menu Menu
Riitta Jalonen: Tanssikaa!
Jalonen Riitta, Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi, Tammi 01/09/2019 0 kommenttia
Katie Lowe: Jumalten verta suonissamme Edellinen Gabriel Tallent: Minun ikioma kultani Seuraava

Täti Aune, opettaja, Viljam ja sedät Osmo ja Antero sekä kaksi nimetöntä uutta setää ja kolme nimetöntä uutta tätiä tanssivat. En tiennyt, mistä äiti oli löytänyt uudet vieraat.
“Ovatko he tulijoita vai menijöitä?” isä oli kysynyt kun äiti oli kertonut vieraista.
“Kanssakulkijoita”, äiti sanoi ja jatkoi lakanoitten silittämistä.
Siitä sanasta tiesi, että vieraat kantoivat mukanaan sotaa. Jotkut kanssakulkijat käväisivät vain, toiset jäivät niin kuin opettaja ja Viljam, mutta myös Antero, Osmo, Selma, Suoma, Aune, Pirkko ja Sinikka.
Katselin yläkertaan vieviltä rappusilta mustia mieslintuja ja juovikkaita naislintuja, joilla kaikilla oli punatut huulet. Aune oli piirtänyt kynällä itselleen mustat kulmakarvat, jotka näyttivät siltä kuin ne olisi tuotu hänen kasvoilleen jostakin kaukaa ulkomailta. Kaikilla naisilla oli leveähelmaiset mekot, mutta ne eivät yltäneet lattiaan asti niin kuin äidillä. Aunen paksu vyö kiilsi kuin peili ja olin varma, että siitä olisi voinut nähdä oman kuvansa jos olisi päässyt lähelle katsomaan.

Riitta Jalonen: Tanssikaa!

Riitta Jalosen romaani Kirkkaus nousi pari vuotta sitten yhdeksi vuoden kirkkaimmista lukuelämyksistä. Uusiseelantilaisen kirjailijan Janet Framen elämästä ammentava romaani häikäisi kerronnallaan ja herkkyydellään. Odotukset olivat siis korkealla Jalosen uuden romaanin suhteen. Tanssikaa! -romaanissa ollaan tällä kertaa koti-Suomessa ja tanssitaan sotasuruja pois hiljaa sipsutellen. Kattokruunukin siirretään syrjään, mutta sen kristallit häikäisevät silti. Niistä heijastuu tyttö, Elisabet, joka syrjästä seuraa aikuisten surunkatkeraa tanssia. Äiti pitkässä mekossaan kutsuu luokseen muita menetysten rampauttamia. Kahvikuppeihin kaadetaan kirkkaasta pullosta ja kipeät muistot ja murheet tallataan tanssilattialle. Elisabetin mielestä kuolleet enot eivät lähde, vaikka kuinka tanssisi.

Tanssikaa! on fiktiota, joka kumpuaa Jalosen oman suvun tarinasta. Hänen seitsemästä enostaan kuusi kuoli nuorina sodassa tai sodan jälkimainingeissa. Kirjan alkusivulla lukee: Olen elänyt kuolleitten suvussa, mutta tämä kirja on romaani. Herkällä siveltimellä maalaileva, fragmentaarinen kerronta haastaa lukijaa, mutta tarjoaa kauniita pysähtymisen hetkiä, ihmetystä sanojen äärellä. Myönnän kuitenkin, etten saanut tästä kirjasta samalla tavalla otetta kuin Kirkkaudesta. Paljon jäi ymmärtämättä, ehkä luin liian kärsimättömästi. Uusintaluku voisi auttaa hahmottamaan paremmin hyppäyksiä ajassa ja paikassa, avata ikkunaa paremmin Elisabetin mieleen. Nautin kuitenkin tuokiokuvista, lapsen mielen hyvin tavoittavista havainnoista. Viehätyin yksittäisistä lauseista ja ajatuksista rivien välissä. Tätä kirjaa on vaikea avata sen enempää, se kannattaa itse kokea.

Riitta Jalonen: Tanssikaa!
Tammi 2019
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Lumiomena
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

Riitta Jalonen sota suru Tammi Tanssikaa!


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up