menu Menu
Tana French: The Trespasser
French Tana, Hodder & Stoughton, Irlanti, Ulkomainen kaunokirjallisuus 16/08/2022 0 kommenttia
Abdulrazak Gurnah: Paradise Edellinen Elizabeth Taylor: A View of the Harbour Seuraava

No one needs a relationship. What you need is the basic cop-on to figure that out, in the face of all the media bullshit screaming that you’re nothing on your own and you’re a dangerous freak if you disagree. The truth is, if you don’t exist without someone else, you don’t exist at all. And that doesn’t just go for romance. I love my ma, I love my friends, I love the bones of them. If any of them wanted me to donate a kidney or crack a few heads, I’d do it, no questions asked. And if they all waved goodbye and walked out of my life tomorrow, I’d still be the same person I am today.

I live inside my own skin. Anything that happens outside it doesn’t change who I am. This isn’t something I’m proud of; as far as I’m concerned, it’s a bare minimum baseline requirement for calling yourself an adult human being, somewhere around the level of knowing how to do your own washing or change a toilet roll. All those idiots on the websites, begging for other people to pull their sagging puppet-strings, turn them real: they make me want to spit.

Tana French: The Trespasser

Tana Frenchin on sanottu inspiroivan lukijoissa kulttimaista omistautumista. Ymmärrän sen hyvin luettuani nyt lähes putkeen kaikki Dublin Murders -sarjan kuusi romaania. Ja minä, joka en yleensä dekkareita lue! Viides osa The Secret Place tuotti lievän pettymyksen, mutta viimeinen osa palautti taas uskoni. The Trespasser on ehtaa Frenchia: murhatutkimus kuvataan tarkkaan vaihe vaiheelta, edellisen romaanin ärsyttävästä sivuhenkilöstä kasvaa kiinnostava ja empatiaa herättävä päähenkilö, tunnelma ja miljöö on sopivan irlantilainen ja juoni pitää otteessaan loppuun saakka. Pidän myös siitä, että näissä dekkareissa murhaajat eivät ole mitään sarjamurhaajapsykopaatteja, vaan niin sanottuja tavallisia ihmisiä, jotka ajautuvat rikoksen polulle yhteiskunnallisten, sosiaalisten ja psykologisten ongelmien ja usein myös huonon tuurin saattelemana.

The Trespasser seuraa samaa murharyhmän työparia Conway ja Moran, jotka edellisessä osassa The Secret Place tutkivat ensimmäistä yhteistä tapaustaan. Tällä kertaa minäkertojana on kuitenkin Stephen Moranin sijasta Antoinette Conway. Kirjan kansikuvassa väijytään pimeällä kujalla, minä valitsin kuvituskuvaksi Dublinin linnan, jonka sisällä tapahtuu myös tarinan kannalta oleellisia asioita. Murharyhmän työtilat nimittäin sijaitsevat historiallisessa Dublinin linnassa, joka on myös suosittu matkailukohde. Siellä murharyhmän tilannehuoneessa väijytään yhtä lailla, kun Conway ja Moran epäilevät kollegoitaan vehkeilystä ja tutkimuksen sotkemisesta. Conway ja Moran ovat molemmat nuoria ja melko tuoreita murhatutkijoita ja etsivät vielä paikkaansa ryhmässä. Conwaylla on taustallaan yksi ikävä välikohtaus mieskollegan kanssa ja sen jälkeen hänestä on tuntunut siltä, että koko tiimi vihaa häntä ja yrittää päästä hänestä eroon. Pomokin tuntuu odottavan sitä yhtä virhettä, jota käyttää syynä irtisanomiseen. Puolustusreaktiona Conway on kasvattanut entistäkin kovemman teflonpinnan ja on tiukan muijan maineessa. Ainoastaan työpari Stephen tuntuu pitävän hänestä ja sitäkin ihmettä Antoinette epäilee joka käänteessä. Uusi murhatapaus ja etenkin sen tutkinnassa eteen tulevat mutkat saavat Conwayn murtumisen partaalle ja panssarin säröilemään.

Conwayn ja Moranin uusi tapaus vaikuttaa ratkaistulta jo ensinäkemältä. Aislinn Murray löytyy kuolleena kodistaan, silmä mustana ja pää takanreunukseen kolhaistuna. Vieressä illalliskattaus kahdelle. Aislinn itse on yhtä kaunis ja sliipattu kuin täydellisesti sisustettu kotinsa. Puhelimesta löytyy viestittelyä illallisdeitin kanssa, joten epäiltykin on helposti saatavilla. Selvästi siis rakastavaisten riita, joka päättyi huonosti. Tähän teoriaan heitä puskee myös vanhempi kollega Breslin, jonka pomo on määrännyt nuoren tutkijakaksikon vahtikoiraksi. Conwaylla ja Moranilla on kuitenkin vahva intuitio, että tapauksessa on jotain mutkikkaampaa kuin mitä päälle päin näyttää. Ystävä vihjailee, että Aislinnilla olisi ollut toinenkin salainen miesystävä, jota olisi ollut syytä pelätä. Conway myös muistelee nähneensä Aislinnin aiemmin jonkin työtehtävänsä yhteydessä ja silloin nainen oli aivan muuta kuin tuo barbihahmo takan edustalla. Conway ja Moran epäilevät myös Breslinin motiiveja ja yrittävät edistää tutkimuksiaan tältä salassa. He säntäilevät villien teorioiden perässä ajan käydessä vähiin. Tutkinnan rönsytessä sinne tänne Conway alkaa epäillä kaikkea ja kaikkia, itseäänkin. Epäilyksiä ruokkii myös kotikujalla vaaniva stalkkeri.

The Trespasser on hieno päätös sarjalle, joka voisi jatkua mieluusti pidemmällekin. Dublinin murhat -sarja ei ole mikään jatkuvajuoninen dekkarisarja, vaan jokaisessa osassa on eri päähenkilöt ja tapaukset. Kirjat voi periaatteessa lukea missä järjestyksessä tahansa, mutta suosittelen julkaisujärjestystä. Tämä siksi, että French nostaa kirjojensa päähenkilöt edellisten kirjojen sivuhenkilökaartista, jolloin heistä on jonkinlainen käsitys olemassa. On todella mielenkiintoista seurata, miten French rakentaa tuosta usein epämiellyttävästä tai yhdentekevästä ensivaikutelmasta syvän ja empatiaa herättävän henkilökuvan. Nyt kun olen kaikki osat lukenut, yritän miettiä omaa suosikkijärjestystä. Suurimman vaikutuksen teki toinen osa The Likeness, joka ilmestyy tänä syksynä suomeksi nimellä Ilmetty (WSOY). Vähiten pidin viidennestä osasta The Secret Place, joka toisaalta sekin oli lukemisen arvoinen erityisesti kiinnostavan miljöönsä vuoksi. Siihen väliin sijoittuvia en osaa asettaa järjestykseen, kaikki tasavahvoja ja otteessaan pitäviä dekkareita. Työpareista jäin eniten kaipaamaan ensimmäisen romaanin In the Woods Rob Ryania ja Cassie Maddoxia, joista jälkimmäinen oli myös The Likeness -romaanin päähenkilö. En usko olevani ainoa, joka salaa toivoi heidän paluutaan sarjan edetessä tai edes jotain vihjettä heidän kuulumisistaan. Tämä sarja on kuitenkin siitä julma, että se etenee ilman tällaista sentimentaalista takertumista henkilöihin. Vain murharyhmän pomo on pysynyt samana läpi koko sarjan. Vanhaan O’Kellyyn voi aina luottaa.

Tana French:
The Trespasser
Hodder & Stoughton 2016
Äänikirjan lukija: Hilda Fay

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

äänikirja dekkari Dublinin murhat Irlanti murhatutkimus Tana French The Trespasser


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up