menu Menu
Mia Franck: Pommipuutarha
Franck Mia, Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi, Teos 24/04/2019 0 kommenttia
Pirjo Toivanen: Pyhä paha perhe Edellinen Rachel Cusk: Siirtymä Seuraava

Eräänä kylmänä lauantai-iltana maaliskuussa istun yksin navetassa ja yritän luoda silmieni eteen kuvaa äidistä. Hänen tukkansa, yhtä tumma kuin minun, roikkuu hänen kasvoillaan kun hän soittaa pianoa. En onnistu näkemään hänen kasvojaan. Vain tukan. Silitän kädelläni omaa tukkaani ja toivon että hänen tuntuisi samalta. Karhea tukka, paksuja hiuksia, hiuksia jotka eivät tahdo pysyä letillä, sillä ne kasvavat niin nopeasti että minulla on koko ajan paljon eripituisia suortuvia.

Miltä äiti näytti kun hän katseli minua junassa, ennen kuin lähetti minut pois? Rintaa vihlaisee. Miksi minut piti lähettää pois? Se johtui niistä juhlista. Joissa he lauloivat, äiti ja Assi. Lennis oli siellä kanssani. Me kuuntelimme laulua, lauloimme välillä mukanakin, mutta enimmäkseen kuuntelimme äitejämme, ja rintaa vihloi silloinkin, sillä olimme ylpeitä siitä miten upeita he olivat, miten kauniisti he lauloivat, miten ukot katselivat heitä.

Voin edelleen kuulla sen laulun. ”Sulje silmät, pikku Lissu”, Lennis sanoo. Voin nähdä miten äiti tanssii laulaen luoksemme.

Mia Franck: Pommipuutarha

Mia Franckin Pommipuutarha on odottanut lukupinossa viime syksyn kirjamessuista lähtien. Helsingin Kirjamessuilla kuulin Franckin kertovan romaanistaan, joka vaikutti hurjan kiinnostavalta. Nyt viimein tartuin siihen, kun huomasin kirjan olevan Euroopan Unionin kirjallisuuspalkinnon ehdokkaana. Muut Suomen ehdokkaat ovat Heikki Kännön Sömnö, Piia Leinon Taivas ja Eeva Rohaksen Raivo. Voittaja julkistetaan toukokuun lopulla.

Pommipuutarha vie ensin sotavuoteen 1942 Helsinkiin. Liselott eli Lissu on kahdeksan ja viettää päivät rakkaan ”veliserkkunsa” Lenniksen suojeluksessa. Serkukset äiteineen jakavat pienen asunnon Töölössä. Lissun isä on kaatunut rintamalla, Lenniksen isä taas on rintamakarkuri ja passitettu sairaalaan. Pommien alkaessa sadella Helsinkiin, Liselott lähetetään Ruotsiin turvaan. Lennis ei ole mukana, niin kuin piti, hän on vain äänenä Lissun sisällä. Smoolantilaisessa pappilassa odottaa uusi ystävä ja sisar, Maria-Greta. Ruotsissa Liselottista pidetään hyvää huolta, mutta ahdistava tunne tytön rinnassa ei hellitä. Siellä pesii äidin rinnasta sinne lehahtanut varis terävine nokkineen.

Sotalapsen kokemukset kuvataan koskettavasti, terävin havainnoin. Kielen puolesta suomenruotsalaisella Lissulla on helppoa, mutta myöhemmin pappilaan saapuva toinen suomalainen sotalapsi Outi on täysi ummikko. Hän joutuu heti pilkan kohteeksi, ja hänestä tulee kiusallinen kolmas pyörä tyttöjen tiiviiseen parivaljakkoon. Outin saapuminen nostaa Maria-Gretassa esiin jotain synkkää ja yhteiset leikit metsässä ja ullakolla alkavat saada yhä hurjempia sävyjä. Liselott ei osaa kieltäytyä, hänen on toteltava tummasilmäistä ystäväänsä. Elämä Rydlandissa on kuitenkin niin paljon parempaa kuin kotona Helsingissä puutteen ja kurjuuden keskellä. Liselott saa laulaa kirkon kuorossa, auttaa naapurin eksentristä Sofia-tätiä rohtojen valmistamisessa ja vielä mahdollisuuden päästä oppikouluun Kalmariin. Ruth-tädille hän on kuin toinen tytär ja Simon-setäkin kohtelee hyvin, vaikka hänen sääntöjään on joskus vaikea noudattaa.

Liselott pystyy näkemään ihmisten todelliset kasvot, jotka heijastavat heidän pelkojaan ja todellista luontoaan. Sodan kokeneiden suomalaisten todelliset kasvot ovat kuin kuolonnaamio, mutta ruotsalaisten terävän timanttiset kasvot ovat erilaisia. Heidän pelkonsa kumpuaa eri paikasta. ”Sulje silmät, pikku Lissu”, Lennis kuiskaa, mutta Liselotte avaa ne aina väärissä kohdissa. Omia kasvojaankin Liselott pelkää, sillä hän tietää olevansa valehtelija. Jotain on jäänyt pimentoon ja se jokin pyrkii itsepintaisesti valoon, yrittäen näyttää ne kasvot, joita eniten tulisi pelätä. Pappilan naapurin eksentrinen Sofia-täti sanoo, että Liselott on vahva. Tarvitaan viisi vuotta Ruotsissa, jotta Lissu pystyy avaamaan silmänsä kunnolla. On aika palata kotiin ja katsoa äitiä silmiin.

Näitä sotalapsikuvauksia on tullut luettua muitakin, eikä vertauksia voi välttää. Ainakin Asko Sahlbergin järkyttävä Irinan kuolemat kummittelee mielessä lukiessa, kuin myös Johanna Laitilan tuore esikoisromaani Lilium Regale. Pommipuutarha on istutettu näiden kirjojen kanssa samaan maaperään, mutta versoo sieltä paljon omaa ja erilaista. Franck kirjoittaa vakuuttavaa vahvatunnelmaista proosaa, joka jää pitkäksi aikaa koputtelemaan mielen sopukoihin.

Mia Franck: Pommipuutarha
Bombträdgården (2018),
suom. Laura Beck
Teos & Förlaget 2018
Saatu kustantajalta

Muissa blogeissa:
Annelin kirjoissa
Annelin lukuvinkit
Kirja hyllyssä
Tekstiluola

Mia Franck: Pommipuutarha

EU:n kirjallisuuspalkinto Mia Franck Pommipuutarha sotalapset Teos toinen maailmansota


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up