menu Menu
Elizabeth Taylor: A View of the Harbour
Iso-Britannia, Taylor Elizabeth, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Virago Press 12/08/2022 2 kommenttia
Tana French: The Trespasser Edellinen Kirjabloggaajien klassikkohaaste 16 Seuraava

Tory Foyle unwound the black chenille scarf from her hair. She was what was once held to be the typical English Beauty, her pink face, bright hair and really violet eyes.

’I had a letter from Edward.’ She took a small piece of lined paper from her pocket and smoothed it.

Beth poured tea and waited, her heart-strings all ready to be plucked.

’Dear Mummy,’ Tory read, ’I hope you are well I am. Please send envelopes. It is not very nice here. And stamps. I have a bad throat. Other boys have pots of honey. I am having a lovely time. Regards. Yours truly Edward.’

’Oh, dear,’ said Beth. ’They just don’t think what they’re saying. They write what they can spell. I remember when Prudence went away once. She wrote: ”I am in agony. I cannot say what.” When I telephoned I discovered that she couldn’t spell diarrhoea – indeed, who can? – and was better anyway long before the letter arrived. I shouldn’t worry.’

’At least I can send some honey.’

’Yes, they measure affection by what comes in the post.’

Elizabeth Taylor: A View of the Harbour

Jokaisen kirjan myötä rakastun yhä syvemmin Elizabeth Taylorin älykkääseen ja vähäeleiseen proosaan. A View of the Harbour on viides lukemani Taylor ja ehkä tähän mennessä vaikuttavin lukukokemus. Meinaan koko ajan kirjoittaa ”FROM the Harbour”, mutta kyllä tämän kirjan katse on selkeästi satamaan päin eikä satamasta ulos. Alun perin vuonna 1947 julkaistussa romaanissa eletään sodan jälkeistä 40-lukua. Hiljainen satamakaupunki Englannin rannikolla uinuu odottaen vanhojen hyvien aikojen ja mahdollisten kesävieraiden paluuta. Kaikki on rapistunutta ja nukkavierua ja vahakabinetin makaaberit hahmotkin pölyttyvät ja pelottavat yläkerrassa asuvaa nuorta leskirouvaa Lily Wilsonia. Hän on yksi kirjan yksinäisistä sieluista, jotka tarkkailevat itseään ja toisiaan tässä pienessä yhteisössä. Pahin kyttääjä on Mrs Bracey, jonka ikkunasta avautuu juuri sopiva näkymä ihmisten touhuihin ja sieluihin. Jos ikkunanäkymä ei riitä, aikuiset tyttäret Iris ja Maisie saavat huolehtia juoruista muun höösäämisen ohella. Maisie-raukan suurin toive on, että äiti kuolisi pois, että vihdoin pääsisi elämään omaa elämää.

Mrs Braceyn lisäksi yhteisöä tarkkailee yksi ulkopuolinen, entinen merimies Bertram, joka on saapunut hiljaiseen satamakaupunkiin maalaamaan tauluja. Haaveissa on ehkä samalla löytää kumppani, jonka kylkeen ankkuroitua tuulisen elämänpolun jälkeen. Hyvää tarkoittava mutta tunkeilevuuteen asti tuttavallinen Bertram onnistuu sekoittamaan pasmat siellä täällä. Suurin draama tapahtuu lääkärin perheessä, vaikka sielläkin osa jää siitä täysin tietämättömäksi. Lääkäri-Robertin perheeseen kuuluu kirjailijavaimo Beth, parikymppinen tytär Prudence sekä viisivuotias tytär Stevie. Naapurissa asuva Bethin ystävä Tory on hiljattain eronnut kaunotar, jonka poika Edward lähettelee sisäoppilaitoksesta kömpelön hellyyttäviä kirjeitä. Sillä aikaa kun Beth uppoutuu kirjoittamansa romaanin maailmaan, hänen miehensä ja paras ystävänsä rakastavat salaa toisiaan. Keuhkotaudista hauras tytär Prudence siamilaiskissojensa kanssa näkee liiankin hyvin, mitä on meneillään.

Taylor kirjoittaa kuin maailmassa ei olisi kuin tämä kourallinen ihmisiä ja muutama talo autioituvassa satamassa. Tunnelma on tiivis ja loputkin ilmat imetään pois, kunnes jäljellä on puhdas yksinäisyys terävimmillään. Romaani on täynnä hiljaista surua ja pienen ihmisen pakahduttavaa rimpuilua elämän banaaliuden edessä, mutta silti tämän kirjan lukeminen on ihmeen elävöittävä kokemus. Dialogi on nerokasta ja lyhyet kohtaukset täydellisiä tuokiokuvia sellaisenaan. Varsinaista juonta tai päähenkilöä kirjasta on turha hakea, vaikka loppupuolella jonkinlaista draaman kaarta kehitelläänkin. Huumoriakin kirjasta löytyy, usein yllättävistä paikoista. Erityismaininta Edwardin hillittömille kirjeille, joista yksi tyylinäyte yllä olevassa lainauksessa.

Vaikea sanoa, onko Beth tarkoitettu kirjailijan omakuvaksi, mutta ainakin se on ironinen sellainen. Tässä romaanissa tarkkailun ammattilainen on se, jolta jää huomaamatta kaikki tärkeä, mitä ympärillä tapahtuu. Beth kirjoittaa romaaniinsa kuvauksia hautajaisista, muttei ole koskaan itse ollut hautajaisissa eikä halua missään nimessä mennä, kun sellainen tilaisuus hänelle tarjoutuu. Taylor itse on niin tarkka ihmisten käyttäytymisen ja psyyken havainnoijana, että vaikea kuvitella häntä haavemaailmassa elävän Bethin paikalle. Sen sijaan pystyn tavoittamaan Taylorin omat ajatukset kohdassa, jossa Beth mielessään urputtaa miehille, jotka pitävät kirjailijan työtä vähäpätöisenä puuhasteluna. Koska Taylor kirjoittaa arkisista asioista, häntä usein aliarvostettiin kirjailijana. Minä ilmoittaudun avoimesti Taylor-fanikerhoon, kuten Gregorius bloggauksessaan jo vihjaisi.

Elizabeth Taylor:
A View of the Harbour
Virago Press 2006
(alun perin julkaistu 1947)

Muissa blogeissa:
Jotakin syötäväksi kelvotonta

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

A View of the Harbour Elizabeth Taylor Englanti salarakkaus satamakaupunki yhteisö yksinäisyys


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Tämä on tosiaan hieno ja elähdyttävä teos, niin paljon kuin lukija vedetäänkin mukaan kaihoisaan tunnelmaan…

keyboard_arrow_up