Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Kävelen kauemmas niemelle kuin yleensä. Ehkä tuuli on puhaltanut pois muutaman kinoksen vesirajasta sen päässä silloin kun pahiten myrskysi. Marja on Elefine Pleymin antamassa taljapussissa. Asetan sen suorempaan selkääni, jotta nahkahihnat eivät hankaa lantiotani. Hanki tuntuu kiinteältä ja sileältä jalkojen alla. Suorastaan liukkaalta. Jos tuuli yltyy, joudun kääntymään, jotten lennähdä mereen, mutta on valoisa päivä ja kirkas taivas ja tuntuu hyvältä saada olla itsekseen. Nitta puhuu paljon niistä lestadiolaissaarnaajista ja vielä enemmän siitä, miten heränneet tunnustavat kaikki suuret ja pienet synnit ja vastineeksi täyttyvät Jumalan äänestä ja tahdosta. Synnit. En pidä siitä sanasta. Nitta puhuu synnistä kuin se olisi ihan yksinkertainen sana, mutta hän on nuori, lisään mielessäni. Lisään myös, että tuntuu hyvältä kävellä täällä ilman häntä, ilman ketään. Elsi-täti on tohkeissaan siitä Piippolan lampaasta, joka on palannut entiselleen sen jälkeen kun soudin sen merelle. Hän haluaa minun kertovan siitä kaikille talon asukkaille, mutta ei se toimi niin. Jos kerskailen, että olen auttanut, apu kääntyy onnettomuudeksi. Hänen pitäisi ymmärtää se. Kaukana vuonolla tumma savu tupruaa ärhäkästi ohi puksuttavasta valaanpyyntialuksesta. Se on matkalla ulapalle ja kutistuu kutistumistaan savun jäädessä leijumaan ilmaan ja hajoamaan vastentahtoisesti.

– Ingeborg Arvola: Villien tuulten ranta

Norjalaisen Ingeborg Arvolan Ruijan rannalla -romaanitrilogia perustuu kirjailijan oman isoisoisoäidin elämään. Ensimmäisessä osassa Jäämeren laulu Priita-Kaisa lähti vuonna 1859 kahden poikansa kanssa Sodankylästä Jäämeren rannalle Norjaan, jonne suomalaisia lähti paljon kalastuselinkeinon perässä. Priita-Kaisan lähdön syynä oli syytökset haureudesta, sillä hänen molemmat poikansa olivat syntyneet avioliiton ulkopuolella kahdelle eri isälle. Matkalla väljemmille vesille Priita-Kaisa otti ja rakastui naimisissa olevaan tilalliseen, Askan Mikkoon, ja lempi leimahti molemmin puolin. Virkavalta ei tällaista taaskaan katsonut hyvällä ja langetti molemmille tuomiot salavuoteudesta. 

Trilogian toinen osa Villien tuulten ranta käynnistyy siitä, kun Priita-Kaisan tuomio Vesisaaren aarastissa päättyy ja hän pääsee etsimään paikkaa, johon tehdä pesänsä vatsassa odottavalle pienokaiselle, Askan Mikon tyttärelle. Mikko viettää aarastissa vielä pidemmän tovin, mutta pääsee viimein Priita-Kaisansa luo Pykeijaan. Priita-Kaisa odottaa kärsimättömänä Mikon lupaamaa taloa, mutta kaikenlaista mutkaa tule matkaan ennen kuin hirsipirtti alkaa nousta. Kaikki eivät edelleenkään katso heidän yhdessäoloaan hyvällä, kaikkein vähiten Mikon vaimo Kreeta-Liisa. Hänen mustasukkaisuutensa ja kostonhimonsa asettaa myös syntyvän lapsen vaaraan.

Priita-Kaisan ja Mikon rakkaustarinan lisäksi romaanissa on valtavasti teemoja ja henkilöitä. Kalastuksen kuvaaminen on edelleen läsnä, mutta nyt se on saanut valtavia mittasuhteita, kun mukaan tulee valaanpyynti. Myös ihmisten unelmat ja etäisyydet ovat kasvaneet, kun Priita-Kaisan veli perheineen päättää lähteä laivalla Amerikkaan. Toisaalta elämä on edelleen arkista selviytymistä karuissa oloissa ja ennakkoluulojen keskellä. Koltansaamelaisten huono kohtelu nousee esiin myös tässä osassa. Priita-Kaisa saa myös käyttää parantajantaitojaan ja metsän pikkuväkeä lepytellään erilaisin uhrauksin. Kansanuskomukset, saamelaisten perinteet ja lestadiolaisuuden tuomat uudet uskonnolliset aatteet sekoittuvat keitokseksi, josta jokainen voi valita tilanteen mukaan. Yleinen eetos on kuitenkin edelleen Priita-Kaisan ja Mikon rakkautta vastaan.

Mikko, Mikko, minun Mikkoni. Lempi leiskuu ja intohimoisia huokauksia riittää, kun Priita-Kaisa ja Askan Mikkeli pääsevät tositoimiin. Hieman liiankin usein. Se, mikä vielä ensimmäisessä osassa tuntui piristävän rohkealta seksuaalisuuden kuvaukselta, tuntuu tässä nyt liioitellulta ja epäuskottavalta. Kokeilepa itse pelehtiä pakkashangessa ja kerro, paljonko nautit. Tuon ajan kontekstissa naisen nautinnon kuvaaminen on toki radikaalia, mutta onko se uskottavaa, se on toinen asia. Minun teki mieli välillä kirkua, kun Mikko, Mikko, minun Mikkoni lähestyi taas kiihkeää Priita-Kaisaa. 

Tätä osaa vaivasi myös jännitteen poukkoilu, kun tilanteesta ja henkilöstä toiseen hypitään välillä sellaisella vauhdilla, että uhkaa lukiessa hengästyä. Koska ensimmäisen osan lukemisesta on kulunut vuosi, en kaikkia henkilöitä muistanut ja tässä osassa heitä tulee vielä rutkasti lisää. Kirjan lopussa on peräti viisisivuinen henkilögalleria! Olisin voinut säästyä monelta hämmennykseltä, jos olisin kurkannut kirjan loppuun jo alkumetreillä. Kieltämättä saatan kavahtaa, jos kirja alkaa noin runsaalla henkilögallerialla, mutta olisihan kirjan alussa voinut edes vihjata sellaisen olemassaolosta. 

Arvolan eläväistä kerrontaa ihailen, jos unohdetaan hetkeksi ne seksikuvaukset. Aki Räsäsen suomennos toimii hienosti ja etenkin luontokuvaus luo vahvoja aistimuksia. Arvola kuvaa hienosti myös tuon ajan arkisia askareita villan karstaamisesta nuottakalastukseen. Henkilökuvaus on myös toimivaa, kun päästää irti tavoitteesta muistaa, miten kukakin liittyy toisiinsa. Priita-Kaisan Heikki-poika on ehkä pikkuvanhoissa puheissaan epäuskottava, mutta väliäkö tuolla, onhan hänen hyväntahtoisen nokkelat tokaisunsa lämmittäviä kevennyksiä kaiken draaman keskellä.

Luin kirjaa myös henkilökohtaisen kiinnostuksen ohjaamana, sillä myös omat isoisoisovanhempani lähtivät aikoinaan juuri Sodankylästä Jäämeren rannalle Vesisaareen. Heillä oli myös lähtönsä taustalla samankaltaisia syitä kuin Priita-Kaisalla, sillä heidän yhteiseloaan ei katsottu kotiseudulla hyvällä. He kuitenkin palasivat Finnmarkista yllättäen vaurastuneina ja ansaitsivat sitä kautta paikkansa sodankyläläisten keskuudessa. Äkillisen vaurastumisen syyt ovat jääneet jälkipolvilta hämärän peittoon. Ehkä heillä kävi erityisen hyvä kalaonni, kuten romaanissa joillekin käy. Joka tapauksessa tämän kirjan luettuani uskon, ettei se raha kovin helpolla konstilla ilmaantunut. Villien tuulten ranta jatkaa Arvolan sukusaagaa väkevänä ja elämänmakuisena ja päättyy jännittävään tilanteeseen, joka saa odottamaan trilogian päätösosaa.

Ingeborg Arvola: 
Villien tuulten ranta
Vestersand (2024),
suom. Aki Räsänen
Gummerus 2025

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Kirjareppu
Kirjasähkökäyrä

Sinua voisi myös kiinnostaa

Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

Tina Harnesk: Lumeenkylväjät

Petra Rautiainen: Meren muisti

Ann-Helén Laestadius: Varkaus

Emma Puikkonen: Musta peili

Niillas Holmberg: Halla Helle

Morten A. Strøksnes: Merikirja

Seuraa Kirjaluotsia

historiallinen romaani Ingeborg Arvola Jäämeren laulu Norja Ruijan rannalla valaanpyynti Villien tuulten ranta