Before I ordered an Uber, Iona went through a checklist. We had the documents, the shirts and ties. I packed a seat of letters from the boys and Iona handed me a packet of Xanax, just in case. We locked the front door. The driver turned down his talk-radio program and checked our destination.
’How was she?’ Iona asked as we drove along.
’Furious,’ I said. ’Who can blame her? We didn’t do it properly.’ She nodded and held my chin and kissed me on the lips.
’I’m on your side, James. We can air our grievances in life, or we can try to understand other people’s. Anna’s a smart person. She does the really hard work with Tully and then he goes off and makes a plan with somebody else. It’s a thing men do. Not the end of the world, but you can’t expect her to like it.’
’I don’t expect her to like it. Maybe I was hoping she’d see beyond it.’
’And that’s what she’s doing.’
’Not quite yet,’ I said.
’Go gently with people’s pain. It’s the same as yours.’
After a moment I took her hand and held it and looked out of the window as we drove over the Westway. It was late October once again and the clouds were scattered over West London like nothing mattered.

– Andrew O’Hagan: Mayflies

Andrew O’Haganin Mayflies on romaani ystävyydestä, ajasta ja siitä, miten tietyt hetket jäävät kantamaan koko elämän painoa. Se on yhtä aikaa nuoruuden huumaava kuvaus ja armoton kertomus luopumisesta. O’Hagan kirjoittaa kahdesta miehestä, Jimmystä ja Tullysta, mutta samalla kokonaisesta sukupolvesta, joka kasvaa poliittisen pettymyksen, musiikin ja suurten odotusten keskellä.

Olen lukenut aiemmin O’Haganin uusimman romaanin Caledonian Road, joka oli kiinnostava ja kunnianhimoinen, mutta samalla niin massiivinen ja rönsyilevä, että se tuntui paikoin uuvuttavalta. Mayflies on selvästi keskittyneempi teos – ja juuri siksi vaikuttavampi. Se rajaa näkökulmansa tiukasti ja luottaa siihen, että yhden ystävyyden seuraaminen riittää kertomaan kaiken oleellisen.

Romaanin ensimmäinen osa sijoittuu kesään 1986. Kertoja Jimmy on 18-vuotias ja elää Glasgow’n liepeillä. Hänen vanhempansa ovat lähteneet vuorollaan etsimään itseään, ja Jimmy toteaa kuivasti eronneensa heistä molemmista. Turvaa ja jatkuvuutta hän löytää ystävänsä Tully Dawsonin perheestä. Tully on pari vuotta vanhempi, katkeroituneen kaivostyöläisen poika. Tully itse työskentelee sorvarina, haaveilee poptähteydestä ja kokee olevansa loukussa kohtalossa, joka uhkaa toistaa isän elämän sellaisenaan.

Jimmy ja Tully kuuluvat pieneen ystäväpiiriin, jota yhdistävät musiikki, elokuvat ja vasemmistolainen politiikka. Heidän keskustelunsa ovat täynnä musiikkisitaatteja, elokuvaviittauksia, nokkelia “top kolme” -haasteita ja provosoivaa sanailua, jonka alla kulkee Tullylle ominainen haikeus ja sentimentaalisuus. Elämä koostuu keikoista, juomisesta, kevyestä huumeiden käytöstä ja puolinaisista yrityksistä lähestyä tyttöjä – ja ennen kaikkea tunteesta, että maailma on vielä auki.

Nuoruuden huipentuma on ystäväporukan matka Manchesteriin festivaaliin, jonka on tarkoitus kunnioittaa Sex Pistolsin ensimmäistä keikkaa kaupungissa. Morrissey ja New Order eivät ehkä ole punkin ilmeisimpiä perillisiä, mutta viikonlopun merkitys ei olekaan musiikillisessa johdonmukaisuudessa vaan kokemuksessa itsessään. O’Hagan kuvaa tuon matkan ja sen tunnelman poikkeuksellisen elävästi: nuoruuden vapaus tuntuu lähes käsinkosketeltavalta, vaikka sen rinnalla kulkee jo aavistus siitä, ettei mikään tästä ole pysyvää.

Romaanin toinen osa siirtyy vuoteen 2017. Jimmy on nyt Lontoossa asuva aikakauslehtitoimittaja, kun Tully ottaa häneen yhteyttä kertoakseen sairastuneensa parantumattomaan syöpään. Tully pyytää Jimmyä “kampanjapäällikökseen”: avuksi, tukijaksi ja todistajaksi päätökselle, jonka tavoitteena on välttää syövän mukanaan tuoma hidas ja nöyryyttävä kuolema. Kertomuksen rytmi muuttuu. Dialogi on rauhallisempaa, katse pidempi ja tunteet raskaampia.

Toisen osan keskeinen kohtaus on Tullyn ja hänen kumppaninsa häät, jotka järjestetään Jimmyn ehdotuksesta. Juhla kokoaa yhteen myös nuoruuden ystävät, ja hetki on yhtä aikaa lämmin ja haikea: elämä on kulkenut eteenpäin, mutta menneisyys ei ole kadonnut minnekään. O’Hagan ei tee Tullysta marttyyria eikä Jimmystä sankaria. Hän näyttää, miten ystävyys muuttuu, kun se ei enää perustu yhteisiin unelmiin vaan vastuuseen, kuuntelemiseen ja mukanaelämiseen toisen vaikeissa valinnoissa.

Kuuntelin Mayfliesin äänikirjana O’Haganin itsensä lukemana, ja ratkaisu tuntui poikkeuksellisen oikealta. Kirjailijan oma skottiaksentti antaa kerronnalle rytmin ja paikantunteen, jota olisi vaikea tavoittaa muuten. Ääni tekee tarinasta intiimimmän ja korostaa sitä, miten syvästi romaani on sidoksissa aikaan, paikkaan ja puhuttuun kieleen.

Päivänkorennon metafora kantaa kirjaa hienovaraisesti. Nuoruuden hetket ovat lyhyitä ja ohikiitäviä, mutta niiden vaikutus on pysyvä. Mayflies on romaani siitä, miten nuo hetket määrittävät meitä vielä silloin, kun elämä on jo toisenlaista ja aika käy vähiin. Se jää mieleen hiljaisena, mutta sitkeänä muistutuksena siitä, että suurin uskollisuus ei ole näyttävää, vaan tapahtuu siinä, että ihminen päättää pysyä toisen rinnalla loppuun asti.

Helmet-lukuhaaste 2026:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 31 – Kirjassa on soittolista tai kirjassa mainitaan jokin biisi.

Andrew O’Hagan:
Mayflies
Faber & Faber 2020
Äänikirjan lukija: Andrew O’Hagan

Sinua voisi myös kiinnostaa

Andrew O’Hagan: Caledonian Road

Richard Powers: Playground

Hisham Matar: My Friends

Michael Cunningham: By Nightfall

Maddie Mortimer: Maps of Our Spectacular Bodies

Douglas Stuart: Young Mungo

Miriam Toews: All My Puny Sorrows

Bryan Washington: Mitä meistä jää

Sarah Moss: Summerwater

Seuraa Kirjaluotsia