saija Siekkinen
KOREOGRAFIA Ima Iduozee
TAISTELUKOREOGRAFIA Kristo Salminen
VALOSUUNNITTELU Pietu Pietiäinen
ÄÄNISUUNNITTELU Viljami Lehtonen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Petra Kuntsi
OHJAAJAN ASSISTENTTI Johanna Kokko

Oih, nuori rakkaus! Shakespearen klassikkotragedia on saanut Jussi Nikkilän ja Anna Viitalan käsissä tuoreen tulkinnan, joka varmasti puhuttelee erityisesti nuorta yleisöä mutta sykähdyttää myös vakiintuneempaa teatterissakävijää. Kuten nimestä voi päätellä, Julia & Romeo nostaa etualalle persoonallisen ja omatahtoisen naissankarin Julian, jota Teatterikorkeakoulun opiskelija Satu Tuuli Karhu tulkitsi vahvasti ja vangitsevasti. Myös muut teatterikoululaiset tekivät loistotyötä. Olli Riipisen avoimesti herkkä Romeo ja Miro Lopperin herkkyytensä kovan kuoren alle piilottava Mercutio tekivät minuun suurimman vaikutuksen. Jarno Hyökyvaara viileän höyrypäisenä Tybaltina jäi hieman etäisemmäksi ja Eetu Känkäsen kolmoisrooli Parisina, Samsonina ja Peterinä sisälsi naurua herisyttäviä hetkiä. Sonja Salmisen rooli Benvoliona oli katu-uskottava mutta ilmaisuvoimaltaan tasapaksu. Riipinen ja Hyökyvaara tekevät roolinsa näyttelijäntaiteen koulutusohjelman opinnäytteenä.

Julia & Romeo. Kuva: Kansallisteatteri, Tuomo Manninen

Nuoren energian rinnalla nähtiin kokeneita ja varmoja konkareita, joista etenkin Kristo Salminen hippipappi isä Laurencena ja Sanna-Kaisa Palo möreä-äänisenä ja viiksekkäänä Imettäjänä saivat nauruhermot herkistymään. Myös Heikki Pitkänen hauskuutti kolmoisroolissaan. En oikeasti odottanut nauravani niin paljon tässä tragediassa! Jopa nuoren pääparin hapuilevat tunnustelut rakkauden hetteikössä saivat enemmän hymyn huulille kuin itkemään tragedian vuoksi. Capuletin pariskunnan (Juha Varis ja Katariina Kaitue) roolit olivat kuin toisesta maailmasta puvustusta myöten, ehkä näillä karikatyyrimaisilla hahmoilla haluttiin korostaa kuilua nuorten ja aikuisten maailmojen välillä.

Eniten sydämeni sykki loistaville muusikoille, jotka nostivat tunnelman kattoon. Lahjakkaat monitaiturit Mila Laine ja Aleksi Kaufmann istuivat vastakkaisissa ala-aitioissa Julian ja Romeon parvekkeiden alla ja loihtivat vähäeleisesti rikkaan äänimaiseman, joka vaihteli tunnelmaltaan herkästä riehakkaaseen ja uhkaavaan. Etenkin toisen puoliajan aloittanut selloduetto sykähdytti. Sävellyksistä vastaavan Mila Laineen lauluääni on eteerisen kaunis. Myös koreografia pelasi yhteen musiikin kanssa. Capuletin juhlakohtaus oli kuin La La Land -elokuvan allaskohtauksesta ja oli hauska nähdä miten koko seurue heittäytyi reivitunnelmiin. Koreografiasta vastaa Ima Iduozee, jonka taidokkaita koreografioita olen aiemminkin ihaillut.

Julia & Romeo. Kuva: Kansallisteatteri, Tuomo Manninen.

Sain paikan viidennestä rivistä, mikä osoittautui tähän näytelmään aitiopaikaksi. Neljännen rivin päälle oli rakennettu kaari, jota pitkin näyttelijät useaan otteeseen kulkivat, välillä miekkojaan kalistellen. Olin siis vähällä menettää sydämeni lisäksi myös pääni tälle näytelmälle. Sekä Lemminkäisen että Julian & Romeon perusteella voisi päätellä, että Kansallisteatteri on siirtynyt lavaratkaisuissa pelkistetympään linjaan, mikä on vain hyvä asia. Edellinen näkemäni Kansallisteatterin Shakespeare-tulkinta, Macbeth, meinasi hukkua lavastus- ja projisointikikkailujen pauhuun. Toki tässäkin lavastuksessa oli näyttävyyttä, eritoten Julian tupakointiparveke yläaitiossa ja sitä vastapäätä sijainnut Romeon haaveiluparveke karkotuspaikassa Mantovassa. Itse lavaa hallitsi pelkistetty suorakulmiomainen pylväshäkkyrä ja lavan koko syvyyttä hyödynnettiin hienosti valaistuksella tukien.

Satu Tuuli Karhu Juliana. Kuva: Kansallisteatteri, Tuomo Manninen

Klassikkonäytelmiä katsoessa ei tarvitse jännittää loppuratkaisua, mutta tässä se jäi kuitenkin mietityttämään. Kun taannoisessa Macbeth-tulkinnassa loppuun lisättiin luentomainen monologi kaikista näytelmän opetuksista, Julia & Romeo taas jäi kokonaan ilman opetuksia kostonkierteen vahingollisuudesta, jota Shakespeare alkuperäisteoksessaan painotti. Tämä tulkinta päättyi haikeansuloiseen kuvaan, jossa henkensä riistänyt nuoripari astelee onnellisena tähtisumuun ja ikuiseen onneen. Jäin pohtimaan minkä kuvan tämä tulkinta jättää näiden nuorten ratkaisuista. Ehkä tämä on vain merkki siitä, että minusta on tullut vanha ja kyyninen 😉 Joka tapauksessa nautin tästä modernista klassikkotulkinnasta valtavasti!

Seuraa Kirjaluotsia:

BLOGLOVIN’
BLOGIT.FI
FACEBOOK
GOODREADS

Bloggariklubi Juha Hurme Julia & Romeo Jussi Nikkilä Kansallisteatteri Lemminkäinen Shakespeare teatteri