Kermanvalkea kermanvalkea tuo sana tulisi toden totta kieltää lailla, en kannata rajatonta sananvapautta minäkään. Miten jotkut sanat kantavat mukanaan niin paljon ylijäämää, likaisia mierkityksiä jotka eivät ole sanoista itsestään lähtöisin? Miksei sanojen anneta ajaa asiaansa, tarkoittaa, tähdätä asioihin terävällä kärjellä? Minä haaveilen puhtaista ja yksiulotteisista sanoista, sellaisista joilla on tarkkaan rajattu merkitys, merkitys joka ei leviä tai laajene tai valu tai tartu toisten merkitysten alueelle.

Ajattele sanaa kermanvalkea, P, älä pelkästään väriä vaan kaikkea sanaan kytkeytyvää, sen laajempaa merkityskenttää. Ajattele kermanekkaa, piripintaan täytettyä, ajattele sen huolimattomasti homogenoitua kermaa, maitotuotteen pintaan pieniä itsenäisiä rasvasaarekkeita, ajattele isovanhempaa tyrkyttämässä sitä sinun kahviisi, kaatamassa aivan liikaa kermaa, ja sitä kuinka kermanvalkea kerma nyt tärvelee kahvisi, sekoittuu osaksi nautintoainetta ja eliöihin takertuvan öljyn tavoin tekee kaikesta koskettamastaan syömäkelvotonta, saastunutta. Kaikkea tuota yksi harmiton sana voi kantaa mukanaan, kai sinäkin näet sen nyt, P?

Mikko Kauppila: Terveisin K

Mikko Kauppilan esikoisromaani Terveisin K käsittelee syömishäiriötä tuoreesti nuoren miehen näkökulmasta. Kauppila tunnetaan näyttelijänä, ja kirjan kansiliepeessä hänen kerrotaan myös opiskelleen sukupuolentutkimusta Helsingin yliopistossa sekä kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Kaikkien opintojen vaikutus näkyy romaanissa, joka ilahduttavasti ei ole autofiktiota. Romaanin minäkertoja K on aloittanut opinnot keskikokoisessa yliopistokaupungissa ja kokee itsensä ulkopuoliseksi. Hän on näkevinään kaupungilla vilauksen lapsuuden parhaasta ystävästään P:stä ja alkaa kirjoitella tälle kirjeitä. Ystävysten tiet ovat eronneet peruskoulun jälkeen, eivätkä kirjeet taida nytkään mennä perille. Sen verran ilkeitä ne ovat P:tä kohtaan, että tuskin niitä on tarkoitettukaan tämän luettavaksi. Romaani koostuu noista kirjeistä sekä muista K:n minämuotoisista mietteistä. Alkuun K esittää kirjeissään tietynlaista roolia ja muuntelee totuutta vaikuttaakseen menestyvältä. Muun kerronnan kautta ilmenee, miten asiat oikeasti ovat. K kärsii anoreksiasta ja on ihastunut opiskelukaveriinsa A:han, nuoreen mieheen, jolta saa vastakaikuna lähinnä halveksuntaa. Vähitellen kirjeisiinkin alkaa tulla enemmän rehellisyyttä ja haavoittuvuutta.

Romaanin alusta saakka syömishäiriön ote K:sta on vahva. Yliopiston orientaatiopiknikillä lautasella pyörii vain muutama viinirypäle, pari sipsiä ja pieni vesimeloninpala ja niidenkin syömiseen menee kaikki energia ja keskittyminen. Muut opiskelijat näyttävät vapautuneesti nauttivan toistensa seurasta ja tarjoiluista, K halvaantuu piknikpaniikkiin. Hän myös haaveilee luopuvansa jääkaapista, joka hurinallaan vaan muistuttaa sisältämästään ruoasta. Tosin K:n jääkaapissa ei paljon muuta ole kuin valo. Kuvaus kauppareissusta on paljonpuhuva. Kahden irtorypäleen punnitsemisyritys naurattaa, mutta kokonaisuus jättää greipin kirpeän maun. Kassiin päätyy satunnaisten hedelmien lisäksi vain pussi kvinoaa ja juoksu kotiin tuo helpotuksen siitä, että joka askeleella kaupan tarjonta on yhtä askelta kauempana.

K yrittää hakea apua ongelmiinsa, mutta kun on oppinut huijaamaan läheisiään, myös ammattilaisten huijaaminen on liian helppoa. K osaa vastata terapeutille juuri sen mitä odottaa tämän haluavan kuulla. Opiskelijoiden terveydenhuollossa taas ei nähdä syömishäiriön vakavuutta, vaan jaellaan ruokaympyräinfoa. Lopulta K pääsee osastohoitoon syömishäiriöklinikalle, mutta karkaa sieltäkin. Romaanissa on hyödynnetty paljon symboliikkaa ja pidin siitä, miten tietyt asiat ja sanat toistuvat tekstissä. Esimerkiksi pylvästyräkki ja yliopistokaupungin lävistävää jokea reunustavat lehmukset mainitaan usein. K haluaisi olla yksi lehmuksista, sillä puulla ei ole rasvakudosta tai sukupuolta, mutta sillä on kaarna, joka suojaa sairaudelta.

Syömishäiriön syistä lukija voi tehdä omat päätelmänsä. Tukahdutettu seksuaali-identiteetti on ainakin isossa osassa ja syy siihen piilee perheen historiassa. K:n isä on kuollut syöpään, mutta äidille suurempi tragedia on se, että mies petti häntä toisen miehen kanssa. Omaa suuntautumistaan K ei ole uskaltanut äidille paljastaa. Äiti soittelee K:lle usein, mutta tilittää vain omaa pahaa oloaan sen sijaan, että olisi valmis kuulemaan, miten pojalla menee. Äidin pitkien yksinpuhelujen jälkeen K tuntee itsensä likasangoksi ja kokee korostunutta tarvetta puhdistautua. Kirjeissään K muistelee myös P:n äitiä, josta kirjoittaa hyvin ihailevaan sävyyn. Kirjoituksista saa sellaisen kuvan, että ystäväänsä enemmän K ikävöi tämän äitiä, joka oli omaa äitiä hyväksyvämpi ja välittävämpi. K muistelee P:n kanssa kokemiaan hetkiä, joista osa on seksuaalissävytteisiä. Vaikka K antaa ymmärtää, että hän oli se joka jätti ystävyyden, olisiko kuitenkin käynyt niin, että hän on tullut torjutuksi ystävän puolelta. Jokin kipeä kokemus kaiken rehvastelun alta kuultaa.

Kirjan loppua kohden kerronta muuttuu kokeellisemmaksi, mikä heijastaa hienosti K:n lipumista syvemmälle askeesiinsa. Hän haluaisi kadottaa ruumiinsa kokonaan ja samalla katoavat vähitellen myös sanat ja kirjaimet. Oivaltava on myös erään joulun kuvaus, jossa K:n ja P:n äitien luona vietetyt jouluateriat kulkevat muutaman sivun ajan rinnakkaisissa sarakkeissa. Tästä tuli mieleen Selja Ahavan ja Emma Puikkosen erilaisia romaanin rakenteita ja kerrontatapoja käsittelevä esseeteos Rakennenautintoja, jonka esipuhe on kirjoitettu vastaavalla tavalla. Kauppila hyödyntää tekstissä myös yliviivauksia ja muunlaisia typografisia elementtejä. Tuntuu, että hän on Rakennenautintonsa opiskellut ja myös Kriittisessä korkeakoulussa opettavan ja kokeellisesta kerronnasta innostuvan Sinikka Vuolan vaikutus näkyy. Häntä myös kiitetään kirjan lopussa. Terveisin K onkin kielellisesti ja muotonsa puolesta hyvin harkittua kaunokirjallisuutta, mutta omaan makuuni muoto vei liikaa tilaa aitoudelta ja koskettavuudelta. Persoonallinen kielenkäyttö on ilahduttavaa, mutta se voi myös etäännyttää ja tuntua poseeraavalta. Tätä lukiessa tulin liian usein tietoiseksi kirjoittajan pyrkimyksistä sen sijaan, että olisin uppoutunut kirjan maailmaan. Raikas esikoisromaani joka tapauksessa ja mielenkiinnolla odotan, mihin suuntaan Kauppila kirjallista uraansa vie.

Mikko Kauppila:
Terveisin K
Teos 2024

Muissa blogeissa:
Amman lukuhetki
Kulttuuri kukoistaa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Karolina Ramqvist: Leipää ja maitoa

Lois Armas: Flora

Tuomas Aitonurmi: Ruumiin ylittävä ääni

Jenni Toivoniemi: Valtakausi

Antti Rönkä: Nocturno 21:07

Hanna Brotherus: Ainoa kotini

Seuraa Kirjaluotsia

anoreksia esikoisromaani homoseksuaalisuus identiteetti kirjeet kokeellinen kerronta Mikko Kauppila opiskelu sateenkaarikirjallisuus syömishäiriö Terveisin K