Gulliver had come down first to breakfast and had eaten a boiled egg. Duncan had eaten fried eggs and bacon collecting them from the hot-plate on the sideboard. Gulliver now blamed himself for having bothered Annushka to get him a boiled egg. He would have liked eggs and bacon better, he now decided. However he was wearing his dark-blue double-breasted Finnish yachting jacket and felt good. Gerard had eaten a piece of bacon with fried bread. Jenkin was at the sideboard helping himself to eggs, bacon, sausage, fried bread and grilled tomatoes. In the old days there had used to be kidneys too, and kedgeree. Lily had eaten some toast with homemade gooseberry jam. Tamar had toyed with a piece of toast and rapidly vanished. Everyone had had coffee except for Lily who asked for tea. Rose, who got up very early and never ate breakfast, had had her early tea with Annushka, and, flitting about, had not sat down with her guests. She had explained to newcomers the layout of the house and the various ’walks’ that were available. There were plenty of places to sit and (since this was the title of the gathering) read. There was the drawing room, and the dining room which had a pleasant window seat, the billiard room (sorry no billiards, the moths had got at the cloth), where you could play records, the library of course (do take out any book) and the study (Rose would not be occupying it). As for walks, it was best to keep to roads and paths, there was a framed map in the study. There was the walk to the river, the walk to the church, the walk to the wood, though the way through it was rather overgrown, the walk to the Roman Road and along it, and of course the walk to the village which was called Foxpath. Yes, there was, Gill had asked the question, a village pub, it was called the Pike. The name referred to the fish of course, not the weapon; an eccentric publican who put up a sign to celebrate the Peasant’s Revolt was soon disciplined by public opinion.

– Iris Murdoch: The Book and the Brotherhood

Iris Murdoch kuuluu suosikkikirjailijoihini ja ainakin kerran vuodessa tekee mieli lukea yksi hänen teoksistaan. Niitähän hänellä riittää: 26 romaania ja vielä runoja, näytelmiä, novelleja ja filosofiateoksia kaupan päälle. Tällä kertaa lukuvuoroon osui yksi myöhäisemmän kauden romaani: The Book and the Brotherhood vuodelta 1987. Taattua Murdochia 600 sivun verran. Mutta, mutta.. Murdochille tyypillinen tarkka kuvailu tuntuu tässä romaanissa menevän aivan överiksi. Uskallan väittää, että kirjan sivumäärä olisi puolittunut, jos siitä olisi leikattu pois kaikki vaatteiden ja ruokien kuvailut. Varsinkin vaatteiden, sillä suunnilleen viiden sivun välein kerrotaan mitä kenelläkin oli yllään. Miten turhauttavaa! Vaikka tuossa ylläolevassa lainauksessa onkin hauskana yksityiskohtana tummansininen kaksirivinen suomalainen purjehdustakki, en silti olisi tarvinnut tuota tietoa saati kuulla, mitä kukainenkin nautti aamupalaksi. Koska kirjassa seurataan melko laajaa seuruetta ja heidän monia juhliaan ja kokoontumisiaan, asukokonaisuuksia riittää todellakin kyllästymiseen saakka.

Kaikkia tämä vaatteisiin keskittyminen ei ole häirinnyt, sillä hieman yllättäen The Book and the Brotherhood ylsi ilmestymisvuonnaan Booker-palkinnon lyhytlistalle. Sen vuoden Booker-voittaja oli Penelope Livelyn upea Moon Tiger eli voitto meni kyllä oikeaan osoitteeseen. Murdochin romaaneja on ollut useampanakin vuonna Booker-ehdokkaana ja voitto osui kohdalle vuonna 1978 romaanilla The Sea, The Sea. Se onkin romaani, joka sytytti minulla rakkauden Murdochin tuotantoon ja myöhemmin olen löytänyt myös muita helmiä teosten joukosta. The Book and The Brotherhood sijoittuu kahdeksan lukemani Murdochin joukossa hyvään keskikastiin, mutta ei tehnyt aivan niin suurta vaikutusta kuin monet muut hänen romaaninsa. Nyt kun olen lukemassa tämän vuoden Booker-ehdokkaita, toivon ettei joukossa ole monisataasivuisia vaatelistoja. Mutta muulla tapaa Murdochin kaltaista kirjailijaa toivoisin myös löytäväni nykykirjailijoiden joukosta.

Onhan The Book and the Brotherhood toki muutakin kuin asujen esittelyä. Kaikkitietävä kertoja seuraa entisistä Oxfordin opiskelijoista muodostunutta ystäväporukkaa ja heidän menneiden, nykyisten ja mahdollisten suhteidensa pyörremyrskyä noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin ensitapaamisesta. Useat porukan jäsenistä ovat vuosien varrella rakastaneet toisiaan ristiin rastiin, mutta vain Jean ja Duncan ovat aviopari romaanin alussa. Näiden kahden välinen suhde ja heidän ystäviensä puuttuminen siihen tarjoaakin suuren osan kirjan draamasta. Ystävykset päättivät Oxfordissa opiskellessaan perustaa veljeskunnan ja rahoittaa yhden luokkatoverinsa, David Crimondin, poliittista filosofiaa käsittelevän kirjan. Crimond on klassinen esimerkki Murdochin tyypillisestä ”lumoajahahmosta”, tällainen löytyy lähes jokaisesta hänen kirjastaan: arvoituksellinen ja synkkä hahmo, jonka karisma innostaa muita omistautumaan hänelle. Crimondia ihaillaan ja vihataan. Hän on nerokas marxilainen ajattelija, yksinäinen susi, joka omistaa elämänsä ajattelulle ja vallankumouksellisten ajatusten levittämiselle. Nyt entisten tovereiden näkemykset Crimondin marxilaisista ajatuksista ovat kuitenkin muuttuneet ja he pelkäävät kirjan olevan aivan liian radikaali. Syntyy dilemma siitä, vieläkö he jatkavat kirjan rahoittamista, josta he eivät todellisuudessa tiedä mitään ja jonka tekemiseen on kulunut jo vuosikymmeniä. Vieläkö Crimond edes kirjoittaa kirjaa vai onko hän hylännyt sen jo kauan sitten? Kaiken lisäksi Jean karkaa jo toistamiseen Crimondin rakastajaksi. Duncanin vaimon varastaminen ei hirveästi nosta Crimondin pisteitä veljeskunnan keskuudessa.

Murdoch on virtuoosi dialogeissa ja omaa myös erinomaisen näyttämöllisen kyvyn sukkuloida monien henkilöiden välillä. Murdoch esittelee jälleen joukon henkilöitä, joilla jokaisella on edessään isoja valintoja ja jotka jatkuvasti erehtyvät arvioissaan, joita he tekevät itsestään ja toisistaan. Kuten Murdochin kirjoissa usein, tässäkin romaanissa rakastutaan epätoivoisesti vääriin ihmisiin. Samalla neli-viisikymppiset ”entiset nuoret” joutuvat hyväksymään sen tosiasian, ettei elämä mennyt aivan niin kuin sen oli parikymppisenä kuvitellut menevän. Gerard on joukon jonkinlainen johtohahmo ja häneen muut usein tukeutuvat ongelmissaan. Gerard rakasti joskus porukkaan kuulunutta Sinclairia, mutta hän kuoli traagisesti nuorena. Sinclairin sisko Rose taas palvoo puolisalaa Gerardia eikä ole löytänyt ketään muuta miestä, joka vetäisi vertoja Gerardille. Gerard rakastaa myös Rosea, mutta platonisesti. Sen sijaan Gerard rakastuu intohimoisesti ystäväänsä Jenkiniin, joka taas tuntuu viihtyvän parhaiten omassa seurassaan. Gerardin nuori sukulaistyttö Tamar taas sotkee myötätunnon rakkauteen, ja lohduttaessaan itseään paljon vanhempaa Duncania vaimon karkaamisesta toisen miehen luo, onnistuu hetken huumassa hankkiutumaan raskaaksi. Joukon laidalla hengailevat myös hieman nuorempaa vuosikertaa olevat Lily ja Gulliver, joiden intohimot sinkoilevat kaikkiin suuntiin kunnes he viimein ymmärtävät kääntyä toistensa puoleen.

Kaikkitietävä kertoja tutkii pikkutarkasti kunkin henkilön pinnalla olevia ajatus- ja tunnekuohuja ja heidän syvempiä yhteiskunnallisia, poliittisia, moraalifilosofisia ja uskonnollisia pohdintojaan. Kaikesta tästä yksityiskohtien, keskustelujen ja psykologisen itsetutkiskelun runsaudesta huolimatta kerronnan vauhti ei koskaan hidastu. Tämä ajatusromaani ei ole varsinaisesti juonivetoinen, mutta se on täynnä yllättäviä käänteitä ja absurdeja tilanteita. Draaman aste ja henkilöiden suhtautuminen tapahtumiin saattaa vaihdella erikoisilla tavoilla. Teepannun rikkoutumisesta muodostuu mittasuhteiltaan aivan järisyttävä kauhun hetki, jonka rinnalla erään pariskunnan kaksoisitsemurhan yritys nokkakolarin avulla vaikuttaa silkalta huviajelulta. Englantilaisissa romaaneissa teellä on tietysti oma tärkeä paikkansa. Yleensä sitä tarjotaan rauhoittamaan mielenkuohuja, tällä kertaa teepannu toimi katalysaattorina mieltä mullistaville tapahtumille.

Romaanissa on upeita, hyvin elokuvamaisia kohtauksia. Heti kirjan alussa on pitkä jakso Oxfordin yliopiston tanssiaisista, jossa jokainen kirjan henkilö tulee esiteltyä. Monia muitakin vahvoja tunnelmakuvia jäi mieleen: ystävysten jäätanssi joella, rakastavaiset kiihdyttämässä autoillaan toisiaan kohti, ovi joka aukeaa väärällä hetkellä ja se jo mainittu teepannu räjähtämässä tuhansiksi sirpaleiksi. Sivujuonteena kiinnostava oli myös kirjan kannessakin oleva harmaa papukaija ja Gerardin lapsuusmuistot siihen liittyen. Henkilöiden asuja ei sen sijaan jäänyt mieleen, vaikka niitä antaumuksella kuvailtiinkin. Murdochin ystäville tämä romaani on ”pakollista” luettavaa, mutta ensitutustumiseksi kirjailijaan en tätä suosittele.

Iris Murdoch:
The Book and the Brotherhood
Vintage 2003
(alun perin julkaistu 1987)

Sinua voisi myös kiinnostaa

Iris Murdoch: The Time of the Angels

John Bayley: The Iris Trilogy

Iris Murdoch: The Black Prince

Iris Murdoch: The Bell

Iris Murdoch: A Fairly Honourable Defeat

Iris Murdoch: The Sea, The Sea

Iris Murdoch: The Sandcastle

Iris Murdoch: Under the Net

Seuraa Kirjaluotsia

englanninkielinen Iris Murdoch moraalifilosofia rakkaus The Book and the Brotherhood ystävyys