En tahdo lähteä kiipeämään alas enkä ala ajatella että kohta on kiivettävä alas. En ala sellaista turhaa ajatella koska Minä-joka-on-Kuolleenpuun-Angus on jo jossakin korkeammalla tyhjemmässä kohtaa ja tietää että tulee tekemään jotain oikein tärkeää ja maailmassa tarpeellista.

Iho nousee pienille nypyille joita äiti sanoo kananlihaksi mutta kananliha nousee kylmästä tai kun tasangolla on satanut pitkään ja kaikki vaatteet ihoa myöten ovat litimärät ja tuulee. Niin nypyt eivät ole kananlihaa eivätkä kylmänväreet tule kylmästä vaan tietämisestä.

Kehtaanko paljastaakaan, että Taivaanpallo oli minulle ensikosketus Olli Jalosen tuotantoon. Riitta Jalosen Kirkkaus on ollut minulle yksi viime vuosien kirkkaimpia lukuelämyksiä, ja kirkkaana loistaa myös puolisonsa Ollin Taivaanpallo. Melkoinen tähtikaksikko tämä kirjailijapariskunta! Tähtiä tiiraillaan myös Taivaanpallossa, joka sijoittuu 1600-luvun loppupuoliskolle, valistuksen ajan ensitunnelmiin. Tarinassa seurataan nuorta Angus-poikaa kaukaisella Saint Helenan saarella, jossa hän toteuttaa tärkeää tehtävää. Tähtitieteilijä Edmond Halley on vieraillut saarella tekemässä tutkimustyötään ja Anguksella on ollut kunnia päästä apupojaksi ja oppiin. Halley on jo palannut Lontooseen, mutta Angus toteuttaa tunnollisesti saamiaan tehtäviä. Päivisin hän tarkkailee lintuja ja illan pimetessä tähtiä tähystyspaikaltaan aurakariapuun latvasta. Näkökykynsä hän on harjoittanut erityisen tarkaksi, mutta tarkkanäköinen hän on myös mitä tulee ihmisiin ja muuttuviin tuuliin.

Eletään aikaa, jolloin tiede raivasi alati levenevää polkua uskonnon ja uskomusten valtatien väliin. Polku on kuitenkin vielä hyvin kivinen, sillä uskonto ja taikausko pitävät lujasti pintansa maailman ja sen ilmiöiden selittäjinä. Syrjäisellä saarella taikausko on vielä voimissaan ja lisäksi katolinen ja protestanttinen kirkko ottavat mittaa toisistaan. Oppivainen Angus on onnekas saadessaan opetusta sekä Halleylta että paikalliselta pastorilta. Pastori opettaa hänet lukemaan ja kirjoittamaan ja ottaa mukaansa tutkimusretkille, joiden tarkoituksena on löytää todisteita siitä, että Saint Helena on Raamatun kuvaama paratiisi. Uskomista ja kuvittelemisen taitoa tarvitaan myös tieteen tekemiseen. Uuden keksiminen on sellaista minkä voi mitata sitten kun löytää mittaamisen tavan, Angus oppii Halleylta.

Saaren tilanne muuttuu yhä sekasortoisemmaksi, kun Lontoosta saapuvat kuvernöörit käyttävät valtaansa saarelaisten alistamiseen. Anguksen perhe joutuu ahtaalle myös toisten saarelaisten toimesta, jotka eivät katso hyvällä Anguksen leskiäidin suhdetta pastoriin. Koska postia sensuroidaan, Angus saa 13-vuotiaana vaarallisen viestinviejän tehtävän. Hän matkustaa jäniksenä laivalla Lontooseen viemään henkilökohtaisesti viestiä herra Halleylle saarelaisten ahdingosta. Kirjan toinen osa koostuu tuosta jännittävästä meriseikkailusta, kolmannessa osassa ollaan Halleyn kotona Lontoossa. Sinnikkäälle, oppivaiselle ja kauniskäytöksiselle pojalle ovet aukenevat, mutta niiden takana voi myös piillä yllätyksiä. Ihailtu Halley ei ehkä olekaan niin hyvä ja kaikkivoipa kuin poika perheineen halusi uskoa, mutta ainakin hän näkee pojassa potentiaalia ja antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Jalonen kirjoittaa omaperäisesti. Ottaa oman aikansa päästä mukaan kerronnan rytmiin ja pojan ajatuksenjuoksuun, mutta pian teksti alkaa soljua vastustamattomasti omaa tahtiaan, kuin keinuisi aaltojen mukana. Kieli luo romaaniin taianomaisen tunnelman, kuljettaa historian havinaan olematta silti alleviivaavan vanhahtavaa. Lapsen kertojanäkökulma sykähdyttää. Anguksen rohkeus ja tiedonjano ja toisaalta kokemattomuus ja sinisilmäisyys suuren maailman edessä luovat asetelman, jossa lukija saa tulkita rivien välistä ja aavistella vaaran paikat ennen poikaa. Vastaava asetelma löytyy Ilmar Taskan romaanista Pobeda 1946, josta juuri kirjoitin. Molemmat ovat kiehtovia historiallisia romaaneja, jotka tavoittavat lapsen kokemusmaailman sydäntäsärkevästi.

Saint Helenaan yhdistetään yleensä Napoleonin kuolema ja kaikki Afrikan Tähteä pelanneet muistanevat sen saarena, jonne on erityisen vaikea päästä ja vielä vaikeampi päästä pois. Pelissä sinne saattaa sentään lentää, oikeasti lentoliikenne saarelle alkoi vasta viime vuonna. Laivamatka saarelle kestää useita päiviä, jopa viikkoja. Sen on kokenut myös Olli Jalonen, joka Otavan tilaisuudessa keväällä kertoi käyneensä Saint Helenalla vuonna 1989. Tuosta matkasta hänelle on jäänyt vahvoja muistoja, jotka välittyvät myös kirjan sivuilta. Vielä vaikeapääsyisempi saari on Saint Helenan hallintoalueeseen kuuluva tuliperäinen Tristan da Cunha, jota Marianna Kurtto kuvaa vangitsevasti romaanissaan Tristania. Kurtto ei ole päässyt käymään saarella, mutta sekä Jalonen että Kurtto kuvaavat näitä kaukaisia saaria kuin olisivat asuneet siellä koko ikänsä. Onpa kiehtovaa, että nuo Atlantin kaukaiset saaret kiinnostavat suomalaisia kirjailijoita.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 47 – Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta.

Helmet-musahaaste:
Musahaasteessa kuuntelin albumin Planetarium vuodelta 2017. Kyseessä on yhteistyöalbumi, jossa on mukana amerikkalainen indie rock artisti Bryce Dessner, rumpali James McAlister, klassisen musiikin säveltäjä Nico Muhly ja laulaja-lauluntekijä Sufjan Stevens. Albumin biisit ovat saaneet inspiraationsa aurinkokunnasta ja yksi kappaleista on sopivasti nimeltään Halley’s Comet. Sijoitan levyn haastekohtaan 39 – Levy tai kappale, josta tulee mieleen avaruus. Kaikki haasteessa kuuntelemani musiikki löytyy Spotify-listalta Helmet-musahaaste 2018.

Kirjoja ulapalta -haaste:
Tämä kirja sopii loistavasti myös Nannan kirjakimaran Kirjoja ulapalta -haasteseen. Merellinen lukuhaaste jatkuu lokakuun loppuun.

Olli Jalonen: TaivaanpalloOlli Jalonen: Taivaanpallo
Otava 2018
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Annelin lukuvinkit
Donna mobilen kirjat
Kirsin Book Club
Kulttuuri kukoistaa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja


Seuraa Kirjaluotsia:

BLOGLOVIN’
BLOGIT.FI
FACEBOOK
GOODREADS

Tietoa kirjoittajasta

Kirjaluotsi on valmentaja ja viestijä, joka hengittää kirjallisuutta ja uskoo kaikenlaisten kirjojen ja tarinoiden elämänlaatua parantavaan voimaan. Kirjaluotsi kuvaa omia kokemuksiaan mieltä avartaneista tarinoista.

4 Kommenttia

  1. Tuijata says:

    12/06/18 @ 07:16 

    Aika samoin silmin olemme Taivaanpalloa lukeneet. Myös minä hain hetken oikeaa lukurytmiä, mutta se löytyi – ja jysähti. Jalosen uutuus valloitti minut täysin, hienoa kerrontaa kaikin osin. Kaksi aiempaa Jalos-romaaneja olivat aika erilaisia, joten kirjailija osaa viedä erilaisiin maailmoihin eri tyylein. Se on hienoa.

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      15/06/18 @ 15:05 

      Kiinnostavaa tietää, että Jalosen edelliset romaanit ovat olleet erilaisia tyyliltään. Täytyypä jossain välissä tutustua niihinkin. Siinä kuuluisassa “jossain välissä”.. Hah.

      Vastaa
  2. Takkutukka says:

    12/06/18 @ 10:56 

    Toinen kehtailija tässä toteaa, että ensitutustuminen todella kannatti! Taivaanpallo oli alkumetrien jälkeen kiintoisa matka historiaan, Saint Helenalle ja tähtitieteen maailmaan puhumattakaan märssykorissa keikkumisesta ja Anguksen personaan kiehtovuudesta. Postauksestasi myös kävi ilmi, miksi Jalosen ympäristökuvaukset olivat niin mainioita. Poikkeavaa ja ensiluokkaista kotimaista!

    Vastaa
    • Kirjaluotsi says:

      15/06/18 @ 15:06 

      Mitäs me kehtailijat! Kannatti tosiaan tarttua tähän kirjaan. Minulla heräsi kiinnostus tuolla Otavan tilaisuudessa, kun sympaattinen kirjailija kertoi seikkailuistaan Saint Helenalla. Hieno hieno teos!

      Vastaa