menu Menu
Iris Murdoch: The Black Prince
Irlanti, Iso-Britannia, Murdoch Iris, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Vintage 24/07/2022 6 kommenttia
Tana French: Faithful Place Edellinen Barbara Pym: Civil to Strangers Seuraava

I saw her to the front door and closed it immediately after her as soon as she had stepped outside it. I went back into the flat, into the sitting-room, and closed the door. The room was sweet with heavy dusty sunlight. Her chair was where it had been. She had left her copy of Hamlet behind on the table.

I fell on my knees and then lay full length face downward on the rug in front of the fireplace. Something very extraordinary indeed had just happened to me.

Iris Murdoch: The Black Prince

Naistenviikko alkoi Iris Murdochilla ja myös päättyy Murdochiin. Nyt olen lukenut kaikki Vintage Classics -sarjassa julkaistut Murdoch-romaanit. Linkit muihin kirjoihin löytyvät alta. The Black Prince on vuodelta 1973 ja muistuttaa rakenteeltaan, teemoiltaan ja tyyliltään hyvin paljon vuonna 1978 julkaistua ja Booker-palkittua The Sea, The Sea -romaania. Myös The Black Prince oli julkaisuvuonnaan Booker-ehdokkaana ja voitti James Tait Black Memorial Prize -kirjallisuuspalkinnon. Murdochilta on suomennettu aika monta teosta, mutta tätä ei taida löytyä suomeksi. Koska Meri, meri on lemppari-Murdochini, The Black Prince nousi tässä vaiheessa hopeasijalle. Onneksi Murdochilla on niin laaja tuotanto, ettei ihan heti lopu lukeminen kesken. Vielä 20 romaania lukematta! Olen jo tilannut seuraavan, joten jossain välissä luvassa juttua vuoden 1966 romaanista The Time of the Angels.

The Black Prince sisältää romaanin romaanin sisällä. Kirjan päähenkilö Bradley Pearson on kirjoittanut The Black Prince -nimisen autofiktiivisen romaanin, joka kattaa suurimman osan tästä kirjasta. Mukana on myös esipuhe ja jälkisanat tuon romaanin kustannustoimittajalta nimeltä P.A. Loxias, jonka todellinen henkilöllisyys jää mysteeriksi. Lopussa myös neljä romaanissa esiintyvää henkilöä kommentoivat lukemaansa käsikirjoitusta ja hämmentävät palettia entisestään. Nerokas asetelma saa lukijan aivot surisemaan ja kyseenalaistamaan vuorollaan jokaisen kertojan luotettavuuden. Kuin silmäniskuna kirjan toimittanut Loxias kertoo monen epäilleen sekä hänen että Bradley Pearsonin olevan fiktiota, jonkun vähäpätöisen kirjailijan mielikuvituksen tuotetta. Mikä mielikuvitus Murdochilla onkaan, mutta vähäpätöiseksi häntä ei voi syyttää – ei edes hänen fiktiivinen henkilönsä!

Bradley Pearson on 58-vuotias entinen verovirkailija, joka on kirjoittanut kaksi huonosti menestynyttä romaania, joita kukaan ei muista. Hän pitää kuitenkin itseään suurena taiteilijana ja kirjallisuuskriitikkona. Hän on työnsä ohella kirjoittanut kritiikkejä ja sitä kautta tutustunut kirjailijakollega Arnold Baffiniin, josta on vuosien saatossa tullut hänen paras ystävänsä ja pahin vihollisensa. Arnold on valtavan menestynyt kirjailija ja julkaisee kirjan vuodessa. Bradleyn mielestä Arnoldin romaanit ovat kunnianhimotonta roskaa, mutta salaa hän on valtavan kateellinen Arnoldin menestyksestä ja tuotteliaisuudesta. Nyt Bradley on päättänyt vetäytyä merenrantamökkiin ja kirjoittaa sen suuren taideromaanin, joka hänen sisällään on odottanut. Lähteminen osoittautuu kuitenkin mahdottomaksi, kun ovikello ja puhelin alkavat soida lakkaamatta ja jokainen soitto tuo mukanaan uuden kriisin.

Bradleyn rauhaa rikkovat Lontooseen palannut ex-vaimo ja maanvaiva Christian, lääkärinlupansa menettänyt entinen lankomies Francis, aviomiehensä hylkäämä ja itsemurhaa hautova sisko Priscilla sekä Arnold ja tämän vaimo Rachel avioliittohuolineen. Bradley ajautuu epätoivon partaalle rämpiessään ihmissuhteiden kompleksisessa viidakossa. Bradleyn päättäväisyys horjuu joka käänteessä ja hän syöksyy kuin päätön kana sotkusta toiseen. Se, mikä lopulta kaataa hänet tunneiksi tuijottamaan olohuoneen mattoa on äkillinen ja kaiken muun nielevä rakastuminen Arnoldin tyttäreen Julianiin, joka haluaa käydä pitkiä keskusteluja Shakespearesta. Bradley on tuntenut Julianin vauvasta saakka ja ymmärtää olevansa aivan liian vanha parikymppiselle tytölle. Mutta mitä voi suuri taiteilija tehdä suuren rakkauden edessä? Every artist is an unhappy lover. And unhappy lovers want to tell their story.

Murdochille ominaiseen tapaan The Black Prince sisältää suurta draamaa, vauhdikkaita farssinomaisia juonenkäänteitä, sekavia ihmissuhteita, monta kertaa takkia kääntäviä henkilöitä, nokkelaa dialogia, paljon filosofointia ja pari traagista kuolemaakin. Teemoina nousevat ainakin rakkaus ja erityisesti rakastuminen, avioliitto hyvässä ja pahassa, piilevä homoseksuaalisuus sekä pohdinta taiteen luonteesta ja merkityksestä. Viittauksia Shakespeareen ja erityisesti Hamletiin on paljon ja siitä viitekehyksestä kumpuaa myös romaanin nimi, jota mehukkaasti spekuloidaan myös jälkikirjoituksissa. Muhkeaa romaania on vaikea laskea käsistään, vaikka tämän painoksen fontti on tuskaisen pientä. Kappalejakoja ei juurikaan ole ja aina kun vaikuttaa siltä, että nyt on sopiva hetki keskeyttää, kirjassa soi ovikello tai puhelin. Pakkohan siitä on ottaa selvää, etenkin silloin, kun Bradley päättää olla avaamatta ovea ja lymyilee maitolasin takana. 😅

Kiitos Tuijalle Naistenviikkohaasteesta!

Helmet-lukuhaaste 2022:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 47-48 – Kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun. Toinen luettu kirja: John Bayley: The Iris Trilogy.

Iris Murdoch:
The Black Prince
Vintage 2019
(alun perin julkaistu 1973)

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

#naistenviikko2022 homoseksuaalisuus Iris Murdoch rakkaus taide The Black Prince


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Naistenviikolla on taas kerran ollut mainiota lukea sinun kirjoituksiasi vähän vanhemmista englantilaisista kirjailijoista!

  2. Luimme kirjallisuuspiirissämme Murdochin Meri, meri, ja muistan vain ironian ja sen, miten häkellyttävä runsaudensarvi teos oli. Nyt kun luin arviosi näistä, niin molemmissa vaikuttaisi olevan samoja piirteitä: ei-toivottujen vieraiden ilmestyminen häiritsemään kirjailijan rauhaa, päähenkilön kateus ja omahyväisyys. Harmi, että tätä teosta ei ole suomennettu!

    1. Tässä kirjassa on todella paljon samaa kuin Meri, meressä. Jopa niin paljon, että tuntui kuin lukisi esi- tai jatko-osaa tai vähintään rinnakkaisteosta. Kun päähenkilö lopulta pääsee käymään merenrantamökissä, kuvittelin sen samaksi mökiksi, jossa Charles Arrowby majaili. Tämä kirja on julkaistu viisi vuotta ennen Meri, mereä. Ehkäpä teema jalostui sinä aikana ja hioutui lopulta mestariteokseksi.

  3. Aijai, pieni fontti ja riviväli on törkeästi miinusta! Kuitenkin alkoi (tämäkin) kiinnostaa, kuulostaa melko hulvattomalta!

    1. Tämän sarjan kirjoissa on kaikissa ollut ikävän pieni fontti, mutta Murdochin runsassanaisuudella se on kai välttämättömyys. Tässä kirjassa on 500 sivua, The Sea, The Sea -kirjassa yli 600. Isommalla fontilla ja sivumäärän tuosta vielä noustessa voisi mennä pehmeäkantinen kirja hankalaksi käsitellä. Onneksi nämä ovat niin hyviä, että niitä lukiessa on valmis myös vähän joustamaan mukavuudesta 😄

keyboard_arrow_up