menu Menu
Olli Jalonen: Merenpeitto
Jalonen Olli, Kotimainen kaunokirjallisuus, Otava, Suomi 23/09/2019 4 kommenttia
Turun Kirjamessut: ohjelmavinkit ja lippuarvonta Edellinen Colson Whitehead: The Nickel Boys Seuraava

Suurta eksperimenttiä edeltävänä yönä en nuku ollenkaan. On sovittu että sukelluskelloa aletaan siirtää laskemispaikalle jo ennen auringonnousua enkä osaa nukahtaa edes keskiyön tunneiksi koska odotan siirtomiesten tulemista. Herra Halley on jättänyt minulle listan asioista jotka täytyy muistaa ja ympyröinyt kohdat mitkä on erityisen tarkkaan varottavia kun suurta Magnum-kelloa kuljetetaan telakan aitauksesta laivaan. Siksi se on kokonaan minun vastuullani, niin ainakin tuntuu, ja huolehdin jo etukäteen miten sanon ja osaan määrätä miehiä tekemään kaiken oikein.
Yö on kirkas ja silloin koirat ulvovat. Välillä näen niistä nopeita heittovarjoja kun joku juoksee aitauksen takaa läheltä ohi. Yläpuolella erottuu tähtitaivas kaarevana puolipallona kaikkiin suuntiin horisontin sahalaitoihin asti ja tunnistan sieltä helposti ja etsimättä kuviot ja ryhmät.
Katsellessa tulee mieleen että ne samat voi yhtä aikaa nähdä maan päältä vaikka kuinka moni eivätkä tähdet katsomisesta vähene. Vaan päinvastoin ehkä terävöityvät ja monen katsomisesta tulevat näkyvämmiksi, sellaista outoa ajatusta mietin hetken, vaikka miten ne voisivat.

Olli Jalonen: Merenpeitto

Viime vuoden Finlandia-voittaja, Olli Jalosen Taivaanpallo, ihastutti omaperäisellä kielen poljennolla ja pieneltä Saint Helenan saarelta suureen maailmaan tiedemies Edmond Halleyn perässä matkustavan Angus-pojan vastustamattomalla kertojaäänellä. Tuore romaani Merenpeitto jatkaa Anguksen tarinaa. Kun Taivaanpallossa tähyiltiin taivaalle, Merenpeitossa sukellettaan syvyyksiin. Angus pääsee osalliseksi Halleyn kehittelemän sukelluskellon testaamisesta. Kuten nykyaikanakin, myös 1600-luvulla tiedettä tehdään pitkälti markkinavoimien ehdoilla. Sukelluskellon avulla mahdollistuu pohjaan uponneiden hylkyjen raivaustyöt. Aarteet siis odottavat sitä, joka keksii tekniikan, jolla päästä niiden luo. Angus saa toimia koekaniinina vaarallisissa sukelluskokeissa ja tarttuu tehtävään tapansa mukaan tarmolla ja mukisematta. Samanaikaisesti mieleen kuitenkin alkaa hiipiä ajatus siitä, ettei iän karttuessa voi loputtomasti Halleyn perheen elättinä ja palvelijana olla. Mutta miten löytää polku omaan itsenäiseen elämään? Rakkaudessakin Angus on kokematon ja ihastus perheen palvelustyttö-Henriettaan päättyy onnettomasti ja häpeällisellä tavalla.

Taivaanpallossa ihastuttanut lapsen kertojaääni on vahvasti kuultavana Merenpeitossakin, vaikka Angus astuukin jo aikuisuuteen. Se on tavallaan ongelma, sillä tuntuu kuin Angus ei kehittyisi tai menisi elämässään lainkaan eteenpäin. Tuttuun tapaan Angus pohtii maailmaa ja elämää lapsenomaisella luovalla mielellä ja uteliaisuudella, ja tekee oivalluksia joiden kohdalla tekee lukijankin mieli pysähtyä mietiskelemään. Angus haluaa herra Halleyn olevan hänestä ylpeä, paikkaavan puuttuvan isän roolia kun toinen tärkeä vaikuttajahahmo, pastori Burch, on ryhtynyt erakoksi. Vuosien työ herra Halleyn vankkumattomana oikeana kätenä ei kuitenkaan tuo tunnustusta tai virallista asemaa, se on Anguksen opittava ja nieltävä. Roolit pysyvät tiukasti paikallaan eikä isäntä ja palvelija voi koskaan nousta samalle askelmalle.

Paljolti Newtonin varjoon jääneen Edmond Halleyn saavutukset ovat kunnioitettavan laaja-alaisia ja saavat tässä romaanissa arvoisensa käsittelyn. Kirjan alkupuolella Halley on vasta 35-vuotias, sen ajan mukaan ikäloppu, mutta nykypäivän näkökulmasta vasta uransa alussa. On uskomatonta, miten monin tavoin hän oli jo siihen ikään mennessä vaikuttanut tieteen kehitykseen. Kirjan loppupuolella viitataan myös komeettaan, johon hänen nimensä helpoiten yhdistyy. Merenpeitossa sukelluskello jää vain sivuaskeleeksi matkalla valtamerten valloitukseen. Halley saa vuosien suostuttelun jälkeen käyttöönsä laivan ja miehistön ja lähtee mittailemaan magneettisen ja maantieteellisen pohjoisen erantoa. Angus pääsee mukaan suurelle tutkimusretkelle, joka johtaa hänet lopulta alkupisteeseen ja uuden elämän alkuun.

Merenpeitto tarjoaa jälleen kerronnan riemua ja kielellistä taituruutta, eläväksi herätettyä historiaa. Ihan yhtä haltioiutunut en ollut tästä jatko-osasta kuin Taivaanpallosta, mutta se on usein jatko-osien kohtalo. Kun ihmettely ja ihailu uuden äärellä muuttuu astumiseksi tutulle ja turvalliselle maaperälle, odotukset yllätetyksi tulemisesta kasvavat. Jalosen kerrontatyyli luo kuitenkin oman vahvan universuminsa, johon palaa mielellään ilman yllätyksiäkin. Jääköön Angus ja Halley sinne ikuisesti elämään.

Olli Jalonen: Merenpeitto
Otava 2019
Omasta hyllystä

Muissa blogeissa:
Kulttuuri kukoistaa
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

1600-luku Edmond Halley historiallinen romaani Merenpeitto Olli Jalonen Otava


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

    1. Et varmasti ole ainoa. Paineet ovat varmasti valtavat, kun kirjoittaa jatkoa Finlandia-palkitulle ja lukijoiden omakseen ottamalle kirjalle. Vaikka sitä ei Olli Jalosesta kyllä huomaa, niin lunkisti aina puhuu haastatteluissa. Jään odottamaan mitä pidit kirjasta.

  1. Minä pidin tästä yhtä paljon kuin Taivaanpallosta, ehkä enemmänkin. Jalonen on ihailtavan taitava.

    1. Taitava tosiaan! Kerronta on aivan omaa luokkaansa. Luin ehkä väärään aikaan, kun syksyn lukupino on niin valtava ja ajatukset tuntuvat olevan jo pinon seuraavassa. Tätä pitäisi lukea ihan rauhassa nautiskellen.

keyboard_arrow_up