menu Menu
Anita Brookner: Hotel du Lac
Brookner Anita, Iso-Britannia, Penguin Books, Ulkomainen kaunokirjallisuus 13/11/2020 4 kommenttia
Nguyễn Phan Quế Mai: The Mountains Sing Edellinen Sarah Moss: Summerwater Seuraava

Edith, in her veal-colored room in the Hotel du Lac, sat with her hands in her lap, wondering what she was doing there. And then remembered, and trembled. And thought with shame of her small injustices, of her unworthy thoughts towards those excellent women who had befriended her, and to whom she had revealed nothing. I have been too harsh on women, she thought, because I understand them better than I understand men. I know their watchfulness, their patience, their need to advertise themselves as successful. Their need never to admit to a failure. I know all that because I am one of them. I am harsh because I remember Mother and her unkindness, and because I am continually on the alert for more. But women are not all like Mother, and it is really stupid of me to imagine that they are. Edith, Father would have said, think a little. You have made a false equation.

She bent her head, overcome by a sense of unworthiness. I have taken the name of Virginia Woolf in vain, she thought.

She sat for a long time, then, humbly, got up, smoothed her hair, picked up her bag, and went down to tea.

Anita Brookner: Hotel du Lac

Matkani menneiden aikojen brittinaiskirjailijoiden parissa jatkuu. Nyt on vuorossa Anita Brookner (1928-2016), jolta ensimmäisenä valikoitui luettavaksi Booker-palkittu Hotel du Lac vuodelta 1984. Kirja on myös suomennettu nimellä Rantahotelli (Otava 1985). Tässä Penguin Booksin vuoden 2016 painoksessa on aivan ihana kansi, joka vie heti nostalgisiin lomatunnelmiin. Romaani sijoittuu Sveitsiin Geneve-järven rannalle, jonne päähenkilö Edith Hope on vetäytynyt ystäviensä kehotuksesta miettimään tekosiaan. Jotain häpeällistä on siis kotona Lontoossa tapahtunut ja nyt on aika vetää henkeä ja miettiä seuraavaa siirtoa. Maineikas, vain pienen piirin tiedossa oleva Hotel du Lac on siihen oivallinen paikka. Mutta vieläkö Edith Hopella on nimensä lupaamaa toivoa?

Hotel du Lac on ajankuvaltaan erikoinen sekoitus vanhaa ja modernia. Tunnelma hotellissa on hyvin vanhanaikainen, päivälliselle saavutaan huolitelluissa iltapuvuissa ja etiketistä ollaan tarkkoja. Romanttisia viihderomaaneja kirjoittava Edith asettuu tarkkailuasemiin ja tekee tarkkoja havaintoja hotellin kanta-asiakkaista, jotka tuntuvat edustavan vanhaa rahaa ja pölyttyneitä ajatuksia. Ikinuori leskirouva Pusey ja hänen ikiteini tyttärensä Jennifer keskittyvät shoppailuun isivainaan rahoilla. Rouva Pusey on todellinen draamakuningatar ja nauttii täysin rinnoin saamastaan huomiosta. Iäkäs ja omissa oloissaan viihtyvä Mme de Bonneuil taas on sijoitettu hotelliin täysihoitoon poikansa toimesta, miniä kun ei halua anoppia kotiinsa asumaan. Elegantti mutta koppava Monica Kiki-koirineen kärsii syömishäiriöstä. Ja sitten saapuu panamahattuinen Mr Neville, joka tarjoaa Edithille ratkaisua ongelmiin kuin parahin kauppamies. Mutta tarttuuko Edith tarjottuun syöttiin?

Virginia Woolfiin verrattu Edith ainakin yrittää elää modernimmassa maailmassa. Romaaninsa ohella hän kirjoittaa hotellihuoneessa kirjeitä rakastajalleen. Syy hänen pakkolomaansa hotellissa liittyy myös pakoon perinteisten roolien vankilasta. Edith on kuitenkin yksinäinen ja alkaa itsekin epäillä valitsemansa tien mielekkyyttä. Hän pohtii, voiko nainen tulla toimeen itsenäisenä kirjoittajana ja elää sosiaalisesti hyväksyttyä elämää naimattomana naisena. Ainakin hänen ystäviensä mielestä olisi korkea aika tarttua kenen tahansa kosintaan, kohta kun on aivan liian myöhäistä. Tämä on taas sitä samaa pelkoa elämästä vanhanapiikana, joka on niin kovin tuttua viime vuosituhannen brittikirjallisuudessa.

Romaani sopii mainiosti tähän melankoliseen vuodenaikaan. Siinä eletään juuri sellaista loppusyksyn vaihetta, joka on matkailusesongin ulkopuolella mutta jota ei vielä voi sanoa talveksi. Suurin osa lehdistä on pudonnut maahan, mutta silloin tällöin aurinko osuu keltaisena hohtavaan oksaan. Ainakin tämän romaanin perusteella Brookner sijoittuu kerronnaltaan hyvinkin samaan porukkaan Barbara Pymin, Elizabeth Taylorin, Muriel Sparkin, Penelope Fitzgeraldin ja Iris Murdochin kanssa. Kaikille on yhteistä juonellisten käänteiden sijasta keskittyä tarkkoihin havaintoihin ihmisten mielenliikkeistä ja sosiaalisista tavoista. Nykymaailman melskeessä ja nykykirjallisuuden suurten draamojen keskellä on ihanaa lukea välillä tällaista teekirjallisuutta, jossa mikään ongelma ei ole niin suuri, etteikö asiaa voisi korjata kupillisella teetä. Tea, she thought. I need tea.

Helmet-lukuhaaste:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 40: 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja.

Anita Brookner:
Hotel du Lac
Penguin Book 2016 (alun perin julkaistu 1984)
Omasta hyllystä

Muissa blogeissa:
Jokken kirjanurkka
Kirjamuistikirja
Kirjan jos toisenkin
Kirjanurkkaus
Tarukirja

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Anita Brookner Booker Englanti helmethaaste Hotel du Lac ihmissuhteet rakkaus Rantahotelli


Edellinen Seuraava

Vastaa

  1. Olen lukenut tämän teoksen ja se on kirjastossani. Lienen pitänyt, koska se on minulla vieläkin. Luen jotkut kirjat useampaankin kertaan, mutta tämän lukemisesta on nyt aikaa, joten en pysty jakamaan tuntoja tarinasta. Jonain päivänä luen tämän uudelleen.

    ♥♥

    1. Tämä on niin vähäeleinen kirja, etten ihmettele jos ei palaudu kunnolla mieleen vuosien takaa. Tuo vähäeleisyys tässä juuri puhuttelee. Ei mitään suurta draamaa tai mutkikkaita juonenkäänteitä, vaan aika sisäänpäin kääntynyttä pohdiskelua. Saattaa olla tylsää monen mielestä, mutta minusta on virkistävää lukea välillä tällaista. Ei kyllä vedä vertoja Pymille tai Sparkille, mutta herätti mielenkiinnon lukea lisää Brookneria.

  2. Kiitos tästä, Brookner on tosiaan ollut nimenä tuttu mutta jäänyt lukematta, ja vaikuttaa siltä että moinen puute täytyy korjata.

    1. No ihmettelinkin, kun en löytänyt kummastakaan blogistasi Brookneria 😄 Minulla on tunne, että Brooknerilta löytyy tätä parempiakin kirjoja. Jostain syystä Booker-palkinto on osunut tälle kirjalle, mutta tuotantoahan riittää pitkälle tämän jälkeenkin. On itse asiassa aika lohdullinen ajatus, että Brookner julkaisi ensimmäisen romaaninsa päälle viisikymppisenä ja julkaisi sen jälkeen suunnilleen kirjan vuodessa. Eli vielä ehtii ryhtyä palkituksi kirjailijaksi 😂

keyboard_arrow_up