Kate can never decide whether she is a special case, and as such of little general relevance, or whether she is on the contrary an almost abnormally normal woman, a typical woman of our time, and as such of little particular interest. Sometimes she thinks one thing, sometimes the other. There is plenty of evidence on both sides. She doesn’t even know which she would like to be. At times she feels a sense of womanly solidarity, for the things that have happened to her – marriage, children, love, divorce, illness, aging parents, lost love, rejection – are the things that happen to many, if not most, people. At other times she feels a giddy solitude, and a sense of strength from this solitude. She used not to worry about this uncertainty, but worry has been forced upon her by what Hugo has not entirely seriously labelled her mid-life crisis. She doesn’t even know whether or not to welcome this label, with its suggestion of inevitability. And if it is a mid-life crisis, such as everyone suffers, what on earth is on the other side of it? She has no idea. For the first time, she feels, she has no idea of what will happen next. She has run through what she now recognises were the expected phases of life, though some of them seemed surprising, not to say miraculous, at the time, and she doesn’t know what will happen next, nor how to make it happen, and being an energetic and active person, she strongly dislikes the feeling of helplessness, the lack of direction, that this uncertainty generates. She looks at the component parts of her life – her children, her ex-husband, her ex-lover, her work, her parents – and doesn’t know what to do or to think about any of them. Her implacable progress has been halted, a link has been broken, and the past no longer seems to make sense, for if it did, how would it have left her here, in this peculiar draughty open space?
– Margaret Drabble: The Middle Ground
Luin joskus alle parikymppisenä Margaret Drabblen suomennetun teoksen Teatterirakkautta (The Garrick Year, 1964), jonka olin varmaan teatteria harrastavana valinnut nimen perusteella. Muistan, ettei se juurikaan tehnyt vaikutusta. Ehkä se tuntui silloin nuoruuden palossa liian vanhanaikaiselta, tai ehkä en vielä ollut sen kertomalle elämänvaiheelle vastaanottavainen. Nyt törmäsin antikvariaatissa pariinkin Drabblen teokseen ja päätin antaa uuden mahdollisuuden. Tällä kertaa olin ainakin oikeassa iässä tähän vuonna 1980 julkaistuun romaaniin The Middle Ground, joka kuvaa ystäväpiirin elämää keski-iän murroksessa – siinä elämänvaiheessa, kun takana on jo paljon ja edessä vielä tuntemattoman paljon.
Margaret Drabble (s. 1939) on kirjoittanut yhdeksäntoista romaania, joista viimeisin ilmestyi vuonna 2016. Viisi hänen teostaan on suomennettu, mukaan lukien tämä The Middle Ground (Ei vuoksi eikä luode, WSOY 1981). Romaanien lisäksi Drabble on tunnettu elämäkertojen kirjoittajana, ja hänestä puhuttaessa on usein mainittu hänen monimutkainen suhteensa kirjailijasiskoonsa A. S. Byattiin. The Middle Ground sijoittuu paitsi kirjailijan tuotannossa keskivaiheille, myös tematiikaltaan elämän keskivaiheen kysymyksiin. Se on Drabblen yhdeksäs romaani, ja hän oli sitä kirjoittaessaan itse nelikymppinen.
Romaani on käytännössä juoneton, henkilöhahmojen varaan rakentuva kudelma. Sen keskiössä on toimittaja Kate Armstrong, joka on uransa varrella kirjoittanut paljon naisista, heidän ongelmistaan ja siitä, miten yhteiskunta heitä kohtelee. Nyt hänen työnsä on muuttumassa tai katoamassa, ja lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, eivätkä enää tarvitse häntä samalla tavalla. Takana on vuosia kestänyt suhde parhaan ystävän aviomieheen – ystävän siunauksella, koska tämä ei halunnut enää elää miehensä kanssa seksuaalisessa suhteessa – mutta sekin on päättynyt. Katen ympärille kerääntyy joukko ystäviä, kollegoita ja entisiä rakastajia, joilla jokaisella on omat särönsä ja salaisuutensa. On ystäviä, jotka pitävät kiinni vapaudestaan viimeiseen asti, ja niitä, jotka yrittävät vielä rakentaa perhe-elämän ideaalia uudelleen.
Drabble tavoittaa henkilöidensä ristiriitaisuuden tarkalla psykologisella silmällä. Hän ei tee heistä karikatyyrejä, vaan antaa heidän puhua puolestaan, usein pitkinä, tajunnanvirtamaisina jaksoina, jotka kuljettavat ajatuksista muistoihin ja taas takaisin nykyhetkeen. Kerronta on tiivistä ja hengittävää yhtä aikaa – jokainen sivu tuntuu tihkuvan havaintoja ajasta, paikasta ja ihmisten välisistä näkymättömistä jännitteistä. Pidin valtavasti Drabblen kielestä, vaikka ilman kappalejakoja yhteen pötköön kirjoitettu teos yritti välillä uuvuttaa lukijan.
Keski-iän henkilökohtaisten murrosten rinnalla The Middle Ground on myös tarkkanäköinen kuvaus 1980-luvun alun brittiyhteiskunnasta. Drabble kutoo henkilöidensä arkeen ajan poliittisen ja sosiaalisen ilmapiirin – taloudellisen epätasa-arvon, Lähi-idän konfliktit, kulttuurien väliset väärinymmärrykset ja naisten epätasa-arvoiset mahdollisuudet. Monet kirjan taustalla häilyvät huolenaiheet ovat yhä valitettavan ajankohtaisia, mikä tekee lukukokemuksesta sekä historiallisen että terävän nykypäivän peilin.
Vaikka romaani on aikansa feministinen teos, se ei sorru yksioikoisiin vastakkainasetteluihin. Miessankarit eivät ole kaikki itsekkäitä typeryksiä, vaikka Katen entinen rakastaja sellaiseksi osoittautuukin. Henkilöt ovat vajavaisia mutta pohjimmiltaan kunniallisia, kykeneviä kunnioittamaan toisiaan. Drabble ei jaa hahmojaan hyviin ja pahoihin, vaan piirtää realistisen kuvan ihmisistä, jotka elävät arkeaan kaikkine kipuineen, ongelmineen ja hetkittäin esiin pilkahtavine iloineen.
Lukukokemus on kuin astuisi huoneeseen, jossa käydään monta rinnakkaista keskustelua – jokainen omasta elämästään, mutta kuitenkin toisia kuunnellen. The Middle Ground ei tarjoa dramaattisia käänteitä, vaan jotain hitaampaa ja vaikeammin määriteltävää: tunnistamisen hetkiä, arkisia mutta paljastavia välähdyksiä siitä, mitä tarkoittaa olla elossa keski-iässä, keskellä elämän virtaa.
Kun suljin kirjan, huomasin ajattelevani, miten eri tavalla sitä lukee samoja kirjailijoita eri ikävaiheissa. Nuorena ohitin Drabblen huomaamatta, mitä kaikkea rivien väliin oli kätketty. Nyt hänen tarkkanäköisyytensä, vivahteikas kielensä ja kykynsä kuvata ihmisiä ilman turhia selityksiä tuntuivat osuvan täsmälleen oikeaan aikaan. Ehkä kirjatkin löytävät lukijansa vasta, kun molemmat ovat valmiita.
80-luku brittiyhteiskunta englanninkielinen feminismi keski-iän kriisi Margaret Drabble The Middle Ground