menu Menu
Satu Laatikainen: Hyvästi itä
Kotimainen kaunokirjallisuus, Laatikainen Satu, Suomi, WSOY 20/09/2025 2 kommenttia
Tove Jansson: Valitut romaanit Edellinen Maria Reva: Endling Seuraava

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Kun sinä lähdit, makuuhuoneen sänky kävi suureksi yhdelle ja minä tein paikkani isän kylkeen, pidin häntä iltaisin kädestä niin kauan että kuorsaus alkoi. Kun uni lopulta armahti isää, asetin oman hengitykseni samaan tahtiin, käteni alla tunsin miten isän pyöreä omenavatsa nousi ja laski. Katuvalo osui verhojen raosta vesilasiin, jossa isän hampaat hymyttömänä rivistönä odottivat aamua.

Sunnuntai-iltaisin isäkin aina lähti, sillä isää ja hänen kaivinkonettaan tarvittiin kaikkein kipeimmin idässä. Lähellä ei ollut mitään mitä rakentaa, ja siksi isä nousi jokaisen viikonlopun päätteeksi linja-autoon, joka kulki rajan taakse. Ystävyys ja yhteistyö kohottivat siellä harjakorkeuteensa tehtaita, jopa kokonaisen kaupungin, jonka peruskiven presidentti Kekkonen kävi muuraamassa. Kaupunki nielaisi isän, ja vain Arvi kertoi uutisissa silloin tällöin, mitä isälle kuului, ja minä istuin ikkunassa katsomassa pimeään iltaan. Olohuoneen nurkassa kattoon saakka kasvaneen peikonlehden liuskoittuneet reikäiset lehdet siivilöivät katuvalojen kajon seinälle ja kattoon hirviömäisiksi varjokuviksi. Kerran Arvi kertoi huolestunut uurre otsallaan, että linja-auto oli törmännyt Kostamuksessa kuorma-autoon ja kainuulaisia työläisiä oli kuollut. Isä ei soittanut vaikka odotin puhelimen vieressä koko seuraavan päivän, ja vasta kun likaisenharmaan Ladan pyöreät ajovalot viikon lopussa väikkyivät pihakoivikon lomasta, minä lakkasin odottamasta.

– Satu Laatikainen: Hyvästi itä

Tietokirjailija ja kustantaja Satu Laatikainen on sijoittanut esikoisromaaninsa Hyvästi itä lapsuutensa maisemiin Kainuuseen. Romaani on runollisen kaunis tarina naisesta, joka palaa kotiseudulleen hyvästelemään sairasta äitiään ja kohtaa samalla lapsuuden muistot köyhyydestä ja rikkonaisesta perheestä. Äidin luokse lähdetään kiireellä, kun edessä häämöttää lääkärin tuomio – syöpää epäillään. Etelään jäävät omat lapset ja puoliso Joonas, jonka kanssa suhde on kriisiytynyt. Teini-iästä saakka jatkunut liitto tuntuu nyt purkautuvan miehen vaatimuksiin vapaudesta ja yhdessä kasvamisesta. Mutta menneisyyden taakat estävät kuulemasta niitä: lapsuuden kipupisteet peittävät alleen aikuisen parisuhteen säröt.

Kertojan ollessa kuusivuotias, äiti pakenee raskasta arkeaan uuden rakkauden matkaan. Äidin mukaan lähtevät isosisko ja perheen Pikkulintu, mutta tytär valitsee jäädä isän ja isoveli Mikaelin luokse. Mutta ei isäkään tarjoa kovin pysyvää hoivaa, sillä työtä on tehtävä ja isän työ vie viikoiksi töihin itärajan toiselle puolelle Kostamukseen. Isän ollessa poissa tytöstä huolehtii Mikaelin lisäksi joukko vaihtuvia alivuokralaisia. Kostamuksesta isän mukaan tarttuu joksikin aikaa kuparihiuksinen Irina, jonka ystävälliset silmät tarjoavat turvaa, mutta ovat kuitenkin tytölle liikaa. Ja niin Irinakin katoaa, kun isä sairastuu.

Äidin muistot tuovat romaaniin oman kerroksensa: sodan kovettama isä, äärimmäinen köyhyys ja varhaiset työvuodet metsäsavotan kämpillä, myöhemmin tarjoilijana hotellissa, jossa sai ojentaa lohikeittoa presidentti Kekkoselle. Ruokamuistoja on paljon, ja arkiset ruokakuvaukset herättävät henkiin kokonaisen sukupolvikokemuksen. Aikuisen tyttären ja ikääntyvän äidin välinen vuorovaikutus piirtyy kauniisti esiin: tytär harjaa äitinsä hiuksia hellästi, vaikka jäi lapsena usein vaille vastaavia läheisyyden osoituksia.

Kerronnassa on surua, rosoa ja lämpöä, paikoin ripaus mustaa huumoriakin. Ikääntyneen äidin ja aikuisen tyttären välinen dialogi on tarkkanäköistä ja elävää. Lapsen äidinkaipuu ja lohduton odotus isän kotiinpaluusta tai edes puhelusta on kuvattu sydäntä särkevästi. Syksyinen Kainuu piirtyy esiin tutun tuntuisena, ja matka vie myös Kostamukseen. Se houkutteli tarttumaan kirjaan: olen itse viettänyt elämäni ensimmäiset vuodet Kuhmossa, jonne muutimme juuri Kostamuksen takia, sillä myös oma isäni reissasi viikoiksi rajan taakse töihin. Muistoja tuosta ajasta on vähän, mutta kirjallisuudessa nuo maisemat vetävät puoleensa. Toisin kuin kirjan kertojalla, minulla äiti oli kotona ja isä kotiin tullessaan läsnä meille lapsille – kiitollisuus siitä korostuu tämän romaanin perhekuvauksen äärellä.

Satu Laatikainen:
Hyvästi itä
WSOY 2025

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

äiti ja tytär esikoisromaani Hyvästi itä Kainuu Kostamus köyhyys perhesuhteet Satu Laatikainen


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Tämä vaikuttaa kuvauksesi perusteella kiinnostavalta. Olen viime vuosina lukenut paljon uusia esikoisteoksia, enimmäkseen naisten kirjoittamia. Taidanpa laittaa tämänkin lukulistalle. Kiitos vinkistä!

    1. Tämän pariksi sopii myös Marjo Niemen uusi romaani Pienen budjetin sotaelokuva, jossa on vähän hurjammanpuoleinen kotiinpaluu lapsuudenmaisemiin. Siitä tulossa toivottavasti pian myös juttua blogiin (on vähän bloggausruuhkaa kertynyt..).

keyboard_arrow_up