Arkiseen puheenparteen alkaa ilmestyä muutoksia. Äidin kolme tavallisinta sanaa ovat: hirveää, mieletöntä, absurdia. Wolf kommentoi yleensä: ”Sepä mielenkiintoista!” tai ”Mitään tuollaista ei keksimällä keksisi.” Hänen puheessaan vilahtelevat myös englannin ”nonsense” ja tavallistakin pitempi ”mjaa”. Nikolain kohdalla on yksinkertaisempaa: hän kiroilee entistä karkeammin, tai sadatteluun kyllästyttyään mykistyy tyystin. Sulamïteakin uudet muutokset hämmentävät, mutta hän pysyttelee toiveikkaana […]

”Stephan hyvä,” Fabian sanoi hiljaa, ”on liikuttavaa miten sinä pidät huolta minusta. Mutta en minä ole yhtään sen onnettomampi kuin nykyinen aika. Haluatko sinä tehdä minusta onnellisemman kuin se? Vaikka hankkisit minulle johtajapestin, miljoona dollaria tai kunnollisen naisen jota rakastaa, tai vaikka kaikki kolme yhdellä ja samalla kertaa, ei se onnistu.” Pieni musta vene punainen […]

Kirkkaana syyspäivänä täti toi hänelle ensimmäisen linnun. Se oli pieni ja harmaanruskea, ja sen sydän sykki kiivaasti tykyttäen kämmentä vasten. Hän silitti haltioituneena sen sulkia ja kokeili varovaisesti sormellaan sen nokkaa. Linnun silmät seurasivat hänen liikkeitään eivätkä räpyttäneet niin kuin hänen omansa. Se oli pieni ja peloton ja urhea. ”Pidät siitä huolta”, täti sanoi. Hän […]

Saramago suuntasi kasvonsa kohti ohikiitäviä yhdentekeviä kuvia, kuvia, jotka siirtyivät paikaltaan omassa tahdissaan; kaupungin valot heijastuivat silmälasien leveistä linsseistä, yhtäkkinen kimallus, liikkeessä sekin. Paikallaan pysyvät kulmakarvat olivat linjassa rypistyneen otsan uurteiden kanssa. Saramago ei pitänyt ajatuksistaan. Hän ei ollut kyennyt vastustamaan kiusausta, hän oli ilmaissut tietävänsä enemmän kuin José osasi kuvitellakaan. Hän ei ollut huolissaan […]

Kartanon kulmilla äkkään nokkosryppään. Leivän mutustelun jälkeen minuun iskee halu pidellä sylillistä yrttejä, vaikka ne olisivat äksyjä. En tiedä, mitä päässäni oikein liikkuu, mutta revin kahmaloittain nokkosia, ja ne polttavat kuin tulenlieskat. Eivät niinkään ihoani, kun sormeni ahertavat, sukeltavat vihreään, hamuavat lapsuutta, viattomuuden väriä. Poltteessa piilee jotain syvempää, alta puskevaa synkkyyttä. Se pyrkii läpäisemään vuodenkiertojen […]

Yleisö alkoi taputtaa vimmatusti käsiään. Ingria niiasi ja käveli kuin huumeessa sisar Elkeä kohti, joka odotti kahden ilmeettömän sotilaan välissä. Silloin Ingria muisti Hadarin, tytön, jonka vanhemmat olivat vieneet maasta, Kanadaan asti. Miten onnekas tämä oli ollut. Musiikin alettua rehtori Bauer tuli heidän luokseen. ”Sehän meni hyvin”, Bauer sanoi. ”Minä haluan kotiin”, Ingria kuiskasi tuskin […]