menu Menu
Bérengère Cournut: De pierre et d'os
Cournut Bérengère, Le Tripode, Ranska, Ulkomainen kaunokirjallisuus 24/02/2020 2 kommenttia
Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen - Ruotsin akatemian romahdus Edellinen Rosa Montero: La ridícula idea de no volver a verte Seuraava

Je me réveille les pieds dans l’eau, la tête sur des galets.
Où suis-je? Où est l’empilement de pierres? Plus rien ne siffle à mes oreilles, mais le ciel est strié de vols d’oiseaux. Des mouettes, des goélands, es martins-pêcheurs, des bruants! Cette profusion d’oiseaux remplit mon coeur de joie. Leur cris, leurs pépiements font vibrer mes tympans, et ce chatouillement se propage dans mon corps, jusqu’à mes orteils. À moins que… mais oui! Me pieds nus trempent dans l’eau du lac, où de petits poissons fouillant la vase pour trouver de la nourriture. Je m’assois pour battre des jambes. Le clapotis me donne envie de rire — je ris, en touchant l’herbe partout autour de moi.
Quelque chose a changé sur la toundra — je ne sais pas quoi. La vie est revenue, la vie est réapparue à mes yeux. Je ne suis plus seule. Toute la nature respire du même souffle que moi.

Bérengère Cournut: De pierre et d’os

Viime kesänä Ranskan reissulla onnistuin lukemaan yhden lyhyen romaanin ranskaksi ja tein päätöksen lukea silloin tällöin ranskaksi pitääkseni kielitaitoni edes jollain tasolla. Viimein sain tartuttua tähän Bérèngere Cournut’n romaanin De pierre et d’os, jonka mies toi tuliaisena työmatkalta. Kirja on palkittu Fnac-kirjakauppaketjun vuoden 2019 romaanina. Sen verran olin ranskan kanssa ruosteessa, että ajattelin pitkään kirjan nimen viittaavaan Pierre-nimiseen mieheen ja ihmettelin milloin tämä Pierre mahtaa ilmestyä tähän inuittinaisen kasvutarinaan. Tosiaan, Kivistä ja luusta tämä kirja on tehty, ei Pierren seikkailuista. 😂

Romaanin päähenkilö on Uqsuralik, juuri naiseutensa nupulla oleva inuitti, joka eräänä talviyönä joutuu dramaattisesti eroon perheestään. Hän herää keskellä yötä vatsakipuun ja kömpiessään ulos iglusta huomaa vuotavansa verta lumelle. Samalla hetkellä kun hän tajuaa tulleensa naiseksi, jäälautta halkeaa kahtia ja erottaa hänet räsähtäen lapsuudesta. Toisella puolella halkeamaa isä ehtii havahtua ja heittää tyttärelleen kolme selviytymisvälinettä: jääkarhun nahan lämmikkeeksi, harppuunan joka menee rikki rytäkässä sekä suojelevaksi amuletiksi tarkoitetun jääkarhun hampaan. Halkeaman nopeasti levitessä Uqsuralik katsoo yhä kauemmas sumuun katoavia perheenjäseniään ja tajuaa, että tästä lähtien hänen on selviydyttävä yksin. Tai lähes yksin, sillä lumimyrskyn laannuttua hän huomaa saaneensa seuraa isänsä parhaasta koirasta Ikasukista ja tämän neljästä pennusta.

Kirja seuraa Uqsuralikin selviytymistä vaativissa olosuhteissa, jossa luonto sekä antaa että ottaa. Täysin riippuvaisena saatavilla olevasta riistasta ja metsästystaidoistaan Uqsuralik joutuu turvautumaan myös tundran henkien suojelukseen. Pahin ahdinko helpottaa, kun Uqsuralik löytää taas ihmisten pariin, mutta nuoren naisen liittyminen vieraaseen nomadiyhteisöön ei ole sekään helppoa. Uqsuralikin on todistettava arvonsa yhteisölle ja löydettävä oma paikkansa myös naisena, tulevana vaimona ja äitinä. Luonnon ankaruus ei ole ainoa, jota pelätä. Myös ihminen voi olla susi toiselle. Sen myös Uqsuralik saa kokea, kun joutuu uudessa yhteisössään pahan miehen kynsiin. Hän saa kuitenkin kokea myös hyväksyntää ja rakkautta yhteisön naisten ottaessa hänet suojelukseensa. Pian heräävät myös naiselliset tarpeet, rakkauden ja läheisyyden kaipuu, ja toive omasta lapsesta. Uqsuralikin polku on kivikkoinen, mutta tätä voimakasta sielua ei vähällä kukisteta.

Cournut kuvaa lumoavasti arktisen luonnon ja nomadien vuorovaikutusta. Vuonojen halkomat jyrkät rantakalliot, jäävuoret ja arvaamattomasti lohkeilevat jäälautat, puuttomat tundrat, ikiroudan peittämät korkeat huiput. Arktisen jylhän luonnon keskellä inuitit elävät perinteidensä mukaan seuranaan valaat, mursut, hylkeet, jääkarhut, karibut, myskihärät, napaketut ja kiirunat. Nomadien koko ajan liikkeessä oleva elämä seuraa vuodenaikoja, säiden vaihteluita ja riistaeläinten vaellusreittejä. Kesäleirit ja talvileirit pystytetään erilaisiin maastoihin, ruoan saanti on kiinni saaliin saatavuudesta ja metsästäjien taidoista. Kaverin metsästystaidoista ollaan kateellisia, sillä siitä taidosta voi olla kiinni koko yhteisön selviäminen ja oma kunnia. Henkimaailma ja shamanismi ovat myös kirjassa vahvasti läsnä. Runollista kerrontaa tehostavat lyhyiden lukujen lomassa olevat laulut, joissa henget puhuvat tai inuitit kertovat tarinoitaan.

Cournut on käsitellyt alkuperäiskansoja myös aiemmissa kirjoissaan. Née ­contente à Oraibi vuodelta 2017 kertoo Hopi-intiaaneista, joiden parissa hän myös vietti paljon aikaa kirjaa tehdessään. Sen sijaan arktisella alueella hän ei ole käynyt, vaan kirjan taustatyö on tehty perehtymällä aihetta käsittelevään kirjallisuuteen ja arkistoihin Pariisin luonnontieteellisessä museossa. Kirjan lopussa on upeita mustavalkovalokuvia inuiiteista ja arktisesta ympäristöstä, joita kirjailija on löytänyt museoista ympäri maailmaa. Vanhin niistä on anonyymin kuvaajan otos inuiittinaisesta 1900-luvun alusta. Sen voi hyvin kuvitella toimineen innoittajana Uqsuralikia luodessa.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 18 – Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja.

Bérengère Cournut:
De pierre et d’os
Le Tripode 2019
Omasta hyllystä

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

alkuperäiskansat Arktis Bérengère Cournut inuitit kasvutarina ranskalainen romaani


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. No aika kaukana turistiranskasta ollaan kyllä tämän kirjan sanastossa. Että tekstisi alkupohdinnoista huolimatta voi sanoa että ranskasi on hyvällä tolalla. 🙂

    1. No ei tämä tosiaan tyypillistä turistisanastoa ole, ellei jollain ole tapana matkailla arktisilla alueilla 😂 Minua ei haittaa vaikka en kaikkia sanoja täysin ymmärrä, kyllä tärkeimmät yleensä asiayhteydestä oivaltaa. Jollain tapaa tähän kirjaan sopikin se, että oli vähän pihalla ☺️

keyboard_arrow_up