menu Menu
Edna O'Brien: The Country Girls
Audible Studios, Irlanti, O'Brien Edna, Ulkomainen kaunokirjallisuus 02/07/2022 0 kommenttia
Tove Ditlevsen: Aikuisuus Edellinen Satu Rämö: Hildur Seuraava

”Look, Cathleen, will you give up the nonsense? We’re eighteen and we’re bored to death.” She lit a cigarette and puffed vigorously. She went on: ”We want to live. Drink gin. Squeeze into the front of big cars and drive up outside big hotels. We want to go places. Not to sit in this damp dump.” She pointed to the damp patch in the wallpaper, over the chimneypiece, and I was just going to interrupt her, but she got in before me. ”We’re here at night, killing moths for Joanna, jumping up like maniacs every time a moth flies out from behind the wardrobe, puffing DDT into crevices, listening to that lunatic next door playing the fiddle.” She sawed off her left wrist with her right hand. She sat on the bed exhausted. It was the longest speech Baba had ever made.

”Hear! Hear!” I said, and I clapped. She blew smoke straight into my face.

”But we want young men. Romance. Love and things,” I said despondently. I thought of standing under a streetlight in the rain with my hair falling crazily about, my lips poised for the miracle of a kiss. A kiss. Nothing more. My imagination did not go beyond that. It was afraid to. Mama had protested too agonizingly all through the windy years. But kisses were beautiful. His kisses. On the mouth, and on the eyelids, and on the neck when he lifted up the mane of hair.

”Young men have no bloody money. At least the gawks we meet. Smell o’ hair oil. Up the Dublin mountains for air, a cup of damp tea in a damp hostel. Then out in the woods after tea and a damp hand fumbling under your skirt. No, sir. We’ve had all the bloody air we’ll ever need. We want life.” She threw her arms out in the air. It was a wild and reckless gesture. She began to get ready.

Edna O’Brien: The Country Girls

Irlantilaisen Edna O’Brienin kehuttu ja kohuttu esikoisteos The Country Girls (1960) on ollut pitkään lukulistalla. Olen lukenut häneltä aiemmin tuoreimmat romaanit The Little Red Chairs (2015) ja Girl (2019). Niissä O’Brien sukeltaa kansanmurhasta tuomitun Radovan Karadžićin nahkoihin sekä Boko Haramin kidnappaamien nigerialaistyttöjen kärsimyksiin. Niihin verrattuna esikoinen tuntuu varsin kesyltä, vaikka juuri The Country Girls on julistettu aikoinaan Irlannissa pannaan ja kirjoja on jopa poltettu. Syynä moiseen oli ilmeisesti nuorten tyttöjen seksuaalisuuden kuvaus, joka kirjassa jää kyllä lähinnä pussailun tasolle. Katolisessa Irlannissa tämä oli kuitenkin vielä liikaa 60-luvun alussa. The Country Girls on ensimmäinen osa trilogiaa, jolla on yhtymäkohtia O’Brienin oman elämän kanssa. Varsinaisesta muistelmatrilogiasta ei kuitenkaan ole kyse. Tämä ensimmäinen osa on aikoinaan julkaistu myös suomeksi nimellä Maalaistytöt (Otava 1961), kahta muuta osaa ei.

Trilogia kertoo kahden nuoren naisen, Caithleen ”Kate” Bradyn ja Bridget ”Baba” Brennanin, ystävyydestä ja elämästä. Ensimmäisessä kirjassa tyttöjä seurataan 14-vuotiaista 18-vuotiaiksi ja minäkertojana toimii Kate. Tytöt kasvavat Irlannin maaseudulla, hankalien perheidensä ja tiukkojen sosiaalisten normien armoilla. Katen isä on väkivaltainen alkoholisti ja äiti kuolee hukkumalla paetessaan miehensä raivoa sukulaisten luo. Kate majoitetaan Baban perheen luo siihen asti, että tyttöjen on aika mennä sisäoppilaitokseen luostariin. Baban seurapiiriäidillekin maistuu alkoholi, mutta vähän juhlavammassa muodossa. Kate ja Baba eivät varsinaisesti ole valinneet toisiaan ystäviksi, mutta ovat pakotettuja tulemaan ainakin jotenkin toimeen. Itse asiassa ystävyys on niin myrkyllinen, että vetää vertoja Elena Ferranten ystävyyskuvaukselle. Baba on ylimielinen ja ilkeä, vähättelee ja haukkuu Katea joka käänteessä. Silti tytöt tukeutuvat toisiinsa ja lopulta muuttavat yhdessä Dubliniin, kun ensin ovat hankkineet itselleen häädön kamalasta luostarikoulusta.

O’Brien kirjoittaa vastustamattomasti. Tyttöjen maailmaan solahtaa hetkessä sisään, tarkat havainnot naiivin Katen silmin vuoroin huvittavat ja vuoroin kuristavat kurkusta. Baba taas on arvaamaton sähikäinen ja ystävänä aivan kammottava, mutta romaanihahmona sitäkin herkullisempi. Nykylukija hämmästyy eniten 14-vuotiaan Katen suhteesta itseään vuosikymmeniä vanhempaan, naimisissa olevaan mieheen. Miestä kutsutaan kylässä Mr Gentlemaniksi, koska kukaan ei osaa lausua hänen ranskalaista nimeään oikein. Mr Gentleman iskee silmänsä Kateen ja vie tätä autoajeluille ja ravintolaillallisille. Vaikka suhde ei koskaan etene pussailuastetta syvemmälle, muiden neutraali suhtautuminen nuoren tytön ja vanhan ukon tapailuun puistattaa. O’Brien ei millään muotoa skandalisoi suhdetta, vaan kuvaa sitä suurena rakkaustarinana. Ainakin romantiikkaa janoava Kate luulee rakastuneensa ja saavansa vastarakkautta.

Äänikirjan lukee Edna O’Brien itse. En tiedä oliko se niin hyvä idea. Hän oli äänikirjan julkaisun aikaan jo 80-vuotias, joten aika erikoiselta kuulostaa kasikymppinen 14-vuotiaan minäkertojan äänenä. Äänitys on lisäksi aika kehno, nieleskelyt ja hengenvedot kuuluvat ärsyttävästi. Onhan siinä tietysti oma viehätyksensä, että noin kunnioitettavaan ikään ehtinyt kirjailija lukee itse kolmekymppisenä kirjoittamansa esikoisteoksen. Monesti palkittu O’Brien on syntynyt vuonna 1930 ja kirjoittaa 91-vuotiaana edelleen. O’Brienin varsinainen muistelmateos Country Girl (2012) olisi myös kiinnostava lukea. Tämä romaani loppui hieman töksähtäen, mutta onneksi Katen ja Baban vaiheita voi seurata vielä kahden romaanin verran.

Edna O’Brien:
The Country Girls
Audible Studios 2010
(alun perin julkaistu 1960)
Äänikirjan lukija: Edna O’Brien

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

äänikirja Edna O'Brien Irlanti kasvukertomus myrkylliset ystävyyssuhteet The Country Girls


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up