Amal käveli kapeaa käytävää pitkin eteenpäin ja imi näkemäänsä sisään. Tämä oli nyt heidän kotinsa. Ensimmäinen koti sitten leirillä vietettyjen vuosien. Tässä kodissa oli seinät, vakaasta aineesta rakennetut. Amal kosketti niitä ensin varovasti ja painoi sitten lujasti, nojasi koko painollaan seinää vasten. Nämä eivät kaatuisi tuulessa, eivätkä sortuisi myrskyissä. Nämä olivat tukevat seinät. Kodissa oli siistit ruskeat muoviset lattiat. Eteisen jälkeen avautui olohuone, jossa oli pieni sohva ja pöytä. Seinissä oli pattereita, Amal riensi niiden luokse, ja ne hohkasivat ihanaa lämpöä. Sivulle avautui keittiö. Amal vajosi polvilleen. Hän nojasi keittiön vihreisiin kaappeihin ja istahti lattialle. Hän yritti sisäistää kaikkea ympärillään. Keittiössä oli hella, uuni, jääkaappi, ruokapöytä ja neljä tuolia. Ja kaikista erityisimpänä, siellä oli vesihana. Amal otti tukea vihreistä kaapeista ja nousi ylös. Hän käänsi hanaa, josta virtasi vettä valtoimenaan. Hän sulki hanan äkkiä, jottei vesi loppuisi kesken.

Amal availi kaappeja ja löysi yhdestä juomalaseja. Hän otti yhden, täytti sen vedellä ja joi sen pohjaa myöten tyhjäksi. Se oli raikasta ja kylmää. Herkullista. Hän avasi hanan ja täytti lasin uudelleen. Vesi ei tuntunut loppuvan, vaikka hän avasi hanan useamman kerran kokeillakseen. Hän laski lasin tiskipöydälle ja antautui kyyneleille. Hänen mieleensä välähti kuva auringon paahteesta aavikolla, Mushasta ja Saalimista hänen sylissään. Heidän haljenneista huulistaan ja rohisevasta hengityksestä. Pelosta, joka kouraisi hänen sydäntään, kun he eivät enää vastanneet puheeseen, makasivat vain hiljaisina ja auringon polttamina. Ei enää koskaan, Amal ajatteli siinä tiskipöytää vasten nojatessaan.

– Amani Al-mehsen: Hayati, rakkaani

Amani Al-mehsenin esikoisromaani Hayati, rakkaani on kertomus naisesta, jonka elämässä selviytyminen ei ole abstrakti käsite vaan jokapäiväinen, ruumiillinen todellisuus. Kirja on inspiroitunut kirjailijan oman äidin, Iman Al-Hashimin, todellisista kokemuksista: hän oli ensimmäinen Suomessa palkittu vuoden pakolaisnainen. Biofiktion keskiössä on Amal, 1960-luvulla Irakiin syntynyt nainen, jonka lapsuutta ja nuoruutta määrittävät patriarkaaliset rakenteet, väkivalta ja sota.

Lapsuuden perheessään Amal on erityisesti isoveljensä kiivauden armoilla. Kun Amal jää kiinni kynsilakan kokeilemisesta, veli lyö häntä nyrkillä kasvoihin. Paikalle ryntäävä äiti ei toru poikaa vaan Amalille esitetään kysymys: mitä sinä teit? Peilin edessä Amal joutuu pohtimaan, kumpi on suurempi synti – kynsilakka vai toisen veren vuodattaminen. Kohtaus on pysäyttävä juuri siksi, ettei sitä alleviivata. Se näyttää, miten syvälle opitut normit ulottuvat ja miten varhain Amal oppii, ettei hänen kehollaan tai kivullaan ole itseisarvoa.

Kulttuurissa, jossa naisen tulevaisuus on sidottu avioliittoon ja pakkoavioliitot ovat arkipäivää, Amal saa hetkeksi kosketuksen toisenlaiseen elämään. Hän rakastuu ja saa vielä perheensä siunauksen avioliitolle Ahmedin kanssa. Ahmed on kunnollinen mies, sellainen joka ei satuttaisi. Ennen kuin yhteinen elämä ehtii alkaa, Irakin poliittinen tilanne kiristyy. Saddam Husseinin noustessa valtaan televisiot täyttyvät teloitusnäytöksistä ja pelosta tulee osa arkea. Ahmed joutuu sotaan ja yrittäessään saada viikon lomaa opintojensa järjestämiseksi hänet tuomitaan maanpetturina. Amalin tulevaisuus murskaantuu yhdessä hetkessä, ja pian hän joutuu suostumaan avioliittoon Marufin kanssa – miehen, joka on Ahmedin täydellinen vastakohta.

Väkivalta ei jää aviomieheen, vaan ulottuu tämän perheeseen, erityisesti anoppiin, joka osoittautuu kaikkein julmimmaksi. Amal tekee talon työt kuin orja ja saa osakseen pelkkää halveksuntaa. Marufin ollessa usein poissa anoppi lukitsee hänet huoneeseen päiviksi ilman ruokaa. Myös aviomies lyö, mutta suostuu lopulta viemään Amalin pois äitinsä kodista, kun tämä joutuu sairaalaan vietettyään viikon vangittuna. Amal on raskaana, ja lapsia syntyy pian lisää. Kahden pienen lapsen kanssa hän tekee vaarallisen matkan Saudi-Arabiaan pakolaisleirille.

Pakolaisleirillä Amalin ja Marufin suhde hetkeksi rauhoittuu. Selviytyminen ja lasten hoitaminen vievät kaiken huomion, ja kolmas lapsi syntyy leirillä. Kun perhe lopulta pääsee kiintiöpakolaisina Suomeen, Kuopioon, turvan pitäisi olla viimein saavutettu. Sen sijaan Marufin mustasukkaisuus ja kontrolli nousevat uudelleen pintaan. Amal joutuu tekemään jälleen rohkeita ja raskaita ratkaisuja suojellakseen itseään ja lapsiaan – myös sitä neljättä, joka on vielä syntymättä.

Romaani etenee kronologisesti lapsuudesta aikuisuuteen ja elämän vakiintumiseen uudessa kotimaassa. Suomen osuus on verrattain lyhyt, mutta sitäkin merkityksellisempi suomalaiselle lukijalle. Se toimii hiljaisena todellisuustarkistuksena: mitä pakolaisuus konkreettisesti tarkoittaa, ja ymmärrämmekö, millaisista oloista ihmiset ovat tänne saapuneet? Amalille ensimmäinen oma asunto vuosien pakolaisleirikokemuksen jälkeen on järisyttävä kokemus. Seinät kantavat. Hanasta tulee vettä, joka ei lopu kesken. Se, mikä meille on arkista ja huomaamatonta, on hänelle lähes käsittämätöntä.

Al-mehsenin kerronta on selkeää ja suoraviivaista ja Amalin tarinaan on helppo uppoutua rankoista teemoista huolimatta. Hayati, rakkaani ei pyri shokeeraamaan, mutta se ei myöskään säästä lukijaa. Se näyttää, miten rakenteellinen väkivalta kietoutuu perheeseen, kulttuuriin ja politiikkaan, ja miten selviytyminen voi vaatia paitsi sitkeyttä myös toistuvaa rohkeutta irrottautua. Amalin tarina jää mieleen ennen kaikkea siksi, että se pakottaa katsomaan kohti – ja kysymään, ymmärrämmekö todella, millaisia uhrauksia tänne saapuvat pakolaiset ovat joutuneet tekemään.

Amani Al-mehsen:
Hayati, rakkaani
Otava 2025

Muissa blogeissa:
Reader, why did I marry him?

Sinua voisi myös kiinnostaa

Younis Nussaibah: Fundamentally

Elina Hirvonen: Rakkauksien lokikirja

Hassan Blasim: Kelloja ja vieraita

Elina Hirvonen: Punainen myrsky

Hassan Blasim: Allah99

Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt

Aeham Ahmad: The Pianist of Yarmouk

Seuraa Kirjaluotsia

Amani Al-mehsen biofiktio esikoisromaani Hayati rakkaani Irak lähisuhdeväkivalta naisen asema pakolaisuus sota